Tulipalo Oulunkylässä

   Huhtikuussa vuonna 1891 Vera Hjelt ilmoitti näkyvästi Uuden Suomettaren etusivulla:

   Allekirjoittanut saa kunnioittavasati ilmoittaa, että Oulunkylän pysäkin luokse perustan Höyrysaha & Höyrynikkaritehtaan ja että tilauksia jo nyt voidaan jättää konttoriini Vladimirinkatu 6.

   Tehdas toimittaa rakennustöitä, sisustaa asuinhuoneita, valmistaa sekä komeita, että yksinkertaisia huonekalunikkaritöitä: myöskin huviloita, kokoushuoneita, ruokahuoneita, tamburia ja kyökkiä varten; sisustaa konttorihuoneistoja ja myymälöitä, valmistaa puu-osia tarvekaluihin, valmistaa kouluhuonekaluja mm. hygienisiä koulupulpettia; valmistaa ja asentaa kuntoon voimistelutelineitä kouluihin ja koteihin; valmistaa koulukirjakauppatarpeita; linjaleja, penaleja, kynänvarsia, piirustuslautoja j.n.e. Varastossa myydään veistomallia, höyläpenkkiä, sorvia ja veistokaluja, sekä kokoelmissa kouluja varten, että kappaleittain. Työ toimitetaan halpaan hintaan ja taataan sen hyvyys. 

 VERA HJELT

   Tehdas oli aluksi yksin Vera Hjeltin omistuksessa, mutta parin vuoden kuluttua se muutettiin osakeyhtiöksi. Tehdasalue sijaitsi Jokiniementien varrella lähellä junaradan tasoristeystä (nykyään kevyen liikenteen silta).

   Saha- ja tehdasrakennusten lisäksi alueelle rakennettiin raaka-aine- ja valmistuotevarastoja sekä kaksikerroksinen konttorirakennus. Asuinrakennuksia oli neljä: isännöitsijä Lindholmilla ja työnjohtaja Pettersonilla kummallakin omansa ja kaksi työväelle tarkoitettua taloa. Tehdasalueella sijaitsi myös Folkets Hus, joka ilmeisesti oli tarkoitettu työväen harrastuksille. Työväkeä oli suurimmillaan satakunta henkilöä.

   Lauantaina heinäkuun 25. päivänä 1896 Oulunkylän tehtailla oltiin täydessä työn touhussa. Tehtaan toiminta oli laajentunut eikä tuotteita pystytty toimittamaan niin paljon kuin niitä oli tilattu. Klo 11 aikaan höyrykoneen hoitaja oli pistäytynyt tarkistamaan veden tuloa. Kun hän 5 minuutin kuluttua palasi, oli konehuone täysin tulen vallassa; tulipesästä oli tippunut kekäle lattialla olleeseen lastukasaan. Tuli levisi räjähdysmäisen nopeasti konttorirakennukseen, jonka toisessa kerroksessa työskennellyt konttoristi oli jäädä loukkuun, mutta pelastautui ikkunan kautta. Tehdasrakennus, kaksikerroksinen konttorirakennus ja neljä asuinrakennusta olivat parin tunnin jälkeen palaneet poroiksi perustuksiaan myöten. Rakennus, jossa oli sahalaitos, kuivaushuoneita ja höyrykonehuone sekä vastatulleita koneita, tuhoutui. Puusepäntehdas, jossa oli 250 puolivalmista ovea ja juuri valmistuneet 500 ikkunakarmia ja joukko ovenkarmeja, paloi kuten myös puutavaravarasto ja siellä olleet 500 tukkia ja 100 syltä halkoja. Maalitehdas ja valmiitten tuotteitten varasto, jossa oli koulupulpetteja, tuoleja, pöytiä, kaappeja ja hienompia huonekaluja, tuhoutuivat. Radan varrella varastoidut 2500 tukkipuuta säilyivät.

   Palo levisi myös tehdasalueen ulkopuolelle. Jokiniementien puhelinpylväät paloivat ja puhelinyhteydet Oulunkylään olivat poikki pari päivää. Jokiniementien toisella puolella sijainnut leskirouva Nyholmin huvilarakennus ulkohuoneineen tuhoutui. Pohjoispuolella sijainnut Ekströmin huvila, jossa toimi Nikanderin kauppa, paloi. Suurta pelkoa aiheutti lähistöllä sijainnut Julius Tallbergin ruuti- ja dynamiittivarasto, joka onneksi sijaitsi tuulen yläpuolella.

   Sammutusjoukoista ensimmäisinä tulivat paikalle Kumtähden ja Arabian tehtaitten ruiskut miehistöineen, sitten Oulunkylän ruisku. Rautateitse ylimääräisillä junilla paikalle saapuivat Helsingin VPK:n ja VR:n ruiskut. Avuksi oli myös komennettu sotilaita Uudenmaan Pataljoonasta ja venäläisestä varuskunnasta. ”Kaikilla palopaikalle johtavilla teillä oli joutilasta väkeä tungokseen saakka ja suureksi haitaksi sammutukselle. Warkauksia sekä palon aikana ja jälkeen ovat harjoittaneet pahankuriset pojat ja naiset”, kirjoitti Päivälehti.

--------------------------

Uusi Suometar 9.4.1891
Päivälehti 26.7. ja 28.7.1896
Aura Korppi-Tommola: Hjelt, Vera (1857-1947). Kansallisbiografia.
Tuula Vuolle-Selki: Vera Hjelt - työväensuojelija, 2013

Spiritismi Vera Hjeltin kiinnostuksen kohteena

 

   Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen kirjoitti vuonna 2017 Vera Hjeltin teosofiasta (lue tästä). Nyt Kaartinen on löytänyt uutta lähdeaineistoa Vera Hjeltin toiminnasta spiritismin parissa, joka edelsi hänen teosofista heräämistään.


Kiinnostus herää

   25.3.1894 36-vuotias Vera Hjelt kertoo eräässä kirjeessään spiritismin tutkijalle Aleksander Aksakoville hieman siitä miten hänen kiinnostuksensa spiritualismiin sai alkunsa ja kehittyi (alkuperäinen kirje ruotsiksi):

   ”... as to my previous attitude towards spiritualism — I have known of the movement since 1880, without ever understanding anything about it, (except in the last two years,) but supposing that it dealt solely with the reality of ghosts. But for the past two years I have read, with vivid interest, books both in favor of and against spiritualism, and have taken part in the séances of family circles, here, and in those of the Society for Psychic Research of Stockholm. I was therefore perfectly familiar with the principles of spiritualism — at least with the most important ones. As for the purely psychic aspect of the question, I believed in the possibility of the phenomena, though I was not convinced of their actual occurrence.”

   Vuonna 1893 joukko spiritismistä kiinnostuneita henkilöitä kutsui tunnetun meedion Madame d’Espérancen Helsinkiin. Ilmeisesti Vera Hjelt oli yksi kutsujista, ainakin osa heistä kuului hänen ystäväpiiriinsä. Vera Hjelt ja hänen elämäntoverinsa Fanny Tavaststjerna osallistuivat jokaiseen kuuteen yksityiseen spiritistiseen istuntoon yhdessä toistakymmentä henkilöä käsittävän ryhmän kanssa. Istuntojen osanottajalista on mielenkiintoinen: mm. kaksi kenraalia, toinen perheineen, kirjailija Kasimir Leino ja toimittaja Jean Boldt, myöhemmin tunnettu järjestämistään ”kirkkomellakoista”. Meri Toppelius oli mukana Vera Hjeltin ja Fanny Tavaststjernan "Höyläyhtiössä" ja myöhemmin leskeksi jäänyt Anna Hertzberg muutti äitinsä kanssa Vera Hjeltin ja Fanny Tavaststjernan Korkeavuorenkadulle perustamaan taloyhtiöön. 


Demateriaalisaatio

   Viimeisestä Madame d’Espérance istunnosta tuli sensaatio; sen aikana tapahtui meedion alaruumiin demateriaalisaatio. Istunnon jälkeen osanottajien kesken syntyi erimielisyyksiä ja ”kynäsota”, jota käytiin lehdistössä. Aleksander Aksakov julkaisi istunnosta kirjan, jossa oli myös osanottajien kirjallisia todistuksia tapahtuneesta. Ranskankielinen kirja käännettiin myös englanniksi ja sen myötä istunto tuli tunnetuksi maailmalla. Jotkut osanottajat tunsivat joutuneensa petoksen kohteeksi eivätkä antaneet todistuksiaan Aksakoville. Vera Hjelt puolestaan ei pitänyt arvosteluja perusteltuina: “Epäilijän täytyy muistaa, että meedion olisi ollut mahdotonta saada aikaan tapahtunutta ilmiötä petollisesti samalla puhuen koko ajan meidän kanssamme”. Aksakov suorastaan ylistää Vera Hjeltin todistuksen tarkkuutta ja hienoutta ja tutustuminen häneen vakuutti Aksakovin edelleenkin. Hjeltissä hän näki inhimillisen älyn elävän inkarnaation, joka on aktiivinen, käytännöllinen ja terve. (Lue Vera Hjeltin todistus tästä ja Fanny Tavaststjernan todistus tästä.)

   Vera Hjeltin kirjeestä Aksakoville 25.3.1894:

 
   “... I acquired that certainty in the course of séances given by Madam d'Espérance, having frequently had an opportunity to test the genuineness of the phenomena. The last of these sittings was particularly convincing to me. That which I saw and witnessed from my place is not, for me, a belief: it is a fact. At the same time, I have continued my investigations in spiritualism with still greater interest, without losing any of the faculty, which is my special characteristic, for taking a calmly critical view of such manifestations.

   I may be permitted to pass this judgment upon myself because the method by which a person is accustomed to weigh evidence exercises a certain influence upon her judgment and her power of observation. ... I wish to convince you that I am not so credulous as to permit myself to be tricked or imposed upon.” 

   Aksakov piti myös Fanny Tavaststjernaa erinomaisena todistajana, hän on koulutettu, ajatteleva, rauhallinen ja vakava luonteeltaan. Hän ei liioitellut, kuvitellut eikä välitellyt etukäteen muodostettuja mielipiteitä. Omassa todistuksessaan myös Fanny Tavaststjerna avaa hieman suhdettaan spiritismiin:

   “Such information as I possessed on the subject [spiritualism] was given me by my sister, who is a member of the "Society for Psychical Research," of Stockholm, and by Miss Hjelt, who has attended meetings of that society for the past year. The subject interested me deeply and I had an eager desire to learn more of it, and for this reason I was very glad of the opportunity to be present at the séances given by Madam d'Espérance.” (Fanny Tavaststjernan kirje Aksakoville 20.4.1894)

  

Oheiset valokuvat on otettu maaliskuussa 1894 Madame d’Espérancen istunnon rekonstruktiotilaisuudesta professori Max Seilingin asunnossa.

Vasemmassa kuvassa rouva Helene Seiling on pukeutunut samanlaiseen vaaleaan pukuun kuin meedio Madame d’Espérance varsinaisessa istunnossa. Vera Hjelt on teettänyt puvun tätä rekonstruktiotilaisuutta varten. Tummiin pukeutunut Fanny Tavaststjerna kurottautuu meediota kohti samalta tuolilta, jolla Vera Hjelt oli istunut varsinaisessa istunnossa. Professori Max Seiling seuraa vierestä istuen myös samalla tuolilla kuin aikaisemmin. Vera Hjeltistä näkyy vain tumman ”kabinetin” raosta kurottuva käsi ja sen pitelemä paperi, jolla demonstroitiin varsinaisessa istunnossa tapahtuneita materialisaatioita.

Toisessa kuvassa rooleja on vaihdettu; Vera Hjelt on vuorostaan pukeutunut meedion pukuun. Yhdessä Seilingin pariskunnan kanssa hän seuraa kuinka Fanny Tavaststjernan paperia pitelevä käsi kurottautuu kabinetista.

Kuvat Aleksander Aksakovin kirjasta A Case of Partial Dematerialization of the Body of a Medium (1898).

Spiritismistä teosofiaan

   Myöhemmin Vera Hjelt ei myöntänyt kuitenkaan olleensa spiritisti ja toteaa: ”... tämä on kummallista: istunnoista seuraa harvoin mitään hyvää. Niistä syntyy tavan takaa riitojen tulva, henkilökohtaisia syytöksiä, kyllä, suoranaista vihaa, vainoa ja toiveita vastapuolen vahingoittamisesta.” (Vera Hjeltin kirje Cely Mechelinille 1901)

   Vera Hjeltin teosofinen herääminen ajoittuu niin lähelle edellisiä tapauksia, että väistämättä herää kysymys, oliko asioilla jokin yhteys. Marjo Kaartisen mukaan herääminen tapahtui kesällä 1894 Mommolan rusthollissa Kiskon Toijassa, jossa Vera vieraili monena kesänä. Kesällä 1893 Vera Hjelt kirjoitti Cely Mechelinille: ”olen aivan ihastunut tähän spirituaaliseen ilmiöön”. Vera Hjeltin eno Lars von Pfaler oli kaksivuotiaana otettu kasvattilapseksi Mommolaan. Sen jälkeen kun von Pfaler vuonna 1864 muutti pois, rusthollissa asui kolmenkymmenen vuoden ajan leskirouvien ja naimattomien naisten muodostama yhteisö. Vera Hjeltin mukaan naiset olivat ”vanhoja älykkäitä kunnollisia tätejä täynnä nykyajan virtauksia, nykyajan vapaamielisiä ajatuksia”. Hjelt luki tädeille myös politiikasta ja yhteiskuntakysymyksistä ja niistä keskusteltiin.

------------------------------------------------------
Lähteet:

Aleksander Aksakov: A Case of Partial Dematerialization of the Body of a Medium.  Boston 1898.

Marjo Kaartinen: Vera Hjeltin teosofinen elämäntyö. Historiallinen aikakauskirja 2/2017.

Marjo Kaartinen: Vera Hjelt and the calling of theosophical universal work, 1894–1904. 2017

Marjo Kaartinen: Spiritistinen istunto. 2020

Kiskon seurakunnan rippikirjat 1842-99

Vera Hjeltin teosofia

Vera Hjelt (1857-1947)

   Vera Hjeltistä kirjoitetut elämäkerrat taitavat mennä uusiksi. Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartisella on käynnissä (2017) Vera Hjeltin ystäväpiiriä käsittelevä tutkimus, johon liittyen on löytynyt tietoja siitä, miten keskeinen tekijä teosofia oli Veran maailmankatsomuksessa. Näistä löydöistään Marjo Kaartinen on kirjoittanut artikkelin Historialliseen Aikakauskirjaan (2/2017). Lue artikkeli tästä. Read the Article in English here.

   Aikaisemmissa Vera Hjeltistä kirjoitetuissa elämäkerroissa 1948 ja 2013 hänen teosofinen maailmankatsomuksensa ei ollut esillä mitenkään. Vera Hjelt on ilmeisesti omasta arkistostaan poistanut kaikki teosofiaan viittaavat lähteet. Myöskään Esther Hjelt-Cajanuksen yhteistyössä Vera Hjeltin kanssa laatima elämäkerta ei sisällä tietoja Veran uskonnollisesta ajattelusta. Kaartisen mukaan Vera Hjelt on selvästi sensuroinut itseään ja pitänyt teosofian osuuden elämästään näkymättömissä. Kaartisen löytämät tiedot sisältyvät 170 Veran kirjoittamaan pitkään kirjeeseen vuosilta 1888-1942, jotka hän on kirjoittanut ystävättärelleen Celia Mechelinille, joka oli myös teosofi. Veran kirjeistä pystyy jopa tarkkaan ajoittamaan hänen kokemansa teosofisen herätyksen, se tapahtui toukokuussa 1894 hänen tätinsä Carin Rosellin luona Kiskon Toijassa, siis 36-vuotiaana.

   Näitten paljastuneitten tietojen valossa kannattaa lukea Vera Hjeltistä tehtyjä elämäkertoja uudestaan. Koko hänen valtavan laaja ja monipuolinen elämäntyönsä saa selityksensä ja se tulee hyvin johdonmukaiseksi. Hyvin ymmärrettäväksi tulee esimerkiksi se, että kymmenen kansanedustajavuotensa jälkeen hän hylkäsi puolueensa RKP:n ja jätti eduskuntatyön vuonna 1917 äänestettyään omantuntonsa mukaan kahdeksantuntisen työpäivän puolesta, mutta puolueensa vastaisesti. ”Teosofia oli Hjeltille kokonaisvaltainen vakaumus, joka levittäytyi kaiken hänen tekemänsä ja ajattelunsa ylle kuin näkymätön kangas”, lopettaa Kaartinen artikkelinsa.

   Yksi Vera Hjeltin aatesisarista oli hänen pikkuserkkunsa, voimistelunopettaja Alma Hjelt (1853-1907). Molemmat osallistuivat tarmokkaasti naisasiatyöhön Suomen Naisyhdistyksessä, jonka sihteeri Alma oli 1884-89. Myös teosofia oli heitä yhdistävä tekijä. Marjo Kaartisen tekeillä oleva tutkimus varmastikin kertoo Veran ja Alman ystävyydestä ja yhteistyöstä enemmän.


---------------
Hjelt-Cajanus, Esther: Vera Hjelt - uranuurtaja. 1948
Kaartinen, Marjo: Vera Hjeltin teosofinen maailmantyö. Historiallinen Aikakauskirja 2/2017
Vuolle-Selki, Tuula: Vera Hjelt - työväensuojelija, 2013