Bolstaholmin Andris ja Dalkarbyn Margareta

 

 Ahvenanmaalaiset

   Ensimmäinen ruotsalaisten uudisasukkaitten muuttoaalto Ahvenanmaalle kesti vain parikymmentä vuotta ensimmäisen ristiretken aikoihin 1150-luvulla. Ennen sitä saaren asutuksessa oli ollut pitkä tauko, jonka aikana tieto vanhojen paikkojen nimistä ehti kadota. Nykyisistä ruotsinkielisistä paikannimistä suuri osa näyttääkin tulleen uudisasukkaitten tuomina.

   Ahvenanmaan pääsaarella, Jomalan pitäjän Dalkarbyn kylässä asui noin vuonna 1270 syntynyt Margareta-niminen nainen, todennäköisesti uudisasukkaitten jälkeläinen kolmannessa tai neljännessä polvessa. 1300-luvun asiakirjoissa kylän nimi esiintyy muodossa Dalakarby, joka viittaa siihen, että sen asuttaneet ihmiset ovat tulleet Taalainmaalta (Dalarna). Asiakirjoissa Margareta tunnettiin nimellä Margareta till Dalkarby.

   Uudemmassa nimistöntutkimuksessa Jomala-nimen arvellaan olevan yksi harvoista säilyneistä suomalaisperäisistä paikannimistä Ahvenanmaalla. 1300-luvulla se kirjoitettiin muodossa Jumala,joka on muinainen itämerensuomalainen, esikristillinen sana. Jomalan kirkkoa pidetään Suomen vanhimpana kivisenä pitäjänkirkkona ja vanhimpana muurattuna kivirakennuksena. Sen arvioidaan valmistuneen välillä 1270-90, joten on mahdollista, että Margareta oli ensimmäisiä kastettuja tuossa uuden uutukaisessa kirkossa.

   Margareta avioitui Getan pitäjän Bolstaholmissa asuvan samanikäisen rälssimies Andrissan kanssa, josta puolestaan käytettiin nimeä Andris af Bolstaholm. Uudisasukkaat olivat kohdanneet Ahvenanmaalla paikka paikoin itämerensuomalaisten jäljiltä talonraunioita, joita kutsuttiin nimellä bolstad (talo, talonpaikka). Tällaisesta paikannimestä on päätelty, että Bolstaholmin tulokkaat olivat mahdollisesti kotoisin Uplannista.
 

   Andrissasta ja Margaretasta saa alkunsa 18 sukupolven ja 500 vuoden pituinen jälkeläislinja, joka johtaa kirjanpainaja Christian Ludvig Hjeltin puolisoon Hedvig Lovisa Chytraeukseen vuonna 1790. Andrissalla ja Margaretalla oli kaksi poikaa: Jakob ja Stigulf. Margareta jäi nuorena leskeksi ja avioitui sen jälkeen Måns Byskallen kanssa. Hekin ehtivät saada kaksi poikaa ennen kuin Margareta jäi taas leskeksi, joka omisti laajoja maita Jomalassa. Margaretan kuolinaika ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti hän eli yli 60-vuotiaaksi, koska vielä vuonna 1330 hän esiintyy eräässä asiakirjassa, jossa hän yhdessä poikiensa kanssa myy Sundin pitäjän Sibbyn kylässä omistamansa maatilan.


   Ahvenanmaalaisista satakuntalaisiksi

   Margaretan ja Andriksen molemmet pojat lähtivät kotisaareltaan ja vaikuttivat sen jälkeen täysin suomenkielisessä Satakunnassa. Stigulf Andrisson toimi Kokemäen ensimmäisenä kirkkoherrana vuosina 1331-38 ja hän oli kaniikki ja Turun tuomiokapitulin jäsen. Pappismiehenä Stigulfilla ei kuitenkaan ollut perhettä ja jälkeläislinja Hedvig Lovisa Hjeltiin kulkeekin hänen veljensä kautta. Veli Jakob Andrisson toimi puolestaan Satakunnan laamannina.

   Veljesten Satakuntaan lähtöön on saattanut vaikuttaa kolmas ahvenanmaalainen henkilö, Suomen piispa Ragvald II (piispana 1309-21). Hän oli veljesten vanhempien ikäluokkaa ja oli jo saavuttanut vaikutusvaltaisen aseman. Ragvald oli mukana toteuttamassa Ruotsin toimia, joilla täysin suomenkielistä Satakuntaa liitettiin tiiviimmin Ruotsin valtakuntaan; maakunnan rannikolle ohjattiin ruotsinkielistä uudisasutusta lähinnä Ahvenanmaalta ja Kokemäenjoen suulle perustettiin uusi kauppapaikka.

   Satakunnan rannikon uudisasukkaille erotettin Kokemäen seurakunnasta uusi kappeliseurakunta, jolle piispa Ragvald II määräsi rakennettavaksi uuden kirkon Liikistön kylään. Seudun ruotsalaistamistavoitteen vastaista olisi ollut nimetä uusi seurakunta Liikistöksi. Niinpä nimeksi tuli Ulfsby Kokemäen kirkkoherran Stigulf Andrissonin mukaan (myöhemmmin Ulvsby, suomeksi Ulvila). Ruotsinkielisten uudisasukkaitten vaikutus väheni myöhemmin ja 1600-luvulle tultaessa Satakunnan rannikkokin oli jälleen suomenkielinen.

   Laamanni Jakob Andrissonista on ensimmäinen maininta Kokemäeltä vuodelta 1331. Vuonna 1347 hän sanoo olevansa legifer parcium orientalium iuris finnonici. Käännettynä: ”Itämaiden niiden osien laamanni, joissa oli käytössä suomalainen oikeus”. Seppo Suvannon mielestä Jakob Andrisson ei kuitenkaan tullut asemaansa kansan luottamusmiehenä, vaan ruotsalaisten vallanpitäjien välikappaleena toteuttamaan Ruotsin lakeja vanhoilla suomalaisen oikeuden alueilla. Satakunnan rannikko oli ainoa ruotsinkielisten uudisasuttama alue, jossa syntyi jonkinasteisia kiistoja suomenkielisen väestön kanssa. Vastakkain oli vanhan suomalaisen tapaoikeuden mukainen sisämaan asukkaiden kalastusoikeus ja ruotsalainen oikeus, jonka mukaan kalastusoikeus koski vain ranta-asukkaita. Maakunnassa toimi toinenkin laamanni, joka oli puolestaan ruotsalaisen uudisasukasoikeuden asiantuntija.

   Veljekset Jakob ja Stigulf Andrisson luopuivat perintömaistaan Ahvenanmaalla ja hankkivat tilalle alueita Satakunnasta mm. Toukarin ja Sunniemen tilat Ulvilassa.

Miekkoja ja kurkia

   Jakob Andrissonin jälkeen hänen työtään Satakunnassa jatkoi alilaamanni Jakob Kurki, jota pidetään Svärd/Kurki-suvun kantaisänä (mainitaan 1362-83). Jakob Kurjesta tuli myös laamanni Jakob Andrissonin vävy ja hänestä jatkuu tarkastelemamme jälkeläislinja neljän sukupolven verran läpi Svärd/Kurki-suvun (merkitty punaisella oheiseen kaavioon). Mm. Ulvilan Sunniemi siirtyi tätä kautta Kurki-suvulle.

   Tutkimustensa perusteella Tapio Vähäkangas esitti vuonna 1999 oheisen uuden kaavion Svärd-Kurki-suvusta. Selvennykseksi olen sijoittanut kaavioon vielä ne kaksi yleisimmin tunnettua Svärd/Kurki-suvun jäsentä: Laukon kartanon Klaus Kurki ja Turun viimeinen katolinen piispa Arvid Kurki. Kuten kaaviosta näkyy, oikeastaan on kyse Svärd-suvusta, mutta sekä Niklis Kurki että Jeppe Kurki ovat ottaaneet nimensä äitiensä mukaan. Kurki-suku oli niin sidoksissa Svärd-sukuun, että Kurjetkin käyttivät vaakunansa aiheena miekkaa kolmen hopeisen tähden kera. Tätä käytti myös piispa Arvid Kurki piispanvaakunassaan.

   Svärd/Kurki-suvusta käytetään myös nimitystä keskiaikainen Kurki-suku tai keskimmäinen Kurki-suku erotukseksi muista Kurki-sukuhaaroista. Svärd- ja Kurki-nimiset käyttivät samaa miekka-aiheista vaakunaa.

Andris af Bostaholmin ja Hedvig Lovisa Hjeltin välinen sukulinja:


I Rälssimies Ahvenanmaalla Andris af Bolstaholm s.n 1270 Geta
  Pso: Margareta till Dalkarby s.n. 1270 Jomala

II Satakunnan laamanni Jakob Andrisson s.n 1300 Geta. Pso: NN

III NN Jakobsdotter
    Pso: Satakunna alilaamanni Jakob Kurki till Koljala s. <1325 Vanaja. 

    Pso: NN

IV NN Jakobsdotter Kurki s. 1340 Vanaja
    Pso: Herman Svärd n. 1330 Saksa tai Liivinmaa

V Tilanomistaja Porvoossa Peder Hermansson Svärd s. <1360 Porvoo. 

    Pso: NN

VI Kihlakunnantuomari Olof Pedersson Svärd s. 1390 , k. 13.3.1458 Ulvila 
    Pso: Elin Jönsdotter Penni,  s.  Lemu, k. 1451 

VII Karin Olofsdotter Svärd,  s.  Ulvila
     Pso: Asemies Anders Gregersson Garp, k. 1494

VIII  Linnanvouti Jöns Andersson Garp,  s. 1440 Vehmaa Koski, k. 1512 Vehmaa Koski 

        Pso: Margareta Klauntytär Horn

IX  Margareta Jönsdotter Garp,  s.  Vehmaa Koski, k. 1555 Lohja Veijola
     Pso: Laamanninsijainen Henrik Henriksson Dönsby i Karis,  s.  Karjaa Dönsby, k. 1562 Karjaa Dönsby

X Margareta Henriksdotter Dönsby i Karis,  s. 1520 Karjaa Dönsby 
   Pso: Markus N.N.,  s. 1520

XI Beata Markuksentytär,  s. 1564 Karkku, k. 1624 Karkku
    Pso: Nimismies Hannu Juhonpoika Rainio,  s. 1570 Karkku, k. 1611 Karkku

XII Kirkkoherra Heikki Hannunpoika Rainenius, Lilius,  s. 1590 Karkku, k. 3.3.1657 Längelmäki
     Pso: Sofia Jaakontytär Reuter,  s. 1609 Vesilahti, k. 30.9.1692

XIII Beata Henriksdotter Lilius,  s.  Längelmäki, k. 22.7.1705  

       Pso: Kirkkoherra Johan Michelis Maexmontanus,  s. 22.6.1616 Turku, k. 21.6.1696 Lempäälä
 
XIV Kappalainen Michael Maexmontanus,  s. 1648 , k. 4.6.1719 Lempäälä
      Pso: Maria Rothovius,  s. 1665 Pälkäne, k. 1720

XV Catharina Maexmontana,  s. 1688 , k. 7.5.1768 Kalvola  
     Pso: Kirkkoherra Sigfrid Eriksson Immenius,  s. 1674 Turku, k. 2.9.1756 Kalvola

XVI Catharina Elisabeth Immenius,  s. 23.6.1725 Lempäälä, k. 24.7.1783 Kalvola 
     Pso: Kirkkoherra Henrik Ericsson Carling,  s. 29.12.1715 , k. 3.3.1788 Kalvola

XVII Katarina Eleanora Carling,  s. 30.3.1749 Kalvola, k.1821 Turku
      Pso: Tuomiokapitulin notaari Henrik Chytraeus,  s. 7.1.1729 , k. 10.8.1814 Turku

XVIII Hedvig Lovisa Chytraeus,  s. 30.4.1790 Turku, k. 22.12.1839 Turku
       Pso: Kirjanpainaja Christian Ludvig Hjelt,  s. 20.7.1786 Turku, k. 23.8.1849 

 

 Lähteitä:

Adelsvapen.com

Reinhold Hausen: Finlands medeltidsurkunder. Valtionarkisto 1910-35.

Jalmari Jaakkola: Porin historia I. 1958.

Seppo Suvanto: Jakob Andrissanpoika. Suomen kansallisbiografia 4. 2004

Seppo Suvanto: Satakunnan historia 3. Keskiaika.

Seppo Suvanto: Kurki, Jakob. Kansallisbiografia.

Suomalainen paikannimikirja, SKS 2007

Kari Tarkiainen: Ruotsin Itämaa : esihistoriasta Kustaa Vaasaan. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010

Tapio Vähäkangas: Jeppe Kurjen esivanhemmat ja jälkeläiset. Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 44. 1999. 

Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852.

Ålands medeltidsurkunder. Ålands kulturstiftelse. 1958

Kolmen siskon haudat Valkealassa

 

   Otto ja Yolanda Hjeltin neljästä tyttärestä kolme on haudattu Valkealan kirkkomaalle. Hannan ja Landan puolisot olivat Valkealan kartanossa syntyneitä Collianderin veljeksiä. Heddin puoliso August Cederberg oli muualta, mutta toimi Valkealan kappalaisena. Hannan ja Heddin puolisot olivat kirkonmiehiä ja Landan puoliso Valkealan kartanon isäntä.

Hanna

26-vuotias Hanna Colliander

   Vuonna 1852 syntynyt Johanna oli Otto ja Yolanda Hjeltin toinen lapsi, mutta aikuisikään selvinneistä kahdeksasta sisaruksesta vanhin. Ensimmäinen lapsi oli vuotta aikaisemmin syntynyt Ottilia, mutta hän ei selvinnyt hengissä syntymäpäivästään.

   Hanna meni naimisiin jo 19-vuotiaana filosofian kandidaatti Otto Immanuel (Manne) Collianderin kanssa, joka oli syntynyt Valkealan kartanossa. Vihkimisen jälkeen nuoripari matkusti Saksaan, jossa Manne jatkoi teologian opintojaan. Baijerin Erlangenissa syntyi heidän ensimmäinen lapsensa Katri.

   ”Mentyään varsin nuorena naimisiin Hanna Hjelt joutui kodin emännäksi ja sen seinien sisäpuolella hän kutsumuksensa pääosin suorittikin. Vuonna 1899 perhe muutti Savonlinnaan, jonka piispaksi Colliander oli nimitetty, ja neljännesvuosisadan ajan heidän kotinsa oli seutukunnan hengellisen elämän keskus. Kodissa harrastettiin erityisen runsaasti musiikkia. … moni muistaa kiitollisena niitä hetkiä, jotka on saanut viettää Savonlinnan Piispalan suojissa vieraanvaraisen piispattaren seurassa.” (Iltalehti 2.4.1928)

Savonlinnan Piispala 
(Rakennushallituksen piirustuskokoelma)

   ”Ihmiselämässä nykyään sangen harvinaista perhejuhlaa wietettiin Sawonlinnan hiippakunnan Piispantalolla Sawonlinnassa tk. 6 p. [1921]. Silloin nimittäin tuli kuluneeksi 50 wuotta siitä, kun Sawonlinnan piispa, jumaluusopin tohtori Otto Immanuel Colliander ja puolisonsa Hanna, o.s. Hjelt, wihittiin awioliittoon.”

   Näin alkoi Savonmaa-lehden kahdessa numerossa kaksipalstaisena julkaistu perusteellinen artikkeli Piispalan kultahäistä. Runsaaseen ohjelmistoon kuului myös kutsuvieraista kootun sekakuoron esittämä juhlakantaatti, jonka oli pariskunnan hopeahääpäiviin säveltänyt edesmennyt säveltäjä Richard Faltin, August Hjeltin appi.

Runnin kylpylä 1924
Istumassa piispatar ja piispa Colliander
Seisomassa Arthur Hjelt ja Toini Thesleff

(Kotimaa 3.4.1928)
Siunauksen toimitti Arthur Hjelt

Landa

21-vuotias Landa Hjelt

   Landan puoliso, Valkealan kartanon omistaja Adolf Nathanael (Natte) Colliander oli merkittävä henkilö Valkealan pitäjässä. Hän oli kunnalliskokouksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos ja moninkertainen talonpoikaissäädyn edustaja valtiopäivillä. Landa ja Natte olivat tunnettuja siitä, että kartanon palvelusväestä ja torppareista pidettiin hyvää huolta. Uusimaa-lehti kuvaa vuonna 1906 artikkelissaan Valkealan kartanon oloja: ”… tämän howin torpparit owat kuin suuria talonpoikaistaloja, wieläpä niistä etewämpiäkin. Useatkin owat niissä torpissa asuneet kaiken ikäkautensa ja saaneet ne järjestää aiwan kuin hywin hoidetun oman talonsa. Kenenkään torpparin ei tarwitse käydä howissa ”takswärkissä”, he saavat selvässä rahassa palkkansa. Isännistön ja alustalaisten wäli on erinomaisen hywä, rakastaen kumpanenkin osapuoli toistaan.” Paikalliset käyttivät kartanosta nimeä Hovi ja sen Landa-emäntää kutsuttiin kunnallisneuvoksettareksi.

   Nuorison kulttuuriharrastusta pariskunta edisti mm. rakennuttamalla nuorisoseuran talon, joka on edelleen toiminnassa. Paikallista tiedottamista varten Natte ja Landa ryhtyivät vuonna 1899 toimittamaan nelilehtistä sivustoa nimeltä Korven Kyntäjä – Tietoja Valkealasta. Kaiken kaikkiaan Collianderit olivat kartanon palveluskunnan ja torpparien sekä pitäjän muun väen keskuudessa hyvin pidettyjä. Sisällissodan aikana he saivatkin olla rauhassa, vaikka läheisillä teollisuuspaikkakunnilla Kuusankoskella ja Voikkaalla esiintyi väkivaltaisuuksia ja surmantekoja.

Kunnallisneuvoksetar
(Valkealan historia)

   

   Landa oli toimelias nainen: ”kunnallisneuvoksetar oli koko Valkealan henkisen elämän keskus” (Kouvolan sanomat 3.1.1935). ”Kunnallisneuvoksetar osallistui yleistä hyvää tarkoittaviin rientoihin ja hänen kotinsa oli aina avoinna sekä paikkakuntalaisille että kauempaa tuleville sukulaisille ja tuttaville. Hän oli erittäin taitava emäntä, joka osasi luoda kotinsa viihtyisäksi” (Uusi Suomi 1.1.1935).

Valkealan kartanon palveluskunta ryhmäkuvassa.
Oikealla kartanon emäntä Landa Colliander.

   Landa ja Natte eivät saaneet omia lapsia. Lapsirakkaita he kuitenkin olivat, mikä ilmeni mm. siinä, että he hoitivat Landan veljen Edvard Hjeltin kahta pienintä lasta puolen vuoden ajan vuonna 1884. Edvard työskenteli silloin Saksassa ja mukana olivat puoliso Ida ja heidän 5-vuotias esikoisensa Esther. Kaksivuotias Aino ja alle vuoden ikäinen Ingrid jätettiin hoitoon Valkealan Hoviin. Myöhemmin Landa ja Natte ottivat kasvattilapsikseen kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. He olivat kartanon torpparien ja työväen isättömiksi tai orvoiksi jääneitä lapsia.

   Valkealan Hovi oli myös tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Isäntäväki järjesti suuria kutsuja sukulaisilleen ja muita erilaisten yhteisöjen tilaisuuksia. Esimerkiksi Landan veljen, Arthur Hjeltin perhe vietti Valkealassa kokonaisia kesiä vuosina 1904 ja 1905 ennen kuin heille valmistui ns. Pikkuhuvila Lepolaan ja vuosina 1914 ja1915 kun Lepola toimi lepokotina.

Sukutapaaminen Valkealassa 1904

Naten ja Landan hopeahääpäivät 1907
Hääpari portailla, neljä kasvattilasta etualalla.
Kartanon väki ja torpparit kestittävinä.

Kristilliset poikapäivät Valkealassa 1909.
Urkujen vieressä Landa ja Natte Colliander sekä
NMKY:n puheenjohtaja Arthur Hjelt.
Lakanassa lukee:"Me haluamme nähdä Jeesusta"

   Collianderit käyttivät varakkuuttaan myös sukulaistensa hyväksi silloin kun oli tarvetta ja sitähän oli. Landan isä ja veljet joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin Otto Jonatan Hjeltin pankin vararikon yhteydessä vuonna 1902, koska olivat veljensä lainojen takaajina. Esim. isoisäni Arthur Hjeltin kuoltua vuonna 1931 hänen kuolinpesässään oli vielä Landa Collianderilta saatuja lainoja.

Uusi Suomi 1.1.1935

Heddi

14-vuotias Heddi Hjelt

   Hedvig Hjeltin vanhemman siskon Minnan mentyä naimisiin vuonna 1880 nuoren papin, Antero Cederbergin kanssa, Hedvig tutustui Anteron nuorempaan veljeen August Cederbergiin. Tuloksena Hedvig ja August solmivat toisen Hjelt- ja Cederberg-sukuihin kuuluneitten sisarusten avioliiton. August Cederbergin isäkin oli pappi ja myös Hedvigin kodissa uskonnolla oli keskeinen sija, joten heidän kotinsa jokapäiväisessä elämässä kristinuskolla oli keskeinen sija.

   August Cederberg tuli Valkealaan kappalaiseksi vuonna 1897. Paikka oli varmaan mieluinen, koska Heddin sisko oli Valkealan kartanon emäntä. Heddi opetti lapsiaan kotona, koska kappalaisen virkatalo sijaitsi Jokelan kylässä kaukana koulusta.

Valkealan kappalaisen talo Jokelan kylässä.
(Kouvolan museo)

   August Cederberg kuoli vuonna 1903 vain 40-vuotiaana ja Heddi jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Puolitoista vuotta Augustin kuoleman jälkeen paljastettiin pidetyn papin ja opettajan hautapatsas suurin juhlallisuuksin. Patsashanke oli toteutettu seurakuntalaisten toimesta ja paikalla olikin 2000 – 2500 paikkakuntalaista. Kolmatta metriä korkea patsas on punaista graniittia Valkealan kartanon mailta. Pronssisen kuvan vainajasta on valmistanut taiteilija Emil Halonen. Kerrotaan veljen, Tohmajärven kirkkoherra Antero Cederbergin olleen kateellisen niin komeasta hautakivestä.

   Heddin oli muutettava lastensa kanssa isänsä, Otto Hjeltin hoitoon Tuusulan Lepolaan. Heddin saatua työpaikan tilastollisessa keskusvirastossa, perhe muutti pieneen asuntoon Helsinkiin. Sairasteltuaan pitkään Heddi jäi pois töistä ja vetäytyi lepäämään Lepolan parempiin oloihin. Siellä hän kuoli vuonna 1921 ja siirrettiin Valkealaan, jossa siunauksen toimitti veli Arthur Hjelt.

Uusi Suomi 7.7.1921

----------------------------------
Ester Hjelt-Cajanus: Edvard Hjelt och sekelskiftets Finland. (1953)
Eeva-Liisa Oksanen, Kari-Matti Piilahti: Valkealan historia II (1995)

Aino Hjelt: Arthur ja Aino Hjeltin yhteisiä muistoja 1898-1930. Käsikirjoitus
Marjatta Niemi (Cederberg): Kaarlo Cederbergin lapsuus ja nuoruus. Käsikirjoitus
Arthur Hjeltin käsikirjoituskokoelma. Kansalliskirjasto Coll.77
Aino Maria Hjeltin (Neovius) käsikirjoituskokoelma. Kansalliskirjasto Coll.925

Valokuvat Valkealasta ovat Kouvolan museosta, valokuvaaja Oskari Wuorenrinne.

Finna-hakupalvelu, finna.fi 

Digitaalinen sanomalehtiarkisto, Kansalliskirjasto. https://digi.kansalliskirjasto.fi/search

Otto Hjeltin lapsuudenajan kotikulmat

 

   Tämä valokuva on otettu 1890-luvulla Turun tuomiokirkon tornista pohjoiseen. Etualalla näkyy osa kirjanpainaja Christian Ludvig Hjeltin aikoinaan omistamasta kiinteistöstä, päärakennus ja painotalo ovat jääneet kuvan ulkopuolelle. Näkyvissä ovat tontin muut osat: puinen Åhuset (1), sisäpiha (3) ja kaksi L-muotoista rakennusta, joissa kummassakin oli asuntoja, talleja ja kalustovajoja (2). Näiltä osin ja muutenkin kuvan ympäristö on lähes samanlainen kuin se missä Otto Hjelt eleli 8-vuotiaasta lähtien ja ennen lähtöään Helsinkiin opiskelemaan; vain Dahlströmin palatsi (7) on valmistunut myöhemmin.


Elämää raunioitten keskellä

   Mutta sitä ennen kirjanpainaja Hjeltin perhe ja koko Turun väestö oli kokenut tuhoisan palon vuonna 1827. Kuvaan on punaisella viivalla merkitty raja, johon saakka silloiset rakennukset olivat palon jäljiltä tuhoutuneet. Kirjanpainajan poika Otto Hjelt oli palon aikaan neljän vuoden ikäinen ja on kirjoittanut kokemuksistaan, kun hän perheen kesäasunnossa Liedon Moisiossa katseli palavaa kaupunkia ja suri kotitalonsa kohtaloa, mutta eniten häntä järkytti lelujensa menettäminen.

   Seuraavan vuoden perhe asui Moisiossa, mutta jo 1828 päästiin muuttamaan kaupunkiin vuokralaiseksi professori Anders Laguksen taloon (10) Piispankadun päässä. Talo oli kuin ihmeen kaupalla säästynyt ja professori perheineen oli lähtenyt Helsinkiin yliopiston perässä. Kirjanpainaja Hjelt sai hankittua nopeasti Tukholmasta käytetyn painokoneen ja tarvikkeita, ja kirjapaino käynnistettiin Laguksen talossa.

   Vuoden 1829 henkikirjan mukaan Laguksen talossa asuvaan Hjeltin perheeseen kuuluivat puoliso Hedvig ja heidän kuusi lastaan. Samaan talouteen kuului myös sukulaislapsia. Christian Ludvig oli ottanut kasvattilapsikseen neljä vuotta aikaisemmin kuolleen veljensä 18-vuotiaan tyttären Edla Hjeltin ja 12-vuotiaan pojan Georg Hjeltin. Georg työskenteli myös oppipoikana kirjapainossa. Vuotta aikaisemmin kirjanpainaja Hjeltin orvoksi jäänyt siskon poika 16-vuotias koululainen Carl Schybergsson asui myös talossa. Palvelusväestä on mainittu vain yksi renki. Joukko kirjapainon työntekijöitä asui myös samassa kiinteistössä: faktori Hammaren perheineen, neljä latojaa, joista kaksi perheellisiä sekä viisi oppipoikaa. Yhteensä väkeä oli 38 henkilöä.

   Aurajoen toisella puolella, kauppatorin takana, palolta säästyneessä talossa aloitti vuonna 1828 alkeiskoulu, jonne 5-vuotias Otto Hjelt laitettiin. Matka oli lapselle melko pitkä ja koulutie kulki läpi lohduttomaksi raunioituneen kaupungin. Edla- ja Georg-serkkujen äiti, 44-vuotias Mina Hjelt asui lähellä kauppatoria ja haki tavallisesti Oton hevoskärryillä kouluun ja tarjosi pojalle ruuan koulupäivän aikana. Heidän matkansa kulki pitkin Piispankatua ja koululaiselle on varmaan jäänyt unohtumaton kuva kaiken tuhon keskellä vahingoittumattomana säilyneestä Akatemian kasvitieteellisestä puutarhasta (4), jonka laidalla kasvoi edelleen professori Pehr Kalmin 1760-luvulla istuttama tammi (5). Pehr Kalmin tammi on vieläkin elossa.

260-vuotias Pehr Kalmin tammi. Taustalla Åhuset.

  

Elämää uudisrakennusten keskellä

   Pian Turun palon jälkeen Carl Ludvig Engel laati kaupungille uuden asemakaavan, jossa Gezeliuksenkadun, Piispankadun, Porthaninkadun ja Aurajoen rajaama kortteli sai kasvitieteellisen puutarhan mukaan nimen Floran. Kortteli jaettiin aluksi kahteen kiinteistöön: no 1 käsitti alan, jossa ennen paloa sijaitsi ns. Weseliuksen talo, no 2 käsitti kasvitieteellisen puutarhan. Weseliuksen talon oli omistanut kirjanpainaja Hjelt, mutta siinä asui paloa ennen vuokralla hänen veljensä merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjelt. Kirjanpainaja Hjeltin tontille nro 1 nousivat Åhuset, Domusvillan ja Tryckerihuset. Tilaa ei ollut tarpeeksi ja Hjeltille lohkottiinkin kasvitieteellisestä puutarhasta osa, joka liitettiin hänen tonttiinsa. Tälle osalle Hjelt rakennutti em. kaksi L-muotoista rakennustaan. Kasvitieteellinen puutarha pieneni edelleen, kun piirilääkäri Rosellille lohkottiin puutarhan pohjoisosasta uusi kiinteistö nro 3, jossa nykyään toimii ravintola Gräddan. Nykyään koko Floran-korttelin omistaa Stiftelsen för Åbo Akademin. 1960-luvulla Hjeltin rakentamat kaksi L-muotoista rakennusta purettiin. Niitten ja kasvitieteellisen puutarhan paikalle nousi modernistinen, raakabetoninen Sibelius-museo.

   Oton perheestä ja pihapiirin asukkaista saa käsityksen vuoden 1833 henkikirjasta, jonka mukaan Christian Ludvig Hjeltin omistamassa pihapiirissä asui yhteensä 59 henkilöä. Perheeseen kuuluivat vanhempien lisäksi heidän kuusi omaa lastaan ja kaksi kasvattilasta sekä renki ja kaksi piikaa. Pihapiirissä asui myös kirjapainon väkeä: latojat Thiesen ja Granqvist perheineen ja viisi oppipoikaa. Lisäksi oli vuokralaisia, joista merkittävin oli aatelinen Turun hovioikeuden presidentti Erik Wallenskiöld. Hänen talouteensa kuului 19 henkilöä: vanhemmat ja heillä yksi oma lapsi ja kaksi kasvattilasta, kaksi seuraneitiä, taloudenhoitaja, kamaripalvelija, palvelija, hevoskuski, renki ja viisi piikaa. Muita vuokralaisia olivat merikapteeni Öhman ja tuomiokapitulin notaari Chydenius perheineen.

   Lapsia oli siis perheessä ja pihalla iso joukko, mutta Otto Hjeltillä ei tiettävästi ollut lapsuudessaan läheistä suhdetta muihin kuin kymmenen vuotta vanhempaan siskoonsa Emmaan. Emma oli syvästi uskonnollinen ja heidän keskusteluillaan oli Oton mukaan suuri vaikutus hänen maailmankatsomuksensa muodostumiseen. Naapurissa oleva kasvitieteellinen puutarha oli Oton kertoman mukaan hänen suuren innostuksensa kohde ja Moisiossa hänellä oli jo lapsena oma kasvimaansa. Ilmankos hän aloitti opintonsa Helsingissä aluksi kasvitieteen parissa ja merkittävä kasvitieteilijähän hänestä kaiken muun ohella tuli. Spekuloinnin asteelle jää kuitenkin se oliko toisella naapurilla, piirilääkäri Rosellilla mahdollisesti jotain vaikutusta Oton valintoihin. Piirilääkärin toimenkuvaanhaan kuului oikeustieteellisten ruumiinavausten teko läänin alueella.

   Otto Hjeltin lähipiiriin kuuluivat varmaan myös Aurajoen vastarannalla asuneet yhdeksän serkkua nahkatehtailija Richterin perheessä. Tehtailija Christoffer Richterin puoliso Agatha Hjelt oli kirjanpainaja Hjeltin sisko. Toukokuun 10. päivän aamuna vuonna 1830 on seitsemänvuotias Otto Hjelt koulumatkallaan varmaan ihmetellyt, että minne vastarannan nahkatehdas on hävinnyt. Tehdas ja osa asuinrakennuksesta olivat vyöryneet Aurajokeen, ja serkkujen kotiopettaja oli saanut surmansa.

Floran-kortteli

Lataa pdf-muodossa tästä.

------------------------------------------
August Hjelt: Släkten Hjelt. 1903
Edvard Hjelt: Otto E. A. Hjelt – Hans liv och gärning. 1916
Anna Perälä: Tilanomistaja kirja-ajalla. Christian Ludvig Hjelt kirjanpainajana, kustantajana ja kirjakauppiaana 1823-1849. 2019

Turun ja Porin läänin henkikirjat, Kansallisarkisto.

Wikipedia

Kauppiaita 1800-luvun Turussa

   Eräässä aikaisemmassa artikkelissa on aiheena ollut Niklas Hjeltin seitsemän lasta, jotka kokivat Turun palon vuonna 1827 (lue tästä). Seuraavan sukupolven Hjelttejä olikin sitten jo niin iso joukko, etteivät he mahdu enää yhteen artikkeliin. Niinpä olen tähän rajannut Niklaksen jälkeläisistä ne viisi, jotka toimivat kauppiaina Turun palon jälkeisinä vuosina 1800-luvulla: sekatavarakauppias, rautakauppias, apteekkari, verkakauppias ja kirjakauppias. Kauppiaita ilmestyi Hjelt-sukuun vasta 1800-luvulla; sitä ennen oltiin käsityöläisiä ja virkamiehiä. Onkohan sillä ollut merkitystä, että Niklas Hjeltin puolison Margareta Caloanderin esivanhempien joukosta löytyy 1600- ja 1700-luvuilla Turussa vaikuttaneita saksalaisia kauppiassukuja, kuten Wittfooth, Schultz ja Bugenhagen.

   Kauppias J. G. Hjelt

   Tammikuussa 1863 Turun poliisikamari ilmoitti sanomalehdissä:

   25 p. ilmoitettiin, että pari nahalla wuorattuja, mamseli Hjeltin päällis-kenkiä oli wiety entisen kauppiaan Widellin esihuoneesta kaupp. J. G. Hjeltin talossa 2:ssa kaup. osassa. (Sanomia Turusta 2.1.1863)

   Kauppias Johan Georg Hjeltin talo sijaitsi Suurella Hämeenkadulla merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjeltin tontin Hämeenkadun puoleisen osan naapurissa. Ilmaisu ei välttämättä tarkoita sitä, että hän olisi omistanut talon. Todennäköisesti hän oli tullut kauppias Widellin tilalle, joka jäi asumaan samaan taloon. Kenkänsä menettänyt mamselli oli J. G. Hjeltin kaksi vuotta vanhempi sisko, 49-vuotias Eva Julia Hjelt, joka asui naimattomana samassa korttelissa, merikapteeni Hjeltin talossa.

   Kauppias J. G. Hjeltin talosta ei ole kuvaa, mutta tiedetään sen olleen puutalon. Oheinen kuva on otettu Tuomiokirkon tornista etelän suuntaan vähän vuoden 1892 jälkeen. Kuvassa kauppias Hjeltin talo jää paitatehtailija Juseliuksen korkean kivitalon taakse. 

Johan Georg Hjelt ja hänen perheensä

   Perhekuvassa kauppias Hjeltin 31-vuotias puoliso Amalia Charlotta Hjelt lastensa kanssa. Lapset vasemmalta lukien: Ida, Amalia, Alma, Karl ja Julius. (Kuva vuodelta 1857, valokuvaaja Johan Jakob Reinberg. Åbo Akademin kuvakokoelma). Amalia Hjelt kuului aateliseen Bäck i Finland-sukuun, hänen isänsä oli yleisen revisio-oikeuden asessori Carl Bäck.

   Johan Georg Hjelt syntyi vuonna 1816. Hänen isänsä oli kaupunginkasööri, huutokaupanpitäjä ja kauppias Johan Gustaf Hjelt. Perhe asui Weselius-nimisessä talossa Tuomiokirkon vieressä Aurajoen rannassa (Kirkkokortteli no 9). Lähde kävelylle Weselius-talon ympäristöön ennen vuoden 1827 paloa tästä.

   Vuonna 1825 perhe joutui suuriin vaikeuksiin. Kauppias oli pahasti velkaantunut ja hän kuoli keuhkotautiin helmikuussa. Seuraavana vuonna kahdestatoista lapsesta kaksi kuoli kesäkuussa ja kolmas vuoden päästä. Johan Georg oli yhdeksänvuotias ja hänkin vaikeasti sairas. Kirkonkirjaan on pappi hänen kohdalleen kirjoittanut: sjuk sängläggande sedan Michelsmässan [29.9.] 1826.

Le Moinen litografia 1820-luvulta Ryssänmäeltä (nyk. Yliopistonmäki) (Museovirasto)

 

   Perheen irtaimisto myytiin huutokaupalla huhtikuussa 1826 ja koko kiinteistö syyskuussa samana vuonna. Kiinteistön osti kauppias Hjeltin veli kirjanpainaja Christian Ludvig Hjelt. Weselius-taloon muutti asumaan kuitenkin toinen veli, merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjelt perheineen. Johan Gustaf Hjeltin leski ja yhdeksän lasta sijoitettiin sukulaisten perheisiin kuten nahkatehtailija Richterille ja merikapteeni Dammertille. 14-vuotias Charlotta otettiin merikapteeni Hjeltin perheeseen. Merikapteeni hoiti muutenkin osansa sukulaisten huolenpidosta; hänen luonaan asui hänen siskonsa, puille paljaille jäänyt kauppias Palmrosin leski Hedvig Hjelt kuuden alaikäisen lapsensa kanssa.10-vuotias Johan Georg ja hänen 16-vuotias siskonsa Edla sijoitettiin kirjanpainaja Hjeltin perheeseen Hämeenkadun varrella. Kirjanpainajalla oli omasta takaa jo viisi lasta ja lisää oli tulossa.   

   Vuoden kuluttua, syyskuussa vuonna 1827, kirjanpainajan ja merikapteenin talot muuttuivat tuhkaksi kuten lähes koko Turku. Kirjanpainaja Hjeltin onnistui kuitenkin vuokrata professori Lagukselta palosta säilynyt ja tyhjäksi jäänyt talon Piispankadun päässä. Kesät Johan Georg Hjelt vietti perheen mukana Liedon Moisiossa. Vuonna 1831 valmistui sitten Weselius-talon raunioille kirjanpainajan komea empiretyylinen asuintalo, joka on edelleen olemassa.   

   16-vuotiaana, vuonna 1833, Johan Georg Hjelt lähetettiin Ahvenanmaalle Sundiin, josta hän palasi jo seuraavan vuoden toukokuussa takaisin Turkuun. Hän oli saanut kauppa-apulaisen paikan kauppias Johan Dahlin luona hovioikeudenneuvos Heurlinin talossa Hämeenkadun varrella. Vuonna 1838 hän siirtyi kauppa-apulaiseksi kauppaneuvos Abraham Kingelinin luo. Avioitumisensa jälkeen vuonna 1844 hän muutti vaimonsa kanssa merikapteeni Hjeltin taloon ja avasi oman kauppansa katutasolla Uudenmaankadun puolella. Samassa rakennuksessa oli muitakin liikehuoneistoja kuten edellä olevasta valokuvasta näkyy. Johan Georg Hjeltin puotia voi luonnehtia sekatavarakaupaksi, kuten tästä lehti-ilmoituksesta voi päätellä.

Pitsitöitä, siirtomaatavaroita, viinejä, länsi-intialaista rommia, punssia,

Bishcoffia [maustettu punaviini], tislattua paloviinaa, baijerilaista ja tavallista olutta, värijauhoja,

öljyjä, uutta riikalaista pellavaa, myyrännahkoja, norjalaista silliä, tupakkaa,

sikareita ja lajiteltu valikoima jo tunnettuja ja pidettyjä nuuskalajeja, J. G. Hjeltin luona.

(Åbo Underrättelser 19.12.1856)  

   Joitakin vuosia myöhemmin perheen tilanne paheni ja rouva Amalia Hjelt määrättiin sairaan miehensä huoltajaksi. Perhe joutui muuttamaan pois ja vuonna 1866 puolisoille myönnettiin laillinen avioero. Johan Georg Hjelt kuoli Helsingissä vuonna 1890.

   Raastuvanoikeus on tänään antamallaan tuomiolla asettanut huoltajan heikkomieliselle kauppias Johan Georg Hjeltille, joka ei kykene itse hoitamaan omaisuuttaan, ja määrännyt huoltajaksi hänen vaimonsa Amalia Charlotta Hjeltin; mikä kuninkaallisen säädöksen 11.5.1774 mukaisesti täten tiedoksi saatetaan. Ex officio: Carl Arwid Tollet, sihteeri.

(Finlands Allmänna Tidning 3.7.1861, vapaasti suomentanut Erkki Hjelt)

   Rautakauppias Wilhelm Alexander Hjelt

   Ei ole tiedossa, missä merikapteeni Hjelt asui Turun palon jälkeiset vuodet ennen uuden komean empiretyylisen talonsa valmistumista vuonna 1831. Voi olla, että perhe asui omistamallaan Kaponmäen rusthollilla Kaarinan Rauvolassa. Mahdollisesti siellä heinäkuussa 1829 syntyi merikapteenin viides lapsi Wilhelm Alexander.

   Viimeistään vuodesta 1855 lähtien Wilhelm Alexander Hjelt toimi rautakauppiaana Hjelt-talossa Suurtorin laidalla. Toisin sanoen hän ja hänen serkkunsa sekatavarakauppias Johan Georg Hjelt toimivat kauppiaina samassa talossa viiden vuoden ajan. Ei ole tiedossa oliko serkuilla yhteinen kauppaliike vai kummallakin omansa. Lehti-ilmoituksissa käytettiin ilmaisua rautakauppias Hjeltin talo, mutta sekään ei selvennä asiaa.

   Merikapteeni Hjeltin kuoli vuonna 1858 ja Wilhelm Alexander Hjelt lunasti muilta perillisiltä koko kiinteistön itselleen 20.000 hopearuplalla. Hjelt oli perheetön ja talosta vapautui niin paljon tilaa, että kauppias tarjosi vuokrattavaksi kokonaisen asuinkerroksen; yhdeksän huonetta, keittiö, tarpeellisia ulkohuoneita sekä kauppapuoti katutasolla. Vuokralaista ei löytynyt ja jonkin ajan kuluttua Hjelt ilmoittikin vuokraavansa erillisiä huoneita poikamiehille, opiskelijoille ja koululaisille. Myöhempinä vuosina sanomalehdissä olikin sitten runsaasti Hjeltin vuokralle-tarjotaan ilmoituksia.

   Muutama vuosi ennen kuolemaansa heinäkuussa 1874 Hjelt myi rautakauppansa. Maaliskuussa 1876 Hjeltin talo myytiin huutokaupassa 100.250 markalla paitatehtailija Juseliukselle. Juselius oli jo aikaisemmin hankkinut omistukseensa naapurina olevan Vanhan raatihuoneen ja korttelin Hämeenkadun varrella olleen rakennuksen, joka tunnetaan nykyään nimellä Juseliuksen talo.

Åbo Underrättelser 26.4.1859

4 ja 5 sylen tukkeja,

Suippotorneja ja tukipuita,

Yksinkertaisia 7 kyynärän lautoja; tarkemmin tämän lehden painossa

Ruotsalaisia kattopeltejä, 1 1/2 ja 2 tuuman pärenauloja, suurempia

vaakatankoja ja portinsaranoita, tappilukkoja,

saranoita ja säppiä, kääntöauroja ja äkeitä,

ankkureita ja ruoppaimia (naaroja), köysikoneistoja, köysiä ja rattaita,

riverautoja, sisarkoukkuja, purjeköysiä(?), rullalyijyä  

muotti-, pultti- 2 ½ ja 3 tuuman neliskulmarautoja, W. A. Hjeltin luona

(Käännös Sven Hjelt)

   Wilhelm Alexander Hjeltillä ei ollut jälkeläisiä, mutta hän jätti jälkeensä W. A. Hjeltin apurahaston, jonka alkupääoma oli melkein koko kuolinpesän suuruinen. Apurahasto myönsi halpoja lainoja ja apurahoja kaupungin varattomille leskille ja lapsille sekä jakoi vuosittain jouluavustuksia Naantalin köyhille ja stipendejä kauppakoulun varattomille oppilaille. Vuonna 1916 rahaston varat olivat 513.000 mk (n. 86.000 euroa). Rahasto toimi vielä 1930-luvulla Turussa.


   Apteekkari Hjelt

   Vuonna 1923 kuvattu apteekkari Herman Wilhelm Hjeltin kulma Linnankadun ja Kristiinankadun risteyksessä oli aikansa kauneinta Turkua. Vasemman laidan jugendtalon pihalla oli Scalan elokuvateatteri, johon mentiin oikean laidan kahvila Elegantin talon ja Hjeltin talon välisestä porttikäytävästä (Turun Sanomat 27.7.2015). Apteekkari Hjelt oli lopettanut toimintansa jo vuonna 1880, mutta talo tunnettiin vielä 1920-luvulla hänen nimellään.

Sanomia Turusta 13.7.1858

   Herman Wilhelm Hjelt oli rautakauppias Hjeltin veli. Koulunkäyntinsä jälkeen Hjelt aloitti apteekkiharjoittelijana Turun kaupunginapteekkari, kauppaneuvos Erik Julinin luona vuonna 1843. Sen jälkeen hän oli harjoittelijana Pietarissa ja Tampereella. Hjelt sai proviisorin oikeudet 1854 ja oikeudet avata Turun neljännen apteekin vuonna 1858. Hän myi apteekin vuonna 1880 ja omistamansa apteekkirakennuksen vuonna 1888. Apteekkari oli isältään, merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjeltiltä perinyt Kapon talon Kaarinan Rauvolasta. Vuonna 1867 hän osti Vaarniemen kruununtilan ja myöhemmin Ylilemun kartanon Kaarinasta. Perilliset myivät nämä kiinteistöt apteekkarin kuoltua vuonna 1901.

(August Hjelt: Släkten Hjelt 1903)

   Apteekkari Herman Wilhelm Hjelt vaikutti muutenkin liike-elämässä. Hän harjoitti puutavaran vienti- ja tuontikauppaa ja toimi laivanvarustajanakin. Hän oli osaomistaja Suomi-nimisessä parkissa, joka haaksirikkoutui Hullin edustalla toukokuussa 1871. Vakuutus korvasi kuitenkin vahingon, olihan Herman Wilhelm Hjelt Suomen merivakuutusseuran puheenjohtaja.

   Hjeltillä oli monia luottamustoimia: Suomen merivakuutusseurassa, Turun Säästöpankin johtokunta, Suomen Lääkäriseuran johtokunta ja senaatin pankkivaliokunnan Turun konttorin komitean jäsen.

   Turun kaupunginmuseossa on joitakin apteekkari Hjeltille kuuluneita esineitä, kuten tämä tulensuoja.


   Verkakauppias Hjelt

   Rautakauppias Hjeltin ja apteekkari Hjeltin veljenpoika Edrik Hjelt valmistui Turun kauppaopistosta vuonna 1879. Sen jälkeen hän oli harjoittelijana Saksassa ja opiskeli Hampurin kauppa-akatemiassa. Hjelt toimi Littoisten verkatehtaalla kirjanpitäjänä ja kassanhoitajana vuodesta 1883. Sen lisäksi Edrik Hjelt toimi vuodesta 1893 Littoisten verkatehtaan isännöitsijänä ja yhtenä omistajana. Hänellä oli myös verkakauppa omistamassaan talossa Turun kauppatorin varrella vuodesta 1892.

   Edrik Hjeltistä voi lukea enemmän Maria Ekmanin kirjasta: Allan Hjelt – murrosvaiheen liikemies (2021). Edrik Hjelt oli Allan Hjeltin isä.

Edrik Hjelt (1855-1917)

(Victor Westerholm, Åbo Akademin säätiön taidekokoelma) 

Åbo stads adresskalender 1904

 

     Kirjakauppias Hjelt

              Christian Ludvig Hjelt      Hedvig Lovisa Hjelt (Chytraeus)

   Kirjanpainajana paremmin tunnettu Christian Ludvig Hjelt toimi myös kirjakauppiaana jo ennen Turun paloa. Aluksi hän myi kodissaan kirjapainonsa tuotteita ja vuodesta 1826 Suuren Hämeenkadun varrella olleesta puodistaan myös ulkomaista kirjallisuutta. Turun palossa tuhoutuivat kaikki Hjeltin kaupungissa sijainneet rakennukset: asuintalo, kirjapaino ja sen työntekijöitten rakennus, kirjapuoti sekä kaksi muuta vuokralle annettua kiinteistöä. Palovakuutusta ei ollut.

Turku talvella 1828

   Näkymä Aurajoelta Turun paloa seuranneena talvena. Etualalla Christian Ludvig Hjeltin tontilla on jäljellä vain savupiippu. Palanut kivinen rakennus oikealla on nahkatehdas, jonka omistaja Christoffer Richter oli Hjeltin lanko.

   Tuolle paikalle kohosivat vuonna 1831 kirjanpainaja Hjeltin empiretyylinen asuintalo, painotalo ja puinen Åhuset joen pientarelle. Tarkemmin kirjanpainaja Hjeltin elämään voi perehtyä Anna Perälän tietoteoksessa.


------

Lataa .pdf täältä.

------

Kiitokset käännösavusta Sven Hjelt ja Ann-Marie Hjelt.
Finna-hakupalvelu, www.finna.fi

Dahlströmin kortisto, Kansalliskirjasto
Digitaalinen sanomalehtiarkisto, Kansalliskirjasto
Turun ja Porin läänin henkikirjat, Kansallisarkisto
Turun ruotsalaisen seurakunnan arkisto, Kansallisarkisto
Maria Ekman: Allan Hjelt – murrosvaiheen liikemies (2021)
August Hjelt: Släkten Hjelt (1903)
Anna Perälä: Tilanomistaja kirja-alalla. Christian Ludvig Hjelt tilanomistajana, kirjanpainajana ja kirjakauppiaana 1823-1849. (2019)

Muotokuvan arvoitus

 

Valle Rosenberg: Alma Hjelt, 1913
(Helsingin Taidemuseo. Valokuva: Hanna Rikkonen)

   Tämä muotokuva kuuluu Leonard ja Katarina Bäcksbackan kokoelmaan Helsingin Taidemuseossa (HAM). Kuva tunnetaan nimellä ”Alma Hjelt”, taiteilija on Valle Rosenberg ja valmistumisvuosi 1913.

   Taidesalonki Bäcksbacka on esittänyt teosta nimellä "Rouva Hjelt" vuoden 1967 Valle Rosenbergin muistonäyttelyssä. Viimeksi se on ollut esillä vuonna 2015 HAM:in näyttelyssä Taidesalonki 100 vuotta.

   Museon kuvaus maalauksesta:
   Muotokuva naisasialiikkeen vaikuttaja Alma Hjeltistä. Nainen istuu rennosti punasävyisellä divaanilla nojaten eteenpäin kohti katsojaa. Kasvot on kuvattu viitteellisesti. Nainen on pukeutunut tummaan mekkoon, ja hänellä on päässään suuri valkoinen hattu ja käsissään pitkät valkoiset hansikkaat. Teoksen perspektiivi on vääristynyt, ja tummasävyisessä levein siveltimenvedoin maalatussa teoksessa on vaikutelmia sekä ekspressionismista että kubismista.

   Kuka on tuo nainen?

 

   Ongelma on siinä, että voimistelunopettaja, naisasialiikkeen vaikuttaja Alma Evelina Hjelt kuoli 57-vuotiaana vuonna 1907 siis kuusi vuotta ennen muotokuvan valmistumista. Hän ei ollut elämänsä aikana naimisissa eli hänestä käytettiin nimitystä neiti Alma Hjelt, kun taas muotokuvan naisen sanotaan olleen rouva Alma Hjelt.

   Hjelt-suvusta löytyy toinenkin Alma Hjelt, jonka tiedot sopivat paremmin taulun naiseen. Hän on Mikkelissä vuonna 1890 syntynyt Alma Johanna Nykänen, joka työskenteli näyttelijättärenä Kansallisteatterissa syksyllä 1912 ja vuoden 1913 alussa. Helmikuun 17. päivänä 1913 hänet vihittiin liikemies Torsten Hjeltin kanssa, jonka jälkeen hän oli siis 23-vuotias rouva Alma Hjelt. Tämän jälkeen häntä ei enää nähty näyttämöllä. Taiteilija Valle Rosenberg muutti vuonna 1913 ulkomaille, joten Alma Hjeltin muotokuva on valmistunut viimeistään aivan vuoden 1913 alussa, kuitenkin ajoissa ehtiäkseen häälahjaksi.

   Torsten Hjelt oli vuonna 1912 perustanut yhdessä taiteilija Eric Vasströmin kanssa Mariankadulle VIDETUR-nimisen toimiston "för konstnärlig annonsering och affischering". Tästä syntyy yhteys myös muotokuvan tekijään, sillä taiteilijat Vasström ja Rosenberg olivat molemmat myös kuvittajia ja pilapiirtäjiä. He toimivat yhdessä kuvittajina erilaisissa julkaisuissa ja pilalehdissä. On ymmärrettävää, että juuri tässä kolmen miehen piirissä on syntynyt ajatus Torsten Hjeltin nuorikon maalauksesta.

   Torsten ja Alma Hjeltillä oli kaksi lasta: vuonna 1914 syntynyt tytär Marianne ja vuonna 1920 syntynyt poika Gustaf Robert. Luutnantti Gustaf Hjelt kaatui kesäkuussa 1944 Tali-Ihantalan taisteluissa. Marianne Hjeltistä ei ole muuta tietoa kuin puolison nimi Asa T. Jones.

Valle Rosenberg: Omakuva 1910

(Ateneum)

Eric Vasström: Omakuva 1937
(Taidekoti Kirpilä/Suomen Kulttuurirahasto)