Hjeltit 1600-luvun Göteborgissa

 

Kungliga Sjö- och Stapelstaden Göteborg

Voit ladata pdf-muodossa täältä 

Miksi juuri Göteborg?

   Ensinnäkin: isovihan aikana kolme Hjeltin sorvariveljestä Turusta elivät kahdeksan vuotta (1713-21) pakolaisina Tukholmassa. Siellä he saivat tukea Göteborgissa syntyneeltä varakkaalta laivuri Roluf Rolufsson Heltiltä, joka ilmeisesti järjesti pakolaisille asunnon aivan naapuristaan ja joka ilmeisesti myös taloudellisesti tuki heitä (lue tästä). Voisivatko samalta vaikuttavat sukunimet merkitä yhteisiä sukujuuria Göteborgissa?

   Toiseksi: Siinä sukutraditiossa, jonka mukaan Hjeltit ovat lähtöisin Geldernin kaupungista Hollannin Gelderlandissa, mainitaan esi-isien tulleen Saksan kautta Ruotsiin. Mikä olisikaan luontevampi paikka saapua kuin Göteborg, jota 1600-luku käsittelevissä kirjoituksissa luonnehditaan hollantilaisten siirtokunnaksi – ”Nieuwe Amsterdam”. Em. Roluf Helt on taustaltaan selvästi friisinmaalainen, mutta löytyisikö Göteborgista joitain vihjeitä Hjelttien hollantilaisesta alkuperästä?

Tontinomistajat

   Ensimmäinen maininta Hielt-nimisestä henkilöstä on vuodelta 1616. Nils Gunnarsson Hielt mainitaan toimineen käsityöläisenä ja porvarina Nya Lödösen kaupungissa, joka tunnetaan nykyään Gammelstadin kaupunginosana n. 2 km Göteborgin keskustasta. Kun Kustaa II Adolf alkoi rakentaa nykyistä Göteborgia vuonna 1621, niin Hielt monen muun mukana muutti sinne.

   Göteborgin Larmtrumman-korttelissa, Korsgatanin ja Södra Larmgatanin kulmassa, sijaitsee tontti, jonka omistajat vuosina 1637-69 olivat Hielt-nimisiä. Manttaalikirjat alkavat vasta vuodesta 1637, joten Hieltit ovat voineet asua siinä jo aikaisemminkin. Ensimmäisenä mainitaan Nils Gunnarsson Hielt ja sen jälkeen hänen poikansa Lars Nilsson Hielt vuodesta 1653 kuolemaansa saakka vuonna 1669. Larsin puoliso Elin Esbjörnsdotter peri talon leskeksi jäätyään ja myi sen vuonna 1675. Heidän poikansa Nils Larsson Hielt mainitaan vain kerran, vuonna 1666. Muitakin perheenjäseniä on varmaankin ollut, mutta heistä ei ole mitään tietoa.

Detalj av en fransk plan över Göteborg 1693.

   Käytettävissä olevista asiakirjoista löytyy ainoastaan yksi toinen Hielt-niminen henkilö: raastuvanoikeuden raatimiehenä vuonna 1621 toiminut Oluf Hielt. Muitakin on ehkä ollut, mutta Göteborgin 1600-luvun kirkonkirjoja on säilynyt vain kolmelta vuodelta (1669-71). Ainoa kirkonkirjoista löytynyt tieto koskee Lars Hieltin kuolemaa 2.4.1669. Tässä esitetyt tiedot perustuvat tutkija Olga Dahlin kokoamiin tietoihin 1600- ja 1700-luvun tontinomistajista ja henkilöistä, jotka esiintyvät tontteja koskevissa asiakirjoissa: erilaisia veroluetteloita, perukirjoja, maistraatin ja raastuvanoikeuden pöytäkirjoja sekä kaupungin tilikirjoja, joissa sukulaissuhteita ilmenee vain satunnaisesti. Missään ei mainita näiden Hielttien ammattia, sinänsä outoa.

   Göteborgin vanhin merkintä Hielteistä löytyy raastuvanoikeuden pöytäkirjasta 25.8.1636. Oikeastaan kyse oli Nils Gunnarson Hieltin vaimosta, jonka nimeä ei mainita: ”Nils Hiälts fraw ist heut dato vor Gericht erschienen …” (Niels Hieltin vaimo on tänä päivänä tullut oikeuden eteen …). Nilsin vaimo pyysi raatia myymään erään Agnes-nimisen, häpeäpaalurangaistuksen kärsineen naisen vaatteet ja korvaamaan siten huostaansa ottaman Agneksen lapsen kuluja. Olga Dahlin mukaan kyseessä on vanhin saksankielinen raastuvanoikeuden pöytäkirja Göteborgissa (ks. täältä ).

   Olga Dahl on myös translitteroinut runsaasti otteita asiakirjojen teksteistä, joita on sekä ruotsiksi että saksaksi. Henkilöitten nimistä, asiakirjojen sisällöistä ja tekstien kielestä voi karkeasti päätellä, että 1600-luvulla tontinomistajista selvästi alle puolet oli taustaltaan ruotsalaisia ja lopuista puolet hollantilaisia ja puolet saksalaisia. Göteborgin hallinnon johdossa oli kolme pormesteria, yksi ruotsalainen, yksi hollantilainen ja yksi saksalainen, sekä 12 raatimiestä, joista neljän piti olla ruotsalaisia, kolme hollantilaista, kolme saksalaista ja kaksi skottia. Voiko Nils Hieltin vaimoa koskevan pöytäkirjan kielestä päätellä mitään vaimon tai Nilsin äidinkielestä tai alkuperästä? Tuskin, todennäköisesti se merkitsee vain sitä, että alasaksi oli ruotsin ohelle raatimiesten ”työkieli”. 

 

  

   Kuvassa on kaksi esimerkkiä Hielt-nimen kirjoitusasusta. Nils (Gunnarsson) Hielt Göteborgin manttaaliluettelossa vuonna 1637 ja merkintä hänen poikansa Lars (Nilsson) Hjeltin kuolemasta vuonna 1669. Se on viimeinen tieto Hielt-nimisistä Göteborgissa 1600-luvulla.

 

Tulivatko Turun Hieltit Göteborgista?

   Kirjoitan tästä kysymyksestä ikään kuin vastaus olisi myönteinen. On kuitenkin selvää, etteivät tiedot yhteydestä Göteborgin ja Turun välillä riittäisi vakuuttamaan käräjäoikeutta, mutta tämähän on blogikirjoitus.

   Vain vähän sen jälkeen, kun Hielt-nimi katosi Göteborgin arkistoista, sama nimi ilmestyi Turkuun. Käytän tässä kirjoitusasua Hielt, joka oli käytössä molemmissa kaupungeissa tuohon aikaan. Hjelt-muoto tuli käyttöön vähitellen vasta 1700-luvun puolivälin jälkeen.

   Viimeinen maininta Nils Larsson Hieltistä Göteborgissa on vuodelta 1666. Ensimmäinen maininta Nils-sorvarista Turussa löytyy raastuvanoikeuden pöytäkirjasta 8.3.1669: ”Nils Swarfare nämnes som värderingsman.” Sukunimeä ei mainita. Göteborgissa Nilsin isä Lars Hielt on merkitty kuolleeksi 2.4.1669 ja talo siirtyi Nielsin äidin, Elin Esbjörnsdotterin, omistukseen. Börjel Björnsson Hieltistä on ensimmäinen maininta vuonna 1675 Turussa, jolloin hän oli ainoa sorvarikisälli edesmenneen sorvari Nilsin lesken luona. Kiltasääntöjen mukaan kuolleen käsityöläisen leskellä oli oikeus jatkaa toimintaa, mikäli siihen löytyy tarpeeksi kokenut kisälli. Seppo Perälä arvelee tutkimuksessaan, että edesmennyt sorvari Nils olisi voinut olla Börjelin setä. Nils Hieltin mukana Göteborgista olisi voinut tulla mahdollisesti hänen vaimonsa ja veljenpoikansa Börjel Björnsson oppipoikana tai kisällinä. Nilsillä ei ainakaan Turussa ollut omia lapsia. Siksi on luontevaa, että Börjel jatkoi setänsä työtä tämän talossa Turun Aninkaisissa.

   Käytössä olevat tiedonpalaset molemmista kaupungeista sopivat yhteen, ristiriitaisuuksia ei ole. Mutta yksi tärkeä palanen puuttuu; mitään tietoja ei löydy Börjelin isästä Björnistä. Oheisessa kaaviossa palapeliin on lisätty hänestä kuvitteellinen puuttuva pala, jossa hän olisi nimeltään Björn Larsson Hielt, Lars Nilsson Hieltin ja Elin Esbjörnsdotterin poika ja Nils-sorvarin veli. Oli aika yleistä, että vanhemmat antoivat ensimmäiselle pojalleen etunimen isänsä isän mukaan, tässä tapauksessa siis Nils Larssonin etunimi tulee Nils Gunnarssonilta, joka on voinut olla hollantilainen tai saksalainen nimeltään Niclas Günterssohn. Seuraava poika sai etunimensä äitinsä isän mukaan, tässä tapauksessa Björn Larssonin etunimi tulisi hänen äidinisältään, selvästi ruotsalaiselta Esbjörniltä ja näkyisi tuntemamme Börjel Björnsson Hieltin patronyyminä (Esbjörn-nimisellä miehellä on jumalten antamat karhun voimat). Tämä olisi myös kaunis selitys asialle, jota olen aina ihmetellyt; sukutraditio ja DNA-testit osoittavat selvästi Hollantiin, etunimet Börjel ja Björn puolestaan Skandinaviaan.

    Erikoista on Nils/Niclas-nimen suosio: Göteborgissa se on ollut käytössä kahdessa sukupolvessa kolmesta ja sama tahti jatkui Turussa kolmessa sukupolvessa neljästä.

 

Olivatko Göteborgin Hieltit hollantilaisia?

 

   Nils Gunnarsson Hieltin syntymäaika voidaan vain karkeasti arvioida asiakirjamainintojen avulla, mutta sen on täytynyt olla aivan 1500-luvun loppuvuosia. Silloin ei vielä ollut mitään Göteborgin kaupunkia; Kustaa II Aadolf aloitti rakentamisen vuonna 1619 ja myönsi kaupunkioikeudet vuonna 1621. Niels Hielt on ehkä ollut niitten ensimmäisten lukuisten hollantilaisten ja saksalaisten joukossa, jotka saapuivat kaupunkia rakentamaan. Vielä 1800-luvulla eläneen sukutraditiomme mukaan hän lähti Geldernin kaupungista (August Hjelt). Traditio ei kerro lähdön ajankohtaa, mutta tuskin tuollaiset traditiot elävät paljoa kahtasataa vuotta kauemmin, jolloin lähtö ei olisi tapahtunut paljoa ennen 1600-lukua. Alankomaissa käytiin 1500-luvun loppupuolella kahdeksankymmenvuotista sotaa; Yhdistyneitten Alankomaitten Provinssit taistelivat itsenäisyytensä puolesta espanjalais-habsburgilaisia joukkoja vastaan. Vuodesta 1587 Geldern kuului Espanjan Alankomaihin, toisin sanoen Nils Gunnarsson on elänyt Espanjan kuninkaan Filip II:n alamaisena. Työntöä Alankomaista muualle on varmaan esiintynyt ja Kustaa II Aadolf on puolestaan varmistanut, että Göteborgiin on ollut vetoa. Nykyään Geldern kuuluu Nordrhein-Westfalenin osavaltioon vain kahdeksan kilometriä Hollannin rajalta.

Laivuri Roluf

   Hielttien taloa vastapäätä, Södra Larmgatanin toisella puolella, sijaitsi vuonna 1646 perustettu köydenpunontarata (reparebana). Se oli 210 metrin pituinen ja 4,8 metrin levyinen rakennelma ja sijaitsi aivan kaupungin vallihaudan vieressä eikä näin ollen saanut muodostaa estettä kaupungin puolustukselle. Rata oli rakennettava kokonaan puusta ja se oli oltava nopeasti purettavissa eli ilmeisesti se ei ollut katettu. Mestarina (banemästare) toimi Roluf Lambertsson niminen mies, joka työntekijöittensä ohella varmaankin kutsui työpaikkaansa saksalaisittain nimellä Reeperbahn. Friisinmaalainen etunimi Roluf oli 1600-luvun Göteborgissa harvinainen. Alasaksilaista Lambert-nimeä ei puolestaan löydy kuin tämä yksi. Roluf Lambertson on ainoa, joka nimensä ja muitten tietojensa perusteella sopisi entuudestaan tuntemamme Roluf Rolufsson Heltin isäksi. 1660-luvulla Roluf Lambertsson alkoi köydenpunonnan ohella yhä enemmän toimia kaupankäynnin ja laivanvarustamisen parissa ja maistraatti kehotti häntä hakemaan niihin elinkeinolupaa. Näin tapahtui ja Roluf Lambertsonista käytettiin myöhemmin nimityksiä borgare, handelsman ja skeppare eli hän oli ulkomaankauppaan oikeutettu valtaporvari ja oman kauppa-aluksen omistaja. Hänen pojastaan Roluf Heltistä käytettiin Tukholmassa samoja nimiä handelsman ja skeppare, joten näyttää siltä, että hän jatkoi isänsä ammattia ja oli varakas mies jo saapuessaan Tukholmaan 1700-luvun alkuvuosina. Arvoitukseksi jää kuitenkin se, miksi Roluf Lambertssonilla ei näy asiakirjoissa mitään sukunimeä, mutta pojalla on Tukholmaan tullessaan sukunimenä Helt.

   Laivuri Roluf Heltin ja kolmen turkulaisen Hjelt-sorvariveljeksen välinen kahdeksanvuotinen naapuruus ja kanssakäyminen Tukholmassa isovihan aikana ei varmaankaan syntynyt sattumalta, vaan he olivat entuudestaan jotenkin tienneet toisistaan. Lisäksi laivuri Roluf mainitaan yhden veljeksistä, sorvarimestari Niels Hieltin, perukirjassa vuonna 1732: skepparen Roland Hielt oli yksi pesän velkojista melko suurella summalla. Velka oli todennäköisesti peräisin veljesten Tukholman pakolaisvuosilta, kun laivuri auttoi heitä taloudellisesti.

   Riittääkö näihin yhteyksiin se, että heidän isänsä elivät ja työskentelivät saman kadun varrella Göteborgissa? Vai oliko heidän välillään lisäksi jokin sukuyhteys? Tässä asiassa ei voi kuin spekuloida, koska Roluf Heltin äidin nimi ei valitettavasti ole tiedossa, mutta ei se nyt ihan mahdotonta ole, että äiti olisi ollut joku Göteborgin köydenpunontaradan vastapäisen talon tyttäristä. Tällöin Turun kolme sorvariveljestä olisivat olleet Roluf Heltin serkkuja hänen äitinsä puolelta.

   Mainittakoon vielä, että Tukholmassa laivuri Roluf Helt sai 1720- ja 1730-luvuilla kuusi lasta, jotka kaikki ottivat sukunimekseen Heldt.

Pinassi     (Helsingin Kaupunginmuseo)

   Laivuri Roluf Hieltin laivan (laivojen) tyypistä ei ole tietoa, mutta todennäköisesti se oli pinassi, joka 1660-luvusta alkaen oli yleisesti käytössä Itämerellä.

Onko genetiikasta apua?

   Onhan genetiikasta ollut jo apua Hjelt-suvun alkuperän selvittämisessä ja varmasti uudet DNA-testit tuovat jatkossakin lisää tietoa. Tähän mennessä on selvinnyt, että Hjelt-suku ja sitä geneettisesti lähimmät kahdeksan ruotsalaissukua sijoittuvat yhteiseen haplopuun haaraan (lue geneettisistä ruotsalaisserkuistamme täältä). Mainitun haaran alkukoti näyttää olleen jossain Hollannin ja Luoteis-Saksan alueella. Hjelt-suvun ja kolmen sitä geneettisesti lähimmän ruotsalaissuvun yhteisen esi-isän arvioidaan eläneen 1400-luvun jälkipuoliskolla. Kaikkien yhdeksän suvun yhteisen esi-isän arvioidaan eläneen 1300-luvulla. Jos pitää paikkansa, että Hjeltit ovat saapuneet Ruotsiin 1600-luvun alussa ja jatkaneet kolmen sukupolven jälkeen Turkuun, niin ainakin Hjelttien ja em. sukujen yhteiset esi-isät ovat eläneet muualla kuin Ruotsissa. Periaatteessa kahdeksan ruotsalaissuvun kesken yhteisiä esi-isiä voisi löytyä Ruotsistakin, mutta tiedot näistä suvuista eivät oikein tue tätä ajatusta.

   Miksi sitten Hollannista ja Saksasta ei löydy vastaavia DNA-tuloksia? Eiväthän kaikki samaan haplopuun haaraan kuuluneet miehet ole sieltä Ruotsiin lähteneet. Yksi syy voi olla siinä, että molemmissa maissa, mutta varsinkin Saksassa tehdään huomattavasti vähemmän DNA-testejä kuin Suomessa ja Ruotsissa. Ei auta muu kuin vain odotella.

-----------------------------

Lähteitä:

Wilhelm Berg: Genealogiska anteckningar om Göteborgssläkter. (Manuskript 1939)

Olga Dahl: Det äldsta Göteborgs roteindelning. Sveriges släktforskarförbund. Årsbok 1989.

Olga Dahl: Göteborgs tomtägare 1637-1807. (Manuskript 2007). http://www.gbgtomter.se/

Göteborgs stad: Historiska kartor.

Seppo Perälä: Sukupuusta sorvattua. Niclas Hjeltin ja Margaretha Caloanderin esivanhemmat, Helsinki 2002.

Arkivdigital: Göteborgs bouppteckningar 1663-96

Arkivdigital: Göteborgs rådhusrätts protokoll 1624, 1665-68

Riksarkivet: Göteborgs Domkyrkoförsamling: död- och begravningsbok 1669-71

Riksarkivet: Göteborgs Mantallängd 1655

Det Gamla Göteborg. http://gamlagoteborg.se/

Wikipedia: Göteborgs historia. https://sv.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6teborgs_historia

Geneettiset ruotsalaisserkkumme

 

   Joitakin vuosia on kulunut siitä, kun täällä viimeksi ovat aiheena olleet Hjelt-sukua geneettisesti lähimmät suvut, kaikki Ruotsista. Sen jälkeen on tehty muutamia DNA-testejä, joiden tulokset ovat tarkentaneet kuvaa sukujemme välisistä yhteyksistä. Lisäksi Y-DNA-testejä tehneitten miesten esi-isien haploryhmistä tehdyt aika-arviot ovat kehittyneet. Meitä geneettisesti lähinnä on nyt kahdeksan ruotsalaista sukua, joitten keskinäistä sukuyhteyttä ei voida asiakirjoin osoittaa. Näistä erottuu vielä meitä lähempinä kolmen suvun ryhmä. Perinteisen käsityksen mukaan heitä ei ehkä enää voi pitää sukulaisinamme, mutta geneettisen sukututkimuksen aikajänne on niin pitkä, että heitä voi kutsua geneettisiksi serkuiksemme. Serkuiksi me myös kutsumme toisiamme yhteisessä Facebook-ryhmässämme.

   Hjelt-sukuyhteisöön kuuluvien neljän testatun miehen yhteinen haploryhmä on R-BY3280, jota ei esiinny missään muualla. Haploryhmän R-BY3280 viimeisimmän yhteisen esi-isän syntymävuodeksi geneetikkojen aika-arviot antavat laskennallisesti 1742 (95%:n luotettavuusväli 1552-1870). Oheisen kaavion pohjana on FTDNA:n aika-arviolaskelma haploryhmästä BY3280. Olen muokannut kuvaa suomentamalla tekstit ja lisäämällä samaan aikajanaan Hjelt-suvun mieslinjan edustajien elinkaaret. Geneetikkojen laskelmat pitävät tältä osin hyvin paikkansa, koska me tiedämme vanhastaan, että em. neljän testatun Hjelt-miehen viimeisin yhteinen esi-isä oli Niclas Hjelt (1739-1808).

   Hjelttejä lähinnä olevien kolmen ruotsalaisen suvun keskinäistä sukuyhteyttä ei ole löytynyt asiakirjojen perusteella. Suvut ja niitten vanhimmat tunnetut esi-isät ovat:

Fredrickson-suku: Lars Olofsson s. noin 1630 Itä-Göötanmaalla (lue enemmän täältä)
Karlsson-suku: Bengt Olofsson s. 1712 Bergslagenin alueella (lue enemmän täältä)
Larsson-suku: Anders Hansson s. 1730 Älvsborgin läänissä

   Näitten kolmen suvun sukunimet vakiintuivat vasta 1800-loppupuolella. Sitä ennen suvuissa käytettiin vain patronyymejä. Fredrickson- ja Karlsson sukujen esi-isät olivat vuoritalonpoikia (bergsmän), metallin valmistajia, seppiä, kaivosmiehiä ja kaivosvouteja. Larsson suvun esi-isät puolestaan tilattomia maaseudun asukkaita.

   Geneettiset ruotsalaisserkkumme kuuluvat heidän yhteiseen haploryhmään R-BY13492 ja laskennallisesti heidän viimeisimmän yhteisen esi-isänsä arvioidaan eläneen noin vuonna 1646 (95%:n luotettavuusväli 1421-1802). Fredrickson-suvun vanhin tunnettu esi-isä on syntynyt vuonna 1630, joten periaatteessa hän voisi olla ruotsalaisten yhteinen esi-isä. Asiakirjojen perusteella näin ei kuitenkaan ole, joten näitten kolmen suvun yhteisen esi-isän on täytynyt elää sitä aikaisemmin, mutta ei välttämättä kovin paljoa. Jos yhden sukupolven pituutena käytetään 30 vuotta, niin silloin ruotsalaisserkkumme olisivat suunnilleen 10.-12. serkkuja keskenään.

  Oheisessa kaaviossa näkyy FTDNA:n aika-arvio ruotsalaisserkkujemme yhteisen esi-isän syntymäajasta. Kuvaan on lisätty kullekin ruotsalaissuvulle aikajana siihen saakka, kun heidän esi-isänsä ovat tiedossa.

   Entä milloin Hjelt-suvun esi-isälinja on erkaantunut geneettisten ruotsalaisserkkujemme yhteisestä esi-isälinjasta? Hjelt-suvun ja ruotsalaisten viimeisin yhteinen haploryhmä on R-BY33251, jonka arvioidaan syntyneen n. vuonna 1475 (95%:n luotettavuusväli 1243-1648). Hjelttien ja ruotsalaisserkkujen geneettiset linjat ovat siis erkaantuneet sen jälkeen. Tällöin DNA-testin tehneet kolme ruotsalaisserkkuamme olisivat suunnilleen elossa olevien Hjelt-miesten 15.-17. serkkuja.

   Jos Hjelt-suku on lähtöisin Hollannista, kuten oletetaan, niin lähtö on ilmeisesti tapahtunut aikaisintaan 1500-luvun puolivälissä, todennäköisesti vasta 1600-luvun puolella. Tämä merkitsisi sitä, että myös geneettisten ruotsalaisserkkujemme esi-isät olisivat lähtöisin Hollannista. Oheisessa kuvassa näkyy aika-arvio kaikkien tässä mainittujen seitsemän miehen ja neljän suvun yhteisen esi-isän syntymäajasta. Kuvaan on lisätty sukujen esi-isien aikajanat niin pitkälle kuin ne tunnetaan. On selvää, että yhteisen esi-isämme selvittäminen kirjallisten lähteitten perusteella ei onnistu. Sen sijaan voi hyvinkin ilmestyä uusia DNA-testejä, joitten tulokset tarkentavat tässä esitettyjä geneettisiä sukulaisuussuhteita.

------

Tässä kirjoituksessa olevat aika-arviolaskelmat perustuvat Family Tree DNA:n ja Iain McDonaldin kehittämään algoritmiin.

Kaaviopohjat: FamilyTree DNA Discover https://discover.familytreedna.com/  

1921 - viimeinen kesä Lepolassa

 

Lepolan päärakennus

   Sata vuotta sitten vuonna 1921 päättyi Hjelttien aika Lepolassa Tuusulanjärven rannalla. Otto Hjeltin kuoleman jälkeen vuonna 1913 Lepola oli jäänyt hänen poikiensa August ja Arthur Hjeltin haltuun. August kuoli vuonna 1919, jonka jälkeen toiseksi omistajaksi jäi hänen leskensä Lisbeth.

   Kevääseen 1921 mennessä Arthur ja Lisbeth olivat tulleet siihen tulokseen, etteivät taloudellisesti pysty enää hoitamaan Lepolaa. Asia oli edennyt jo sen verran, että oli ilmaantunut kaksi ostajaehdokasta; Elanto ja professori E.N. Setälä. Arthur ja Lisbeth eivät kuitenkaan pitäneet Setälän tarjousta 400.000 mk sopivana. Heinäkuun lopulla näytti kuitenkin jo siltä, että kaupasta oltaisiin jo päästy yksimielisyyteen Setälän kanssa. Mutkia tuli kuitenkin matkaan kun Setälä kiinnostuikin enemmän Koivikon tilasta, joka tuli yllättäen myyntiin agronomi Hernbergin kuoltua vain 42-vuotiaana ja perikunnan joutuessa laittamaan Koivikon myyntiin. Syyskuussa Koivikko myytiin kuitenkin Suojeluskuntajärjestölle, jonka päällystöopistona se sitten toimi 1940-luvulle saakka. Suojeluskuntien lakkautuksen jälkeen paikalla toimi Taistelukoulu.

   Koivikon kaupan näin ratkettua pääsivät Arthur ja Lisbet uudelleen Setälän kanssa sopimukseen Lepolan myynnistä. Osan kauppahinnasta Setälä näyttää maksaneen omistamillaan Merilinnan osakkeilla, koska Arthurin perhe muutti Merilinnan Neitsytpolun puoleisesta portaikosta Setälän tilavampaan asuntoon Merikadun puolella.

   ”Ilmeisesti on tämä kesä todella viimeinen, jonka vietämme Lepolassa. Täällä on käynyt ostajia useampia paikkaa katsomassa. Näyttää kuitenkin varmalta, että Lepola joutuu prof. Setälälle. Ratkaisu tapahtunee tällä viikolla. Kyllä tuntuu raskaalta luopua rakkaasta lapsuudenkodista, mutta se on osoittautunut yhä selvemmin välttämättömyydeksi, johon on pakko alistua.” (Arthur Hjelt 31.7.1921)

   Kesään 1921 päättyi siis Lepolan tarina Hjelt-suvun keskeisenä paikkana. Eron haikeus on varmaankin ollut käsin kosketeltavaa kun kolmen perheen irtaimistoa huutokaupattiin syksyllä.

Keski-Uusimaa 14.9.1921 

   Toimeliaana miehenä Setälän mielestä Lepola-nimi ei ollut hänelle sovelias; hän vaihtoi sen Toimela-nimeen. Marraskuussa 1921 Setälä oli jo muuttanut Lepolaan, mutta pienestä lehti-ilmoituksesta päätellen hänen Hupi-koiransa ei tainnut sinne kotiutua.

Uusi Suomi 20.11.1921 

   Nykyään paikalla toimii Seurakuntaopisto, jossa Lepolan muistoa vaalitaan yhdessä sen mukaan nimetyssä opiston huoneessa ja puutarhassa olevalla Yolanda Hjeltin mukaan nimetyllä hiljentymispaikalla.

Tulipalo Oulunkylässä

   Huhtikuussa vuonna 1891 Vera Hjelt ilmoitti näkyvästi Uuden Suomettaren etusivulla:

   Allekirjoittanut saa kunnioittavasati ilmoittaa, että Oulunkylän pysäkin luokse perustan Höyrysaha & Höyrynikkaritehtaan ja että tilauksia jo nyt voidaan jättää konttoriini Vladimirinkatu 6.

   Tehdas toimittaa rakennustöitä, sisustaa asuinhuoneita, valmistaa sekä komeita, että yksinkertaisia huonekalunikkaritöitä: myöskin huviloita, kokoushuoneita, ruokahuoneita, tamburia ja kyökkiä varten; sisustaa konttorihuoneistoja ja myymälöitä, valmistaa puu-osia tarvekaluihin, valmistaa kouluhuonekaluja mm. hygienisiä koulupulpettia; valmistaa ja asentaa kuntoon voimistelutelineitä kouluihin ja koteihin; valmistaa koulukirjakauppatarpeita; linjaleja, penaleja, kynänvarsia, piirustuslautoja j.n.e. Varastossa myydään veistomallia, höyläpenkkiä, sorvia ja veistokaluja, sekä kokoelmissa kouluja varten, että kappaleittain. Työ toimitetaan halpaan hintaan ja taataan sen hyvyys. 

 VERA HJELT

   Tehdas oli aluksi yksin Vera Hjeltin omistuksessa, mutta parin vuoden kuluttua se muutettiin osakeyhtiöksi. Tehdasalue sijaitsi Jokiniementien varrella lähellä junaradan tasoristeystä (nykyään kevyen liikenteen silta).

   Saha- ja tehdasrakennusten lisäksi alueelle rakennettiin raaka-aine- ja valmistuotevarastoja sekä kaksikerroksinen konttorirakennus. Asuinrakennuksia oli neljä: isännöitsijä Lindholmilla ja työnjohtaja Pettersonilla kummallakin omansa ja kaksi työväelle tarkoitettua taloa. Tehdasalueella sijaitsi myös Folkets Hus, joka ilmeisesti oli tarkoitettu työväen harrastuksille. Työväkeä oli suurimmillaan satakunta henkilöä.

   Lauantaina heinäkuun 25. päivänä 1896 Oulunkylän tehtailla oltiin täydessä työn touhussa. Tehtaan toiminta oli laajentunut eikä tuotteita pystytty toimittamaan niin paljon kuin niitä oli tilattu. Klo 11 aikaan höyrykoneen hoitaja oli pistäytynyt tarkistamaan veden tuloa. Kun hän 5 minuutin kuluttua palasi, oli konehuone täysin tulen vallassa; tulipesästä oli tippunut kekäle lattialla olleeseen lastukasaan. Tuli levisi räjähdysmäisen nopeasti konttorirakennukseen, jonka toisessa kerroksessa työskennellyt konttoristi oli jäädä loukkuun, mutta pelastautui ikkunan kautta. Tehdasrakennus, kaksikerroksinen konttorirakennus ja neljä asuinrakennusta olivat parin tunnin jälkeen palaneet poroiksi perustuksiaan myöten. Rakennus, jossa oli sahalaitos, kuivaushuoneita ja höyrykonehuone sekä vastatulleita koneita, tuhoutui. Puusepäntehdas, jossa oli 250 puolivalmista ovea ja juuri valmistuneet 500 ikkunakarmia ja joukko ovenkarmeja, paloi kuten myös puutavaravarasto ja siellä olleet 500 tukkia ja 100 syltä halkoja. Maalitehdas ja valmiitten tuotteitten varasto, jossa oli koulupulpetteja, tuoleja, pöytiä, kaappeja ja hienompia huonekaluja, tuhoutuivat. Radan varrella varastoidut 2500 tukkipuuta säilyivät.

   Palo levisi myös tehdasalueen ulkopuolelle. Jokiniementien puhelinpylväät paloivat ja puhelinyhteydet Oulunkylään olivat poikki pari päivää. Jokiniementien toisella puolella sijainnut leskirouva Nyholmin huvilarakennus ulkohuoneineen tuhoutui. Pohjoispuolella sijainnut Ekströmin huvila, jossa toimi Nikanderin kauppa, paloi. Suurta pelkoa aiheutti lähistöllä sijainnut Julius Tallbergin ruuti- ja dynamiittivarasto, joka onneksi sijaitsi tuulen yläpuolella.

   Sammutusjoukoista ensimmäisinä tulivat paikalle Kumtähden ja Arabian tehtaitten ruiskut miehistöineen, sitten Oulunkylän ruisku. Rautateitse ylimääräisillä junilla paikalle saapuivat Helsingin VPK:n ja VR:n ruiskut. Avuksi oli myös komennettu sotilaita Uudenmaan Pataljoonasta ja venäläisestä varuskunnasta. ”Kaikilla palopaikalle johtavilla teillä oli joutilasta väkeä tungokseen saakka ja suureksi haitaksi sammutukselle. Warkauksia sekä palon aikana ja jälkeen ovat harjoittaneet pahankuriset pojat ja naiset”, kirjoitti Päivälehti.

--------------------------

Uusi Suometar 9.4.1891
Päivälehti 26.7. ja 28.7.1896
Aura Korppi-Tommola: Hjelt, Vera (1857-1947). Kansallisbiografia.
Tuula Vuolle-Selki: Vera Hjelt - työväensuojelija, 2013

Pronssikuume

Pronssimiekkaa valetaan esihistoriallisella ajalla

 

   Uusi muinainen sukulainen

   Tammikuussa 2021 tehdyssä muinais-DNA-tutkimuksessa oli 24 vainajan joukossa eräs n. 2380 eaa. Ranskassa kuollut mies, joka on kiinnostava meidän kannaltamme. Euroopan museoihin varastoiduista muinaisten vainajien luista on viimeisten kuuden vuoden aikana kiihtyvään tahtiin tehty DNA-testejä. Vainajista on entuudestaan tiedetty perusasiat; hautauspaikka, elinympäristön kulttuuri ja arvioidut kuolinajat. Tässä artikkelissa aika-arviot ovat radiohiiliajoituksella saatuja piste-estimaatteja, joihin tulee huomioida 80-120 vuoden pituiset virhemarginaalit suuntaansa.

   Mainittu vainaja kuuluu haploryhmään R-DF27, johon Hjelt-suvun miehetkin kuuluvat (kuten ehkä kymmenen miljoonaa muutakin miestä ympäri maailmaa). Lisäksi hän on toistaiseksi vanhin löydetty R-DF27 mies. Kakkossijalle siirtyi n. 90 vuotta myöhemmin elänyt DF27-mies Pohjois-Saksasta. Seuraavina tulevat kaksi vainajaa Sisiliasta, toinen vain 20 vuotta ja toinen 110 vuotta myöhemmin. Viidenneksi vanhin löytyy Espanjasta 70 vuotta edellisen jälkeen eli 1897 eaa. Nämä viisi tapausta ovat tulleet esille viimeisten neljän vuoden aikana.


   Yhteinen muinainen kantaisämme

   Vielä muutama vuosi sitten geneetikot ovat omilla menetelmillään arvioineet DF27-mutaation syntymäajaksi n. 2200 eaa. Muinais-DNA:sta tehdyt todelliset havainnot ovat menneet kuitenkin tuota arviota vanhemmiksi ja tänä päivänä DF27-mutaation arvellaan syntyneen 2700-2500 eaa. Tämä mutaatio on ilmestynyt jollekin miesyksilölle, jota ei todennäköisesti koskaan löydetä, mutta hänen voidaan joka tapauksessa sanoa olevan em. viiden vainajan ja myös kaikkien Hjelt-miesten DF27-kantaisä.

   Tässä mainitut viisi vainajaa ovat siis eläneet vain n. 270 vuoden aikana DF27-kantaisänsä jälkeen (virhemarginaalitkin huomioiden n. 350 vuotta). Liikkuvaa väkeä ovat olleet kun ovat levinneet niinkin laajalle alueelle Eurooppaan. Eivät he meidän esi-isiämme olleet, mutta varmasti samoihin aikoihin eläneitten muinaisten esi-isiemme jonkinasteisia serkkuja. Heistä saatujen arkeologisten ja kielitieteellisten faktojen avulla voimme jotenkin eläytyä siihen, millaista samoihin aikoihin eläneitten esi-isiemme elämä on mahdollisesti ollut.



   Oheiseen karttaan olen merkinnyt viiden vainajan löytöpaikat ja lisäksi arokansojen leviämisreitin Tonavan laakson kautta Länsi-Eurooppaan yleisesti vallassa olevan käsityksen mukaan. European Lowlands tarkoittaa aluetta, josta Hjelttien oletetaan olevan lähtöisin. DF27- kantaisän elinaluetta ei tiedetä, mutta tähän asti hänen on oletettu asuneen Pohjois-Saksassa. Tosin tässä asiassa on vuosia ollut käynnissä maaottelu Espanja vastaan Muu maailma. Koska tänä päivänä selvä valtaosa R-DF27 miehistä elää Espanjassa ja Portugalissa, niin heikäläisten mielestä DF27-kantaisäkin on syntynyt Iberian niemimaalla. Viimeisin löytö kuitenkin heikentää espanjalaisten perusteluja; nyt tunnetaan neljä DF27-miestä, jotka ovat vanhempia kuin Iberian niemimaalla vanhin tiedossa oleva.


   Pronssin liikkeellepaneva voima

   Idästä tullut arokansa (steppe people) oli indoeurooppalainen ja se levisi hyvin nopeasti paleoeurooppalaisten asuttamaan Länsi-Eurooppaan. Arokansa osasi pronssin teon ja heidän mukanaan Eurooppa siirtyi pronssikauteen. He suunnistivat nopeasti sellaisille seuduille, joista löytyi pronssin valmistamiseen tarvittavaa tinaa ja kuparia. Noita mineraaleja ei tarvinnut pahemmin etsiä, sillä paleoeurooppalaiset olivat pitkään valmistaneet tina- ja kupariesineitä ja louhoksia oli ympäri Eurooppaa, mutta pronssin valmistamisen taitoa he eivät omanneet. Arolta tulleitten ei tarvinnut kuin tavalla tai toisella ottaa näitä louhoksia haltuunsa ja ryhtyä pronssin tekoon. Erityisesti Iberian niemimaalla oli näitä haluttuja mineraaleja ja sinne arolta tulleet suunnistivatkin. Mineraaleja löytyi myös Sisiliasta ja eikös juuri samoilta seuduilta saaren pohjoisosasta Palermon lähistöltä, jossa tässä mainitut kaksi sisilialaista muinaista vainajaakin elivät. Arolta tulleitten liikkuminen tapahtui nopeasti, koska he olivat tottuneet liikkuvaan elämänmuotoon; he ratsastivat, tavarat lastattiin härkävankkureihin ja karja kulki mukana. Sen sijaan paleoeurooppalaiset eivät tunteneet vankkureita eivätkä olleet nähneetkään hevosia.

----------------------------------

Marcella Di Bella: Archaeometric study of the hellenistic metallurgy in Sicily: Mineralogical and chemical characterization of iron slags from punic panormos (Palermo, Italy). 2018

Fernandes: The spread of steppe and Iranian-related ancestry in the islands of the western Mediterranean, 2020.

Seguin-Orlando et al.: Heterogeneous Hunter-Gatherer and Steppe-Related Ancestries in Late Neolithic and Bell Beaker Genomes from Present-Day France. 2021

Chris Corner: Ancient R-DF27.  https://sites.google.com/site/rox2cluster/ancient-df27

Anthrogenica: Where did DF27 originate? And when and how did it expand? (January - March 2021)

Spiritismi Vera Hjeltin kiinnostuksen kohteena

 

   Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen kirjoitti vuonna 2017 Vera Hjeltin teosofiasta (lue tästä). Nyt Kaartinen on löytänyt uutta lähdeaineistoa Vera Hjeltin toiminnasta spiritismin parissa, joka edelsi hänen teosofista heräämistään.


Kiinnostus herää

   25.3.1894 36-vuotias Vera Hjelt kertoo eräässä kirjeessään spiritismin tutkijalle Aleksander Aksakoville hieman siitä miten hänen kiinnostuksensa spiritualismiin sai alkunsa ja kehittyi (alkuperäinen kirje ruotsiksi):

   ”... as to my previous attitude towards spiritualism — I have known of the movement since 1880, without ever understanding anything about it, (except in the last two years,) but supposing that it dealt solely with the reality of ghosts. But for the past two years I have read, with vivid interest, books both in favor of and against spiritualism, and have taken part in the séances of family circles, here, and in those of the Society for Psychic Research of Stockholm. I was therefore perfectly familiar with the principles of spiritualism — at least with the most important ones. As for the purely psychic aspect of the question, I believed in the possibility of the phenomena, though I was not convinced of their actual occurrence.”

   Vuonna 1893 joukko spiritismistä kiinnostuneita henkilöitä kutsui tunnetun meedion Madame d’Espérancen Helsinkiin. Ilmeisesti Vera Hjelt oli yksi kutsujista, ainakin osa heistä kuului hänen ystäväpiiriinsä. Vera Hjelt ja hänen elämäntoverinsa Fanny Tavaststjerna osallistuivat jokaiseen kuuteen yksityiseen spiritistiseen istuntoon yhdessä toistakymmentä henkilöä käsittävän ryhmän kanssa. Istuntojen osanottajalista on mielenkiintoinen: mm. kaksi kenraalia, toinen perheineen, kirjailija Kasimir Leino ja toimittaja Jean Boldt, myöhemmin tunnettu järjestämistään ”kirkkomellakoista”. Meri Toppelius oli mukana Vera Hjeltin ja Fanny Tavaststjernan "Höyläyhtiössä" ja myöhemmin leskeksi jäänyt Anna Hertzberg muutti äitinsä kanssa Vera Hjeltin ja Fanny Tavaststjernan Korkeavuorenkadulle perustamaan taloyhtiöön. 


Demateriaalisaatio

   Viimeisestä Madame d’Espérance istunnosta tuli sensaatio; sen aikana tapahtui meedion alaruumiin demateriaalisaatio. Istunnon jälkeen osanottajien kesken syntyi erimielisyyksiä ja ”kynäsota”, jota käytiin lehdistössä. Aleksander Aksakov julkaisi istunnosta kirjan, jossa oli myös osanottajien kirjallisia todistuksia tapahtuneesta. Ranskankielinen kirja käännettiin myös englanniksi ja sen myötä istunto tuli tunnetuksi maailmalla. Jotkut osanottajat tunsivat joutuneensa petoksen kohteeksi eivätkä antaneet todistuksiaan Aksakoville. Vera Hjelt puolestaan ei pitänyt arvosteluja perusteltuina: “Epäilijän täytyy muistaa, että meedion olisi ollut mahdotonta saada aikaan tapahtunutta ilmiötä petollisesti samalla puhuen koko ajan meidän kanssamme”. Aksakov suorastaan ylistää Vera Hjeltin todistuksen tarkkuutta ja hienoutta ja tutustuminen häneen vakuutti Aksakovin edelleenkin. Hjeltissä hän näki inhimillisen älyn elävän inkarnaation, joka on aktiivinen, käytännöllinen ja terve. (Lue Vera Hjeltin todistus tästä ja Fanny Tavaststjernan todistus tästä.)

   Vera Hjeltin kirjeestä Aksakoville 25.3.1894:

 
   “... I acquired that certainty in the course of séances given by Madam d'Espérance, having frequently had an opportunity to test the genuineness of the phenomena. The last of these sittings was particularly convincing to me. That which I saw and witnessed from my place is not, for me, a belief: it is a fact. At the same time, I have continued my investigations in spiritualism with still greater interest, without losing any of the faculty, which is my special characteristic, for taking a calmly critical view of such manifestations.

   I may be permitted to pass this judgment upon myself because the method by which a person is accustomed to weigh evidence exercises a certain influence upon her judgment and her power of observation. ... I wish to convince you that I am not so credulous as to permit myself to be tricked or imposed upon.” 

   Aksakov piti myös Fanny Tavaststjernaa erinomaisena todistajana, hän on koulutettu, ajatteleva, rauhallinen ja vakava luonteeltaan. Hän ei liioitellut, kuvitellut eikä välitellyt etukäteen muodostettuja mielipiteitä. Omassa todistuksessaan myös Fanny Tavaststjerna avaa hieman suhdettaan spiritismiin:

   “Such information as I possessed on the subject [spiritualism] was given me by my sister, who is a member of the "Society for Psychical Research," of Stockholm, and by Miss Hjelt, who has attended meetings of that society for the past year. The subject interested me deeply and I had an eager desire to learn more of it, and for this reason I was very glad of the opportunity to be present at the séances given by Madam d'Espérance.” (Fanny Tavaststjernan kirje Aksakoville 20.4.1894)

  

Oheiset valokuvat on otettu maaliskuussa 1894 Madame d’Espérancen istunnon rekonstruktiotilaisuudesta professori Max Seilingin asunnossa.

Vasemmassa kuvassa rouva Helene Seiling on pukeutunut samanlaiseen vaaleaan pukuun kuin meedio Madame d’Espérance varsinaisessa istunnossa. Vera Hjelt on teettänyt puvun tätä rekonstruktiotilaisuutta varten. Tummiin pukeutunut Fanny Tavaststjerna kurottautuu meediota kohti samalta tuolilta, jolla Vera Hjelt oli istunut varsinaisessa istunnossa. Professori Max Seiling seuraa vierestä istuen myös samalla tuolilla kuin aikaisemmin. Vera Hjeltistä näkyy vain tumman ”kabinetin” raosta kurottuva käsi ja sen pitelemä paperi, jolla demonstroitiin varsinaisessa istunnossa tapahtuneita materialisaatioita.

Toisessa kuvassa rooleja on vaihdettu; Vera Hjelt on vuorostaan pukeutunut meedion pukuun. Yhdessä Seilingin pariskunnan kanssa hän seuraa kuinka Fanny Tavaststjernan paperia pitelevä käsi kurottautuu kabinetista.

Kuvat Aleksander Aksakovin kirjasta A Case of Partial Dematerialization of the Body of a Medium (1898).

Spiritismistä teosofiaan

   Myöhemmin Vera Hjelt ei myöntänyt kuitenkaan olleensa spiritisti ja toteaa: ”... tämä on kummallista: istunnoista seuraa harvoin mitään hyvää. Niistä syntyy tavan takaa riitojen tulva, henkilökohtaisia syytöksiä, kyllä, suoranaista vihaa, vainoa ja toiveita vastapuolen vahingoittamisesta.” (Vera Hjeltin kirje Cely Mechelinille 1901)

   Vera Hjeltin teosofinen herääminen ajoittuu niin lähelle edellisiä tapauksia, että väistämättä herää kysymys, oliko asioilla jokin yhteys. Marjo Kaartisen mukaan herääminen tapahtui kesällä 1894 Mommolan rusthollissa Kiskon Toijassa, jossa Vera vieraili monena kesänä. Kesällä 1893 Vera Hjelt kirjoitti Cely Mechelinille: ”olen aivan ihastunut tähän spirituaaliseen ilmiöön”. Vera Hjeltin eno Lars von Pfaler oli kaksivuotiaana otettu kasvattilapseksi Mommolaan. Sen jälkeen kun von Pfaler vuonna 1864 muutti pois, rusthollissa asui kolmenkymmenen vuoden ajan leskirouvien ja naimattomien naisten muodostama yhteisö. Vera Hjeltin mukaan naiset olivat ”vanhoja älykkäitä kunnollisia tätejä täynnä nykyajan virtauksia, nykyajan vapaamielisiä ajatuksia”. Hjelt luki tädeille myös politiikasta ja yhteiskuntakysymyksistä ja niistä keskusteltiin.

------------------------------------------------------
Lähteet:

Aleksander Aksakov: A Case of Partial Dematerialization of the Body of a Medium.  Boston 1898.

Marjo Kaartinen: Vera Hjeltin teosofinen elämäntyö. Historiallinen aikakauskirja 2/2017.

Marjo Kaartinen: Vera Hjelt and the calling of theosophical universal work, 1894–1904. 2017

Marjo Kaartinen: Spiritistinen istunto. 2020

Kiskon seurakunnan rippikirjat 1842-99

Uudenkirkon ja Amerikan Levisonit

Levison- ja Hjelt-sukujen yhteys ja uudet sukuhaarat.

(Kirjoittajat: Erkki Hjelt ja Jani Muurinen)

   Oheisesta kaaviosta näkyy, että 1800-luvulla kolme Levison-sukuista veljestä solmi avioliiton kolmen Hjelt-suvun naisen kanssa. Levison-suku tuli Mecklenburgista Suomeen vasta 1790-luvulla eikä se vielä ollut kovin laaja. (Ks. Ripaus suomenjuutalaisten historiaa). Miespuoleisia jälkeläisiä suvussa on ollut ainoastaan kahdella em. veljeksistä, joten voidaan käytännössä sanoa, että 1800-luvusta lähtien se joka Suomessa oli Levison oli myös Hjelt. Tosin suku pieneni voimakkaasti niin, ettei sukunimeä Levison ole Suomesta löytynyt pitkiin aikoihin. Kahdesta 1800-luvulla merille lähteneen Levison-miehen vaiheista ei ole säilynyt tietoja. Nyt on kuitenkin vuoden sisällä löytynyt kaksi uutta, ennen tuntematonta sukuhaaraa.


Outo haploryhmä löytyy Uudeltakirkolta

   Vuosi sitten Jani Muurinen halusi selvittää DNA-testillä, pitävätkö hänen tiedot isoisästään paikkansa. Uudenkirkon (Kannaksella) kirkonkirjojen mukaan isoisä kuului vanhaan paikalliseen talonpoikaissukuun. Suvun miehistä oli jo aikaisemmin tehty Y-DNA-testi, jonka mukaan he kuuluvat suomalaisten miesten yleisimpään haploryhmään N. Sen takia hämmästys oli suuri kun selvisi, että Jani Muurisen haploryhmä on täysin erilainen (J-ZS10611), itse asiassa toistaiseksi ainut laatuaan Suomessa. Muualta maailmasta on vain yksi tapaus, jonka kanssa Muurisella on yhteinen geneettinen esi-isä 400-600 vuoden päässä. Muurisen haploryhmä ja geneettisesti häntä lähimpien miesten nimet viittaavat siihen, että kyseessä on yksi aškenasijuutalaisille tyypillisistä haploryhmistä.

   Pian selvisi, että Jani Muurisen isoisän syntymän aikoihin 1910-luvulla Uudellakirkolla vaikutti tulliaseman päällikkönä Axel Levison. Hänen isoisänsä oli Mecklenburgista Saksasta vuonna 1794 Turkuun tullut aškenasijuutalainen Selig Levin. Axel Levison lähti merille 18-vuotiaana ja valmistui merikapteeniksi kymmenen vuotta myöhemmin. Vuonna 1889 hän aloitti työnsä Jukkolan tulliaseman päällikkönä Uudellakirkolla. Jani Muurisen suvussa kerrotun tradition mukaan hänen aviottoman isoisänsä isä oli ”saksalainen merikapteeni”. Kirkonkirjojen mukaan Axel Levison oli myös isoisän siskon kummi. Axel Levisonin ainoa avioliitosta syntynyt poikalapsi eli vain kymmenkuukautiseksi.

   Jani Muurinen teetti myös autosomalisen DNA-testin (miehille ja naisille). Tämän testin serkkulistan kärjessä esiintyy monia Hjelt-sukuun kuuluvia henkilöitä. Hjelt-sukuyhteisössä tiedetään 24 henkilön tehneen autosomalisen testin. Joukosta erottuu selvästi viisi Fredrik Wilhelm Hjeltin jälkeläistä, joitten testitulokset ennustavat heidän olevan Jani Muurisen 3.-5. serkkuja. Tämä selittyy sillä, että Axel Levisonin äiti oli Fredrik Wilhelm Hjeltin tytär Sofia Carolina Hjelt.

   Käräjäoikeudessa tämä ei riittäisi, mutta käytännössä voidaan sanoa, että Uudeltakirkolta löytyi Levison/Hjelt-suvulle uusi geneettinen, patrilineaarinen jälkeläishaara, jossa ei kylläkään esiinny mainittuja sukunimiä (vielä).


Levisoneja löytyy Amerikasta

   Jani Muurisen DNA-serkkulistalla ei tullut vastaan yhtään suomalaista Levison-suvun jäsentä. Satojen serkkujen joukosta erään pseudonyymin takaa löytyi kuitenkin eräs kolmannen polven amerikansuomalainen, joka osoittautui Suomen Levison-suvun jälkeläiseksi. Testin antaman ennusteen mukaan tämä M. Levison olisi Jani Muurisen 3.-4. serkku. Ongelmaksi muodostui se, että M. Levison ilmoitti Suomesta lähteneeksi isoisäkseen 1870-luvulla syntyneen John Levisonin, joka oli ihan tuntematon nimi täällä. Lopulta M. Levison lähetti kopiot isovanhempiensa saamasta kahdesta ruotsinkielisestä kirjeestä. Kirjeet olivat Turussa naimattomana eläneeltä Zaida Levisonilta. Ensimmäinen kirje oli vuodelta 1938. Siinä Zaida kutsuu kirjeen saajaa veljekseen. Toinen kirje on osoitettu vuotta myöhemmin veljen leskeksi jääneelle englantilaissyntyiselle puolisolle Emma Jenzenille. Nyt nimiongelma ratkesi, kyseessä oli Zaida Levisonin kymmenen vuotta nuorempi veli Allan Waldemar Levison.

   Löydettyään Turun Levison-suvun amerikkalaiset jälkeläiset Jani Muurinen on tunnistanut kolme heistä autosomaaliselta serkkulistaltaan sellaisilta sijoilta, jotka vahvistavat löydettyä sukuyhteyttä. Vakuuttavin osoitus Muurisen ja Amerikan Levisonien välisestä sukuyhteydestä on erään Allan Waldemar Levisonin mieslinjaisen jälkeläisen tekemä Y-DNA-testi. 37 markkerista hänen ja Muurisen välillä on vain yhdessä poikkeama. Löydetyn sukuyhteyden mukaan heidän pitäisi olla keskenään neljänsiä serkkuja ja FTDNA:n laskentamalli tukee tätä päätelmää 89%:n todennäköisyydellä. 

   Allan Levison oli Turusta lähtenyt merille laivapoikana. Vuonna 1895 hän lopetti pestinsä suomalaisissa laivoissa, mutta jatkoi merimiehenä eri puolilla maailmaa. Vuonna 1914 hän asettui asumaan Yhdysvaltoihin ja otti nimen John Levison. Vuonna 1917 hänen nimensä näkyy eräässä lehtiuutisessa, jossa kerrotaan New Yorkissa tapahtuneesta salpietarilaitoksen tulipalosta. Laitos oli USA:n sotatarviketeollisuuden kannalta tärkeä, koska sen tuotetta käytettiin ruudin valmistuksessa. Sen takia uutisessa mainitaan laitoksen vartijan olleen suomalainen John Levison, siis Venäjän alamainen ja USA:n liittolainen käynnissä olleessa maailmansodassa. Sen sijaan vihollisvaltioitten Saksan ja Itävallan kansalaisia ei salpietarilaitoksella työskennellyt.

Boston Globe, 19.marraskuuta 1917

   Viime sotien aikana yhteydenpito amerikkalaisten ja turkulaisten Levisonien välillä loppui eivätkä he kahdeksaankymmeneen vuoteen tietäneet toisistaan mitään. Nyt yhteyden auettua uudestaan 3.-4. serkusten kesken amerikkalaiset Levisonit ovat saaneet kuulla aivan uusia asioita alkuperästään 1700-luvun Mecklenburgissa ja 1800-luvun Turussa. John Levisonin monien jälkeläisten sukunimi Levison on tänä päivänä Amerikassa käytössä jo kolmannessa sukupolvessa.