Hjeltien sorvit

   Hyvin perustein Hjelt-sukua on kutsuttu sorvareitten suvuksi. Suvun vanhimmista tunnetuista sukupolvista kuusi oli sorvareita 150 vuoden aikana. Kolme sukupolvea eli Turussa 1600-luvun loppupuolella ja 1700-luvun alkupuolella. Heitä vanhemmat kolme sukupolvea elivät 1600-luvun Göteborgissa ja vaikka asiakirjoissa ei mainitakaan heidän käsityöläisammattiaan, niin on hyvin mahdollista, että jo he olivat sorvareita. Suvussa oltiin sorvareita, sorvarimestareita ja lisäksi sorvarikillan oltermanneja. Niinpä on syytä lähemmin tarkastella, millaisia laitteita olivat ne sorvit, joita he käyttivät elantonsa hankkimiseen.

   Nuo puolitoista vuosisataa sattuivat sorvien kehityksen kannalta olemaan murroskautta, vanhaa tekniikkaa poistui käytöstä, uutta tuli tilalle ja molempia käytettiin myös rinnakkain. Samalla sorvarillakin saattoi olla erityyppisiä sorveja erilaisiin tarkoituksiin. Seuraavassa kolme sorvimallia, jotka tunnettiin Hjeltien sorvarisukupolvien aikana.

Jousisorvi

  

Jousisorvi sorvarin verstaassa.
Hulot, père "L'Art du tourneur mécanicien" 1775

   Jousisorvi oli sorvimalleista vanhin ja yksinkertaisin. Työstettävän puukappaleen ympärille kierretyn narun yläpää kiinnitettiin pitkään taipuisaan puuvarteen (jousi) ja alapää polkimeen. Kun sorvari painoi poljinta, kappale pyöri leikkaussuuntaan ja puuta voitiin työstää taltalla. Kun jalka nostettiin, taipunut varsi veti narun takaisin ja kappale pyöri vastakkaiseen suuntaan. Siksi varsinainen sorvaaminen tapahtui vain joka toisella liikkeellä ja puukappale pyöri edestakaisin. Se oli edelleen yleinen 1600- ja 1700-luvuilla, ja Science Museumin mukaan jousisorvi pysyi jatkuvasti pyöriviä sorveja yleisempänä aina 1700-luvun loppupuolelle.

Poljettava vauhtipyöräsorvi

Italian Piedmontessa 1600-luvun lopulla
käytössä ollut poljettava vauhtipyöräsorvi.
The SANKYO Machine Tools Museum

   Tässä tapahtui ratkaiseva tekninen parannus. Jousen sijasta jalalla liikutettava poljin pyöritti kampea ja vauhtipyörää, josta hihna tai naru välitti liikkeen sorvin akselille. Työkappale ei enää vaihtanut pyörimissuuntaansa vaan pyöri jatkuvasti samaan suuntaan. Työ tehostui merkittävästi, kun sorvari saattoi pitää taltan työssä koko ajan.

   Science Museum ajoittaa polkimen ja vauhtipyörän käyttöönoton jatkuvan yksisuuntaisen pyörimisliikkeen tuottamiseksi 1400-luvulle. Siitä kehittyi myöhemmin käsityöläissorvauksen tavallinen sorvityyppi. Silti se ei syrjäyttänyt lopullisesti jousisorvea, jota saatettiin käyttää edelleen pienimpien puukappaleitten työstämiseen.

Suurpyöräsorvi

 

Suurpyöräsorvi.
Joseph Moxon's "Mechanick Exercises" 1677

  

 Suurpyöräsorvin vieressä oli suuri pystysuora pyörä, jonka käsikampea pyörittämään piti olla toinen henkilö. Pyörän uraan asetettu pitkä naru tai hihna kulki sorvin akselille ja sai puukappaleen pyörimään jatkuvasti samaan suuntaan. Raskaassa työssä pyörää saattoi pyörittää kaksikin henkilöä.

   Suursorvin etuna oli jatkuva ja nopeampi pyörimisliike suuremmalla voimalla. Sitä käytettiin erityisesti sellaisten raskaiden kappaleiden sorvaamiseen, joihin jousisorvin voima ei riittänyt. Käytössä ainakin 1600- ja 1700-luvuilla, jolloin se oli jo hyvin vakiintunutta tekniikka.

Sorvarisuvun viimeinen mestari

   

   Hjeltien sorvariammatti jatkui suvussa useiden sukupolvien ajan ja päättyi sorvarioltermanni Niclas Hjeltin kuolemaan vuonna 1763. Kun Turun sorvariammattikunta perustettiin vuonna 1739, Niclas oli valittu sen johtoon nuoremmaksi mestariksi. Setänsä, oltermanni Johan Hjeltin kuoltua vuonna 1749 Niclas Hjeltistä tuli ammattikunnan oltermanni, ja tässä tehtävässä hän pysyi kuolemaansa saakka.

   Oltermanni Niclas Hjelt ehti nähdä myös sorvarin työvälineiden muuttumisen. Hänen esi-isiensä aikana jousisorvi oli ollut sorvarin tavallinen työväline, mutta hänen aikanaan käytössä oli jo jatkuvasti samaan suuntaan pyöriviä poljin- ja pyöräsorveja. Emme tiedä, millaisella sorvilla Niclas itse työskenteli, mutta ammattikunnan oltermannina hän varmasti tunsi aikansa sorvaustekniikan.

   Sorvarinammatti oli tuonut suvulle myös vaurautta. Vuonna 1760 oltermanni Niclas osti kauppias C. M. Sierckiltä Liedon Vanhalinnan rusthollin, joka pysyi suvun hallussa yli vuosisadan. Pojastaan Niclaksesta hän ei enää kasvattanut sorvaria, vaan järjesti tälle hyvän koulutuksen. Siihen päättyi Hjeltien pitkä sorvariperinne – ja samalla alkoi suvun historiassa uusi vaihe.

-----------------------------

   Kirjoitustyössä apuna on käytetty OpenAI:n ChatGPT:tä lähteiden etsimisessä. Tekoälyn antamat tiedot on mahdollisuuksien mukaan tarkistettu alkuperäisistä tai muista riippumattomista lähteistä.

----------------------------

Joseph Moxon: Mechanick exercises: The doctrine of handy-works. 1677
Science Museum Group -Collection: Hand and Machine Tools
Highland Woodworking: The Woodturning Lathe, A Brief History
The SANKYO Machine Tools Museum

Yolanda Hjelt 200 vuotta

 

   Elokuun 11. päivä Yolanda Hjeltin syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta. Sen kunniaksi tähän on koottu tiedot neljästä kirjoituksesta, jotka kertovat hänestä jä hänen elämänsä vaiheista. Kukin kirjoitus on myös ladattavissa.

   Minnesskrift om Yolanda Hjelt. (Pienpainate1889)

  

   Kirjanen ei ole varsinainen elämäkerta vaan läheisen ystävän kokoama muistokirjoitus, joka ilmestyi vuosi Yolanda Hjeltin kuoleman (1888) jälkeen. Kirjoittaja esiintyy nimimerkillä "en vän" ja häivyttää tietoisesti oman henkilöllisyytensä. Tekstin perusteella hän kuului Hjelttien lähimpään ystäväpiiriin ja sai käyttöönsä perheen yksityisen kirjeenvaihdon, mukaan lukien Yolandan viimeisiä kirjeitä. Kirjoittaja näyttää saaneen tiedon Yolandan kuolemasta henkilökohtaisesti ja olleen läheisessä yhteydessä perheeseen heti kuoleman jälkeen, vaikka hänen läsnäolostaan kuolinhetkellä ei ole varmaa näyttöä. 

   Teoksen pääsisältönä ovat Yolandan omat kirjeet, muistot ja hengellinen elämä, joita yhdistävät kirjoittajan lyhyet selostukset. Painopiste ei ole ulkoisissa elämäntapahtumissa vaan Yolandan persoonassa, uskossa, perhe-elämässä ja hänen vaikutuksessa lähipiiriinsä. Kirjoittaja on selvästi syvästi uskonnollinen, mutta hänen henkilöllisyytensä jää avoimeksi. Muistokirjoituksen perusteella häntä voidaan pitää luotettavana silminnäkijänä ja välittömän lähipiirin edustajana.

   Lue ja lataa täältä.



   Otto Hjelt: Drag ur en moders lefnad (1898)

   Drag ur en moders lefnad (1898) on Otto Hjeltin kirjoittama ja perhepiirille osoitettu muistokirja hänen puolisostaan Yolanda Hjeltistä kymmenen vuotta tämän kuoleman jälkeen. Esipuheessa Otto Hjelt kertoo koonneensa kirjan lapsilleen ja tuleville sukupolville säilyttääkseen muiston heidän "unohtumattomasta äidistään" ja vahvistaakseen suvun yhteyttä yhteisen kantäidin muistoon. 

   Julkaisun tarkoituksena on osoittaa, miten Yolandan usko ja elämäntyö ilmenivät perheessä ja arjessa. Teos perustuu aikaisempaan vuoden 1889 muistokirjoitukseen, mutta sitä on laajennettu huomattavasti lisäämällä mukaan runsaasti perheen vaiheita, Yolandan kirjeitä ja muita hänen omia kirjoituksiaan. Otto Hjelt toteaa myös, että Yolandan uskonnollista kirjeenvaihtoa aiotaan julkaista erikseen. Kirjan lähdearvo on erittäin suuri, sillä sen on koonnut puoliso, jolla oli käytettävissään alkuperäiset kirjeet ja perheen asiakirjat. Teos painettiin vain perheenjäsenille ja lähimmille ystäville, eikä sitä saatettu kirjakauppalevitykseen.

Lue ja lataa täältä.

   Lilli Leinberg (Thuneberg): Yolandan elämä. (Käsikirjoitus)

   Tämän elämäkerran kirjoitti Yolanda Hjeltin nuorempi sisar Lilli Leinberg (k. 1922). Kirjoitus perustuu kirjoittajan omiin muistoihin, perheen piirissä säilyneisiin tietoihin sekä Yolandan kirjeisiin ja muihin asiakirjoihin. Sisaren näkökulma antaa teokselle erityisen lähdearvon: siinä kuvataan paitsi Yolandan elämänvaiheita myös hänen luonnettaan, perhe-elämäänsä, uskonnollista vakaumustaan ja vaikutustaan läheisiinsä tavalla, joka oli mahdollinen vain perheenjäsenelle. Samalla kirjoitus täydentää aikasempia kirjoituksia laajentamalla kuvaa Yolandan koko elämästä ja säilyttämällä suvun muistitietoa myöhemmille sukupolville. Teksti on lämminhenkinen, ihailua osoittava ja läheinen sisaruussuhde tekee siitä yhden tärkeimmistä Yolanda Hjeltin elämää valaisevista lähteistä.

Lue ja lataa täältä. 

Anna Hjelt-Jauhiainen: Yolanda Hjelt hyväntekijänä 1860–1870-lukujen Helsingissä (2009)

   Tämä Helsingin yliopiston kirkkohistorian kandidaatintutkielma tarkastelee Yolanda Hjelttiä ennen kaikkea yhteiskunnallisena vaikuttajana ja hyväntekijänä. Kirjoittaja, Yolandan jälkeläinen viidennessä polvessa, hyödyntää tutkimuksessaan Helsingin Diakonissalaitoksen arkistoaineistoa, aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta ja Hjelt-suvun julkaisuja. 

   Tutkimuksen keskeinen uusi näkökulma on Yolandan merkitys Diakonissalaitoksen ompeluseuran perustajana ja diakoniatyön edistäjänä. Samalla se sijoittaa hänen toimintansa 1800-luvun Helsingin yhteiskunnallisiin oloihin ja naisten hyväntekeväisyystyön historiaan. Tutkimus osoittaa, että Yolandan vaikutus ulottui huomattavasti kodin ulkopuolelle, vaikka hänen työnsä jäi aikanaan suurelta osin julkisuuden ulkopuolelle.

Lue ja lataa täältä. 

 ---------------

   (Tekoälyavusteinen artikkeli.)

 

Göteborgin Hjeltit

   Neljä vuotta sitten kirjoitin Göteborgissa 1600-luvulla eläneistä Hielteistä[1]. Silloin totesin, ettei heidän yhteydestään Turun Hjeltteihin voinut sanoa mitään täysin varmaa. Esittelin kuitenkin sen kuvitteellisen puuttuvan palan, joka yhteyden toteamiseen vielä tarvittaisiin. Se olisi ollut göteborgilaisen Lars Hieltin ja Elin Esbjörnsdotterin Björn Larsson -niminen poika. Nyt sopiva ehdokas on löytynyt ja vaikka asia ei ole vieläkään sataprosenttisen varma, niin olen kuitenkin kirjoittanut tältä pohjalta kertomuksen Göteborgin Hjelteistä uusiksi. Käytän tässä kirjoituksessa sukunimestä muotoa Hielt, koska se oli käytössä 1600-luvulla Göteborgissa ja Turussa. Hjelt-muoto tuli käyttöön vasta 1700-luvun puolivälissä.

   1600-luvun Göteborgin asukkaiden sukuyhteyksien selvittäminen on erinomaisen hankalaa, koska silloisten kahden seurakunnan[2] arkistot ovat palaneet lähes kokonaan. Olga Dahl on tehnyt valtavan työn keräämällä mikrofilmeiltä Göteborgin yli 800 tontin omistajista kaiken mahdollisen tiedon muista arkistoista: manttaalikirjat, perukirjat, raastuvanoikeuden ja raadin pöytäkirjat jne.[3] Näitä ei ole vielä digitoitu kaikilta osin. Käsikirjoituksessaan Dahl kertoo oikeuden pöytäkirjasta vuodelta 1665[4], jossa muurimestari Sigfrid Larsson (3.3) puolustaa edesmenneen veljensä muurimestari Björn Larssonin (3.2.) alaikäisten lasten oikeuksia perintöönsä. Asiakirja on ainoa, josta selviää meitä kiinnostavien henkilöitten perhetiedot edes yhden perheen osalta ja onneksi juuri siitä perheestä, joka on linkki Göteborgin ja Turun välillä. Vuonna 2024 esillä ollut sukukaavio on nyt eri näköinen, kun siihen on lisätty Elin Esbjörnsdotterin muuraripojat (3.2. ja 3.3.) sekä hänen kolme muurariveljeään (2.2., 2.3. ja 2.4.):



   Mitään asiakirjoja ei ole säilynyt, joista palasten liittyminen toisiinsa selviäisi, kaikki liitokset perustuvat arvioihin. Mitään ristiriitaisuuksia ei kuitenkaan ole ja lopputulos vastaa hyvin niitä oletuksia, joita eri tutkijat ovat Turun Hjelttien alkuperästä esittäneet. Esimerkiksi oletus siitä, että Börjel Björnsson on tullut Turkuun oppipoikana yhdessä setänsä, sorvari Nilsin ja hänen puolisonsa kanssa, toteutuu hyvin oheisessa kaaviossa. Tämä asia liittää lisätyn palan hyvin entisiin tietoihin Göteborgin Hielteistä ja myös vanhoihin tietoihin Turun Hielteistä.

 

   Palaset toisiinsa liittää tietenkin Göteborgissa ja Turussa käytetty sukunimi Hielt, jota noina aikoina löytyy eniten Alankomaissa ja erityisesti Brabantissa, mutta sielläkin harvinaisena. Ruotsista on edellä mainittujen lisäksi tullut vastaan vain yksi Göteborgissa ja toinen Bohus-läänistä.

 

   Göteborgin niukoista lähdetiedoista kertoo se, että kaavion 17 henkilöstä vain yhden tarkka syntymäaika on tiedossa. Muiden syntymä- ja elinajat on arvioitu siten, että niitten keskinäisiin suhteisiin ei tule ristiriitaisuuksia. Tilde-merkki (~) tarkoittaa aika-arviota, jonka virhemarginaali on luokkaa ± 3 vuotta.

 

   Myös sellainen yksityiskohta kuin etunimikäytäntö sitoo kaavion osia toisiinsa. Noina aikoina vanhemmilla oli yleisenä tapana antaa ensimmäiselle pojalleen hänen isänisänsä etunimi ja seuraavalle pojalle hänen äitinsä isän etunimi. Näin näkyvät menetelleen ainakin Lars Nilsson Hielt (2.1.) ja Elin Esbjörnsdotter kahden ensimmäisen poikansa suhteen. Poikien syntymäaikoja ei tiedetä, mutta tällä perusteella kolme veljestä voi ainakin laittaa ikäjärjestykseen. Björn Larsson (3.2.) on ilmeisesti jatkanut etunimikäytäntöä poikansa Lars Björnssonin kohdalla, ja myös perukirjassa Lars on mainittu kolmesta pojasta ensimmäisenä.

 

   Björn Larssonista (3.2.) alkavan ja Esbjörn Anderssoniin päättyvä esipolvipovilinja on kaunis selitys eräälle asialle, jota olen aiemmin ihmetellyt; sukutraditio ja DNA-testit osoittavat selvästi Hollantiin, mutta etunimi Björn puolestaan on niin skandinaavinen kuin vain voi olla. Esbjörn esiintyi muinoin muodossa Asbjǫrn tarkoittaen, että sen kantaja on jumalten suojelema ja vahva kuin karhu (As = aasa)[5].

 

   Kaaviossa kiinnittyy huomio siihen, ettei kukaan Lars Nilsson Hieltin (2.) kolmesta pojasta käyttänyt sukunimeä, ei ainakaan asiakirjoissa. Turun asiakirjoissa Nils Larssonin (3.1.) nimi löytyy kahdesti muodossa Nils Svarvaren. Dahlströmin kortistossa[6] on Nils Svarvaren kohdalla arvoituksellinen merkintä (Niels Svarvare = Hielt?). Myös Börjel Björnssonin nimi Turussa esiintyy kahdessa ensimmäisessä asiakirjamerkinnässä ilman sukunimeä, mutta sen jälkeen yleisimmin muodossa Hielt. Hollantilaiset kauppiaat säilyttivät alkuperäiset nimensä yleensä pitkään, jotkut meidän päiviimme saakka. Sen sijaan käsityöläiset ja palkolliset sulautuivat nopeasti uuteen kotimaahansa vaihtamalla nimensä skandinaaviseksi - sukututkijoitten päänsäryksi.

 

   Missään säilyneessä asiakirjassa ei löydy Göteborgin Hielt-nimisten miesten ammattia. Kauppiaita he eivät olleet, mutta kuuluivat kaupungin porvarikuntaan, joten ainoa mahdollisuus on, että he olivat käsityöläisiä. Turkuun siirtynyt Nils Larsson harjoitti varmaankin samaa sorvarin ammattia jo Göteborgissa, joten on hyvät perusteet sille, että myös hänen isänsä ja isoisänsä kuuluivat samaan ammattikuntaan. Göteborgin alkuvuosien asiakirjoista löytyy maininta vain yhdestä nimeltä mainitusta sorvarista, mutta kyllä sinne epäilemättä toinenkin olisi sopinut.

 

1.    Nils Gunnarsson Hielt

 

 

Göta älvområdet med fyra städer vid 1600-talets början

(Ralf Scander)

   August Hjelt kirjoitti vuonna 1903: En ännu för några decennier sedan berättad tradition visste förtälja, att släkten skulle härstamma från provinsen eller staden Geldern i Holland samt att en dess äldste medlem inflyttat till landet [Sverige] öfver norra Tyskland.[7] Sukutraditiossa mainittu Ruotsiin tullut suvun vanhin jäsen saattoi olla Nils Gunnarsson Hielt tai hänen isänsä. Myös suvun miehillä tehtyjen Y-DNA-testien tulokset viittaavat siihen, että esi-isämme olivat saapuneet etelästä päin Euroopan alaville maille, Reinin alajuoksulle n. 900 eaa.[8]

 

   Ruotsin ja Hollannin välisen kaupan kehittämiseksi Kaarle IX perusti vuonna 1603 Göta-joen suulle kaupungin, joka oli nimenomaan rakennettu hollantilaisille. Kaupunkia kutsutaan nimellä Kaarle IX:n Göteborg erotukseksi nykyisestä Göteborgista. Sinne muutti lukuisten hollantilaisten kauppiaitten lisäksi hollantilaisia ja saksalaisia käsityöläisiä kaupunkia rakentamaan, sillä Ruotsissa ei tarvittavaa väkeä ollut riittävästi.  Tähän muuttoaaltoon Hielttien tulo Ruotsiin sopii parhaiten. Käsityöläinen Nils Gunnarsson Hielt olisi silloin ollut nuori mies, joten se on voinut olla hän itse tai sitten hän on tullut isänsä mukana.

   Voiko mies, jonka isällä on niinkin skandinaavinen nimi kuin Gunnar olla alkuperältään hollantilainen? Kyllä voi, mikäli on uskominen hollantilaista tutkijaa Raimond Veenstraa: ”[i 1600-talets Göteborg] kan man inte använda den enskildes för- eller efternamn för att avgöra etnicitet.  I synnerhet stavningen av namn var i Europa under denna tid så inkonsekvent att de som flyttade över en landgräns ofta anpassade stavningen av sitt utländska namn till något man förstod i landet man befann sig. Andries eller Anders kan vara en och samma person”.[9] Hyvä esimerkki on tynnyrintekijä Andries Gondersen, joka 28 muun hollantilaisen reformistin kanssa lähetti vuonna 1604 emäseurakuntaansa Amsterdamiin kirjeen, jossa he pyysivät avustusta saarnaajan ylläpitämiseen. Vuonna 1637 sama mies ilmestyi Göteborgin ensimmäiseen manttaalikirjaan nimellä Anders Gunnarsson. Vastaavasti Nils Gunnarsson Hielt on voinut olla aikaisemmin nimeltään Niclas Gondersen Hielt. Veenstra kritisoi ruotsalaisia tutkijoita siitä, että he asukkaitten nimien perusteella antoivat väärän kuvan Göteborgin väestön etnisestä rakenteesta.

   Tanskalaisten hävityksen jälkeen vuonna 1611 Göteborgista ei jäänyt jäljelle kuin reformoitujen kirkon kivijalka. Suurin osa hollantilaisista pakeni entiseen kotimaahansa, mutta osa muutti Nya Lödösen kaupunkiin n. kahdeksan kilometrin päähän[6]. Heihin kuului myös Nils Hielt, joka asiakirjamerkinnän mukaan oli Nya Lödösen porvarikunnan jäsen vuosina 1614 – 1619.

 

   Kustaa II Adolf aloitti suunnittelemansa uuden Göteborgin kaupungin toteutuksen vuonna 1619 ja asukkaita alkoi muuttaa sinne vuodesta 1621 alkaen. Todennäköisesti hollantilaiset ja muut käsityöläiset olivat taas ensimmäisten joukossa kaupunkia rakentamassa. Ensimmäinen merkintä Nils Hieltistä uudessa Göteborgissa löytyy raadin pöytäkirjasta 25.8.1636, joka on laadittu alasaksin kielellä: ”Nils Hielts fraw ist heut dato vor Gericht erschienen …”  ”Niels Hieltin vaimo on tänä päivänä tullut oikeuden eteen ja kertonut ottaneensa häpeäpaaluun menehtyneen Agnes-nimisen naisen tyttären luokseen. Koska vaimolla ei ole varaa tytön hoitoon, hän pyysi raatia myymään tytön äidin käyttämät vaatteet ja korvaamaan siten Agneksen lapsesta aiheutuneita kuluja.”

 

Nils Hielt (Mantalslängd 1637)

   Uudisasukkaita houkuteltiin 16 vuoden verovapaudella, minkä takia ensimmäiset manttaalikirjat laadittiin vasta vuodelle 1637, mutta Hieltit olivat varmaan silloin asuneet talossaan jo yli 25 vuotta. Nils Hieltin 2 manttaalin tontti sijaitsi Larmtrumman-korttelissa Södra Larmgatanin ja Korsgatanin kulmassa (Nykyään Södra Larmgatan 22).

 

2. Lars Nilsson Hielt ja Elin Esbjörnsdotter

   Vuonna 1637 tontin omistussuhteissa tapahtui erikoinen muutos. Tontista lohkottiin 1 manttaalin osuus Erich i Tåholtille. Sitten vuonna 1646 Tåholtin osuus siirtyi Nils Hieltin miniälle Elin Esbjörnsdotterille. Manttaalikirjassa on merkintä Elin hos Nils Hielt ikään kuin Elin asuisi vain appensa ja lastensa kanssa ja hänen puolisonsa eläisi jossain muualla. Nils Hielt (1.) kuoli n. 1649 ja vasta vuonna 1653 Lars Hieltin (2.) isän ja puolison manttaalit siirtyivät hänen nimiinsä. Näyttää siltä, ettei ainakaan vuosien 1646 ja 1653 välillä Lars Nilsson asunut talossa perheensä luona eikä olisi ollut myöskään oikeustoimikelpoinen. Ensimmäisenä tulee mieleen, olisiko hän ollut vankilassa. Joka tapauksessa koko tontti oli vuoden 1653 jälkeen Lars Hieltin omistuksessa aina hänen kuolemaansa saakka vuonna 1669. Silloin leskeksi jäänyt Elin Esbjörnsdotter tuli jälleen omistajaksi muuten tyhjään taloon; appi ja puoliso olivat kuolleet ja kolme poikaa lähteneet omille teilleen. Kuusi vuotta myöhemmin Elin Esbjörnsdotter myi tontin konstaapeli Johan Bengtssonille.

 

Lars gält   (Lars Nilsson Hielt)

Domkyrkoförsamling, begravningsbok 2.8.1669

  

  

  3. Veljekset Nils Larsson (3.1.), Björn Larsson (3.2.) ja Sigfrid Larsson (3.3.)

 

   Lars Nilsson Hieltin ja Elin Esbjörnsdotterin lapsilla ei ainakaan asiakirjoissa ole sukunimeä Hielt. Syytä ei voi kuin arvailla. Ehkä se on osoitus siitä, että maahanmuuttajat kolmannessa polvessa eivät halunneet enää käyttää selvästi hollantilaisperäistä sukunimeä. Göteborgissa ei myöskään ennen 1650-lukua ollut vielä käsityöläiskiltoja eikä sen vuoksi ollut paineita ns. käsityöläisnimen käyttöön. Joka tapauksessa suurin osa aikakauden käsityöläisistä käytti pelkästään patronyymejä - nykyisten sukututkijoitten kiusaksi.

 

   1660-luvun alussa Nils Larsson työskenteli 60 vuoden ikää lähentelevän isänsä verstaassa Södra Larmgatanin varrella. Sitten hänen veljensä, muurimestari Björn Larsson (3.2.) kuoli vuonna 1664 tai 1665 melko nuorena, ehkä alle 40-vuotiaana. Björniltä jäi seitsemän vielä alaikäistä lasta, joista leskeksi jäänyt Björnin 2. puoliso Ingeborg Gunnarsdotter otti uuteen avioliittoonsa mukaan neljä omaa lastaan. Björnin 1. puolison kolme poikaa jäivät orvoiksi ja kahden setänsä holhottaviksi. Björnin veli, muurimestari Sigfrid Larsson (3.3.) puolusti poikien oikeuksia raastuvassa. Tämän artikkelin tiedot perustuvat raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin.

   Vanhin Björn Larssonin kolmesta pojasta oli kaatumatautinen (bråttfälling) (4.1.) ja hän eli hoidettavana sairaalassa. Ikäjärjestyksessä seuraavan pojan nimeä ei mainita (4.2.); perukirjassa lukee vain en son som lärde hantverk i Stockholm. Kolmas poika (4.3) oli lähtenyt merille (utseglad till Spanien). Keskimmäisestä pojasta tiedetään siis varmasti, että hän oli lähtenyt vuonna 1663 tai 1664 Göteborgista Tukholmaan. Hän oli 14-16 vuotias orpo käsityöläisoppilas, jonka isän nimi oli Björn ja jonka isovanhemmat käyttivät sukunimeä Hielt. Todennäköisesti hän ei lähtenyt yksinään, vaan setänsä Nils Larssonin mukana, joka oli lapseton ja ottanut orvon pojan oppipojakseen ja ehkä kasvattilapsekseen.

   Sorvari Nils eli Turussa puolisonsa Annan kanssa 1660-luvun jälkipuolelle. He olivat lapsettomia. Ei tiedetä mistä he olivat tulleet ja ensimmäinen tieto on vuodelta 1669, jolloin Nils-sorvarin mainitaan toimineen arviomiehenä,[11] mikä tarkoittanee, että he olivat asuneet Turussa jo jonkin aikaa. Seuraava tieto on vuodelta 1675, jossa kerrotaan Börjel Björnssonin olleen ainoa kisälli sorvari Nilsin lesken luona Aninkaisten eteläisessä korttelissa. Sukulaisuus selittäisi hyvin sen, miksi Börjel jäi kisälliksi ja mestariksi Nils Svarvaren taloon. Vuoden 1676 manttaaliluettelossa Börjel on jo sorvarimestari ja hän on naimisissa Kirstin Nilsdotterin kanssa. Seuraava asiakirjamerkintä on vuodelta 1685 ja siinä Börjelistä käytetään isovanhempiensa sukunimeä Hielt. Tähän on voinut vaikuttaa se, että käsityöläiskillat toimivat jo Turussa ja vaikka se ei vielä ollutkaan pakollista, niin käytännössä mestarit kuitenkin alkoivat vähitellen käyttää pysyviä sukunimiä.

  

-----------------------------
Kirjallisuutta:
 
Andersson, Bertil: Göteborgs historia, näringsliv och samhällsutveckling. Från fästningstad till handelstad 1619–1820. Stockholm: Nerenius & Santérus. (1996)
Dahl, Olga: Det äldsta Göteborgs roteindelning. Sveriges släktforskarförbund. Årsbok 1989.
Jakobsson, Håkan: Dutch experts in the early modern Swedish state. Employment strategies and knowledge building, 1560-1670. Väitöskirja, Stockholms universitet. (2021)
Lottum, Jelle van: Across the North Sea. The impact of the Dutch Republic on international labour migration, c. 1550-1850. (2007)

Långström, Erland: Göteborgs stads borgarelängd 1621-1864. 1926 
Perälä, Seppo: Sukupuusta sorvattua. Niclas Hjeltin ja Margaretha Caloanderin esivanhemmat. (2002)
Scander, Ralf : Karl IX:s Göteborg på Hisingen, en holländsk koloni med svenskt medborgarskap. Göteborg: Göteborgs hembygdsförbund. (1975)
Veenstra, Raimond: Bilagor till Borgarlängderna i Nya Lödöse (1599-1605). www.nyalodose.se
Veenstra, Raimond: Var Karl IX:s Göteborg en holländsk koloni? En källkritisk diskussion utifrån bland annat nederländska källor. Artikel i Göteborg förr och nu (2006)
Kaarle Wirta, Katja Tikka, Henri M. Hannula, Kalle Kananoja: Suurvallan rakentajat. Ruotsin ja Alankomaiden yhteistyö uuden ajan alussa. (2023).
 
 
Muita lähteitä:
 
Wilhelm Berg: Genealogiska anteckningar om Göteborgssläkter. (Manuskript 1939)
Olga Dahl: Göteborgs tomtägare 1637–1807. (Manuskript 2007). http://www.gbgtomter.se/
Göteborgs stad: Historiska kartor.
Arkivdigital: Göteborgs bouppteckningar 1663–96
Arkivdigital: Göteborgs rådhusrätts protokoll 1624, 1665–68
Riksarkivet: Göteborgs Domkyrkoförsamling: död- och begravningsbok 1669-1671
Riksarkivet: Göteborgs Mantallängd 1655
Det Gamla Göteborg. http://gamlagoteborg.se/
 

---

[1] Hjeltit 1600-luvun Göteborgissa (9/2022) ja Neljä kaupunkia (2/2024). 

[2] Domkyrkoförsamlingen ja Deutsche Kirchengemeinde Christinæ.
[3] Olga Dahl: Göteborgs tomtägere 1637-1807. http://www.gbgtomter.se/
[4] https://www.gbgtomter.se/Rote_6/6.26.pdf
[5] Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Esbj%C3%B6rn
[6] Kortisto on syntynyt Dahlströmin tutkimustyössä 1920–1950-luvuilla, ja se koostuu noin 300 000 kortista.
[7] August Hjelt: Släkten Hjelt, 1903.
[8] Ks. Hjelt-Blogin artikkeli: Esi-isiemme Grand-Tour (8/2023)
[9] Raimond Veenstra: Nya Lödöse och Karl IX:s Göteborg https://www.raimondveenstra.nl/sv
[10] Nya Lödöse on nykyään Gammelstaden-niminen Göteborgin kaupunginosa.
[11] Arviomies (värderingsman) toimi virallisena, usein pitäjän tai kaupungin valitsemana henkilönä, jonka tehtävänä oli arvioida omaisuuden arvo monissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa tilanteissa.

 

Bolstaholmin Andris ja Dalkarbyn Margareta

 

 Ahvenanmaalaiset

   Ensimmäinen ruotsalaisten uudisasukkaitten muuttoaalto Ahvenanmaalle kesti vain parikymmentä vuotta ensimmäisen ristiretken aikoihin 1150-luvulla. Ennen sitä saaren asutuksessa oli ollut pitkä tauko, jonka aikana tieto vanhojen paikkojen nimistä ehti kadota. Nykyisistä ruotsinkielisistä paikannimistä suuri osa näyttääkin tulleen uudisasukkaitten tuomina.

   Ahvenanmaan pääsaarella, Jomalan pitäjän Dalkarbyn kylässä asui noin vuonna 1270 syntynyt Margareta-niminen nainen, todennäköisesti uudisasukkaitten jälkeläinen kolmannessa tai neljännessä polvessa. 1300-luvun asiakirjoissa kylän nimi esiintyy muodossa Dalakarby, joka viittaa siihen, että sen asuttaneet ihmiset ovat tulleet Taalainmaalta (Dalarna). Asiakirjoissa Margareta tunnettiin nimellä Margareta till Dalkarby.

   Uudemmassa nimistöntutkimuksessa Jomala-nimen arvellaan olevan yksi harvoista säilyneistä suomalaisperäisistä paikannimistä Ahvenanmaalla. 1300-luvulla se kirjoitettiin muodossa Jumala,joka on muinainen itämerensuomalainen, esikristillinen sana. Jomalan kirkkoa pidetään Suomen vanhimpana kivisenä pitäjänkirkkona ja vanhimpana muurattuna kivirakennuksena. Sen arvioidaan valmistuneen välillä 1270-90, joten on mahdollista, että Margareta oli ensimmäisiä kastettuja tuossa uuden uutukaisessa kirkossa.

   Margareta avioitui Getan pitäjän Bolstaholmissa asuvan samanikäisen rälssimies Andrissan kanssa, josta puolestaan käytettiin nimeä Andris af Bolstaholm. Uudisasukkaat olivat kohdanneet Ahvenanmaalla paikka paikoin itämerensuomalaisten jäljiltä talonraunioita, joita kutsuttiin nimellä bolstad (talo, talonpaikka). Tällaisesta paikannimestä on päätelty, että Bolstaholmin tulokkaat olivat mahdollisesti kotoisin Uplannista.
 

   Andrissasta ja Margaretasta saa alkunsa 18 sukupolven ja 500 vuoden pituinen jälkeläislinja, joka johtaa kirjanpainaja Christian Ludvig Hjeltin puolisoon Hedvig Lovisa Chytraeukseen vuonna 1790. Andrissalla ja Margaretalla oli kaksi poikaa: Jakob ja Stigulf. Margareta jäi nuorena leskeksi ja avioitui sen jälkeen Måns Byskallen kanssa. Hekin ehtivät saada kaksi poikaa ennen kuin Margareta jäi taas leskeksi, joka omisti laajoja maita Jomalassa. Margaretan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti hän eli yli 60-vuotiaaksi, koska vielä vuonna 1330 hän esiintyy eräässä asiakirjassa, jossa hän yhdessä poikiensa kanssa myy Sundin pitäjän Sibbyn kylässä omistamansa maatilan.


   Ahvenanmaalaisista satakuntalaisiksi

   Margaretan ja Andriksen molemmet pojat lähtivät kotisaareltaan ja vaikuttivat sen jälkeen täysin suomenkielisessä Satakunnassa. Stigulf Andrisson toimi Kokemäen ensimmäisenä kirkkoherrana vuosina 1331-38 ja hän oli kaniikki ja Turun tuomiokapitulin jäsen. Pappismiehenä Stigulfilla ei kuitenkaan ollut perhettä ja jälkeläislinja Hedvig Lovisa Hjeltiin kulkeekin hänen veljensä kautta. Veli Jakob Andrisson toimi puolestaan Satakunnan laamannina.

   Veljesten Satakuntaan lähtöön on saattanut vaikuttaa kolmas ahvenanmaalainen henkilö, Suomen piispa Ragvald II (piispana 1309-21). Hän oli veljesten vanhempien ikäluokkaa ja oli jo saavuttanut vaikutusvaltaisen aseman. Ragvald oli mukana toteuttamassa Ruotsin toimia, joilla täysin suomenkielistä Satakuntaa liitettiin tiiviimmin Ruotsin valtakuntaan; maakunnan rannikolle ohjattiin ruotsinkielistä uudisasutusta lähinnä Ahvenanmaalta ja Kokemäenjoen suulle perustettiin uusi kauppapaikka.

   Satakunnan rannikon uudisasukkaille erotettin Kokemäen seurakunnasta uusi kappeliseurakunta, jolle piispa Ragvald II määräsi rakennettavaksi uuden kirkon Liikistön kylään. Seudun ruotsalaistamistavoitteen vastaista olisi ollut nimetä uusi seurakunta Liikistöksi. Niinpä nimeksi tuli Ulfsby Kokemäen kirkkoherran Stigulf Andrissonin mukaan (myöhemmmin Ulvsby, suomeksi Ulvila). Ruotsinkielisten uudisasukkaitten vaikutus väheni myöhemmin ja 1600-luvulle tultaessa Satakunnan rannikkokin oli jälleen suomenkielinen.

   Laamanni Jakob Andrissonista on ensimmäinen maininta Kokemäeltä vuodelta 1331. Vuonna 1347 hän sanoo olevansa legifer parcium orientalium iuris finnonici. Käännettynä: ”Itämaiden niiden osien laamanni, joissa oli käytössä suomalainen oikeus”. Seppo Suvannon mielestä Jakob Andrisson ei kuitenkaan tullut asemaansa kansan luottamusmiehenä, vaan ruotsalaisten vallanpitäjien välikappaleena toteuttamaan Ruotsin lakeja vanhoilla suomalaisen oikeuden alueilla. Satakunnan rannikko oli ainoa ruotsinkielisten uudisasuttama alue, jossa syntyi jonkinasteisia kiistoja suomenkielisen väestön kanssa. Vastakkain oli vanhan suomalaisen tapaoikeuden mukainen sisämaan asukkaiden kalastusoikeus ja ruotsalainen oikeus, jonka mukaan kalastusoikeus koski vain ranta-asukkaita. Maakunnassa toimi toinenkin laamanni, joka oli puolestaan ruotsalaisen uudisasukasoikeuden asiantuntija.

   Veljekset Jakob ja Stigulf Andrisson luopuivat perintömaistaan Ahvenanmaalla ja hankkivat tilalle alueita Satakunnasta mm. Toukarin ja Sunniemen tilat Ulvilassa.

Miekkoja ja kurkia

   Jakob Andrissonin jälkeen hänen työtään Satakunnassa jatkoi alilaamanni Jakob Kurki, jota pidetään Svärd/Kurki-suvun kantaisänä (mainitaan 1362-83). Jakob Kurjesta tuli myös laamanni Jakob Andrissonin vävy ja hänestä jatkuu tarkastelemamme jälkeläislinja neljän sukupolven verran läpi Svärd/Kurki-suvun (merkitty punaisella oheiseen kaavioon). Mm. Ulvilan Sunniemi siirtyi tätä kautta Kurki-suvulle.

   Tutkimustensa perusteella Tapio Vähäkangas esitti vuonna 1999 oheisen uuden kaavion Svärd-Kurki-suvusta. Selvennykseksi olen sijoittanut kaavioon vielä ne kaksi yleisimmin tunnettua Svärd/Kurki-suvun jäsentä: Laukon kartanon Klaus Kurki ja Turun viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki. Kuten kaaviosta näkyy, oikeastaan on kyse Svärd-suvusta, mutta sekä Niklis Kurki että Jeppe Kurki ovat ottaaneet nimensä äitiensä mukaan. Kurki-suku oli niin sidoksissa Svärd-sukuun, että Kurjetkin käyttivät vaakunansa aiheena miekkaa kolmen hopeisen tähden kera. Tätä käytti myös piispa Arvid Kurki piispanvaakunassaan.

   Svärd/Kurki-suvusta käytetään myös nimitystä keskiaikainen Kurki-suku tai keskimmäinen Kurki-suku erotukseksi muista Kurki-sukuhaaroista. Svärd- ja Kurki-nimiset käyttivät samaa miekka-aiheista vaakunaa.

Andris af Bostaholmin ja Hedvig Lovisa Hjeltin välinen sukulinja:


I Rälssimies Ahvenanmaalla Andris af Bolstaholm s.n 1270 Geta
  Pso: Margareta till Dalkarby s.n. 1270 Jomala

II Satakunnan laamanni Jakob Andrisson s.n 1300 Geta. Pso: NN

III NN Jakobsdotter
    Pso: Satakunna alilaamanni Jakob Kurki till Koljala s. <1325 Vanaja. 

    Pso: NN

IV NN Jakobsdotter Kurki s. 1340 Vanaja
    Pso: Herman Svärd n. 1330 Saksa tai Liivinmaa

V Tilanomistaja Porvoossa Peder Hermansson Svärd s. <1360 Porvoo. 

    Pso: NN

VI Kihlakunnantuomari Olof Pedersson Svärd s. 1390 , k. 13.3.1458 Ulvila 
    Pso: Elin Jönsdotter Penni,  s.  Lemu, k. 1451 

VII Karin Olofsdotter Svärd,  s.  Ulvila
     Pso: Asemies Anders Gregersson Garp, k. 1494

VIII  Linnanvouti Jöns Andersson Garp,  s. 1440 Vehmaa Koski, k. 1512 Vehmaa Koski 

        Pso: Margareta Klauntytär Horn

IX  Margareta Jönsdotter Garp,  s.  Vehmaa Koski, k. 1555 Lohja Veijola
     Pso: Laamanninsijainen Henrik Henriksson Dönsby i Karis,  s.  Karjaa Dönsby, k. 1562 Karjaa Dönsby

X Margareta Henriksdotter Dönsby i Karis,  s. 1520 Karjaa Dönsby 
   Pso: Markus N.N.,  s. 1520

XI Beata Markuksentytär,  s. 1564 Karkku, k. 1624 Karkku
    Pso: Nimismies Hannu Juhonpoika Rainio,  s. 1570 Karkku, k. 1611 Karkku

XII Kirkkoherra Heikki Hannunpoika Rainenius, Lilius,  s. 1590 Karkku, k. 3.3.1657 Längelmäki
     Pso: Sofia Jaakontytär Reuter,  s. 1609 Vesilahti, k. 30.9.1692

XIII Beata Henriksdotter Lilius,  s.  Längelmäki, k. 22.7.1705  

       Pso: Kirkkoherra Johan Michelis Maexmontanus,  s. 22.6.1616 Turku, k. 21.6.1696 Lempäälä
 
XIV Kappalainen Michael Maexmontanus,  s. 1648 , k. 4.6.1719 Lempäälä
      Pso: Maria Rothovius,  s. 1665 Pälkäne, k. 1720

XV Catharina Maexmontana,  s. 1688 , k. 7.5.1768 Kalvola  
     Pso: Kirkkoherra Sigfrid Eriksson Immenius,  s. 1674 Turku, k. 2.9.1756 Kalvola

XVI Catharina Elisabeth Immenius,  s. 23.6.1725 Lempäälä, k. 24.7.1783 Kalvola 
     Pso: Kirkkoherra Henrik Ericsson Carling,  s. 29.12.1715 , k. 3.3.1788 Kalvola

XVII Katarina Eleanora Carling,  s. 30.3.1749 Kalvola, k.1821 Turku
      Pso: Tuomiokapitulin notaari Henrik Chytraeus,  s. 7.1.1729 , k. 10.8.1814 Turku

XVIII Hedvig Lovisa Chytraeus,  s. 30.4.1790 Turku, k. 22.12.1839 Turku
       Pso: Kirjanpainaja Christian Ludvig Hjelt,  s. 20.7.1786 Turku, k. 23.8.1849 

 

 Lähteitä:

Adelsvapen.com

Reinhold Hausen: Finlands medeltidsurkunder. Valtionarkisto 1910-35.

Jalmari Jaakkola: Porin historia I. 1958.

Seppo Suvanto: Jakob Andrissanpoika. Suomen kansallisbiografia 4. 2004

Seppo Suvanto: Satakunnan historia 3. Keskiaika.

Seppo Suvanto: Kurki, Jakob. Kansallisbiografia.

Suomalainen paikannimikirja, SKS 2007

Kari Tarkiainen: Ruotsin Itämaa : esihistoriasta Kustaa Vaasaan. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010

Tapio Vähäkangas: Jeppe Kurjen esivanhemmat ja jälkeläiset. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 44. 1999. 

Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852.

Ålands medeltidsurkunder. Ålands kulturstiftelse. 1958