lauantai 3. joulukuuta 2022

Elivätkö muinaiset esi-isämme Etelä-Ranskassa?

 


   Tässä blogissa on vuodesta 2015 lähtien kirjoitettu Hjelt-suvun muinaisten esi-isien 6000 vuotta kestäneestä matkasta Venäjän aroilta Turkuun. Viimeisten parin vuoden aikana on jälleen tullut esiin sen verran uutta tietoa, että tätä matkakertomusta on syytä ylläpitää, koska yleinen käsitys reitistä on joiltakin osin muuttunut aiemmasta. Yleinen käsitys tässä kirjoituksessa perustuu muinaisille vainajille tehtyjen DNA-testien tuloksista laadittuihin tieteellisiin tutkimuksiin. Koska ne eivät avaudu maallikolle, olen seurannut tutkimusraporttien käsittelyä Anthrogenica-keskustelufoorumissa. Seitsemän vuoden aikana olen oppinut tunnistamaan ne keskustelijat, joitten asiantuntemukseen voi luottaa. Lisäksi olen pitänyt luotettavana sivustoa Ancient DF27, jossa sivuston pitäjä seuraa aktiivisesti haploryhmän R-DF27 viimeisimpiä tutkimustuloksia, jotka koskevat Hjelttejäkin.



Uusia oksia




   Kuvassa on esitetty geneettinen sukupuu, joka on rakennettu Hjelttejä geneettisesti lähinnä olevien 28 miehen DNA-testien perusteella. Ajallisesti puu kattaa n. 2800 vuotta vuodesta 950 eaa alkaen. Hjeltteihin johtavassa puunrungon osassa on neljä keskim. 700 vuoden pituista haaraa, jotka tavallaan vastaavat perinteisen sukupuun sukupolvia. Viimeisin oksa tähän haaraan ilmestyi viime kesänä kahden ruotsalaismiehen testien tuloksena Hjelt-oksamme vasemmalla puolella. Aiemmin tunnetut kolme ruotsalaisserkkuamme istuvat oikealla puolellamme olevalla oksalla. Toivottavasti tähän haaraan ilmestyy jatkossakin uusia oksia, koska ne voivat valaista sitä, missä esi-isämme ovat eläneet 1500- ja 1600-luvuilla, ennen Turkuun tuloa.

   Vielä pari vuotta sitten geneettinen sukupuumme oli huomattavasti harvempi. Puun oikeaan puoliskoon on nyt kuitenkin ilmestynyt uusia haaroja ja oksia ranskalaisten ja italialaisten miesten teettämistä DNA-testeistä. Ts. heidän ja meidän skandinaavien yhteinen esi-isä on elänyt n. 950 eaa. Tietenkin herää kysymys, missä päin Eurooppaa ko. esi-isä on silloin elänyt. Koko puun luonne on muuttunut aiemmasta, kun sen skandinaaviset osat ovat jääneet vähemmistöön suhteessa 10/18. Aiemmin vallalla ollut käsitys siitä, että Hjelttien asuinalue pronssikaudella pysyi Reinin itäpuolella, ei enää oikein sovi tähän kuvioon.


Ulottuiko esi-isiemme etelänmatka Pyreneille?


 
   Myös tuoreimmat muinaisilla vainajilla tehdyt DNA-testit tukevat sitä, että yli Reinin mentiin ja reippaasti aina Pyreneiden pohjoisrinteille saakka, ks. kartta. Sinne syntyi ns. hotspot eli väestökeskittymä, kun liikkeellä ollut väestö on pysähtynyt luonnonesteen eteen. Eivät ihmiset sinne ikuisiksi ajoiksi jääneet, osa kiipesi vuorten yli Iberian niemimaalle ja heidän jälkeläisensä muodostavat nykyään valtosan sen miesväestöstä (ja suuren osan latinalaisen maailman miesväestöstä). Meidänkin pienestä sukupuustamme osa suuntasi Brittein saarille, Pohjois-Italiaan ja pohjoiseen. Osa jäi paikoilleen Etelä-Ranskaan ja sen näkee selvästi oheisesta karttapohjasta, johon on merkitty DF27-miesten osuus nykyisestä miesväestöstä eri puolilla Eurooppaa. Etelä-Ranskassa osuus on n. 25 %, Espanjassa n. 50 % sekä Ruotsin ja Suomen eteläosissa n. 1 %. Hjelttien esi-isät lähtivät siis pohjoiseen samoihin maisemiin, joista he tuhatkunta vuotta aikaisemmin olivat suunnanneet etelään.

   Herää kysymys, miksei yllä esitetyssä geneettisessä sukupuussa ole yhtään espanjalaista oksaa (ainakaan vielä). Se johtuu siitä, että puun juureksi on valittu niinkin myöhäinen aika kuin 950 eaa. Tuhat vuotta taaksepäin laaditussa vastaavassa puussa espanjalaiset oksat sen sijaan näkyisivät selvästi.

   Kartalla näkyvät väestöliikkeet ovat tapahtuneet tuhansien vuosien aikana. Liikkeitten tarkentamista vaikeuttaa huomattavasti se, että Mustanmeren pohjoispuolelta tulleet arokansat olivat kovia liikkumaan jo omina elinaikoinaan. Muinaisten vainajien hampaiden isotooppianalyysit ja luuston rakenne ovat kertoneet tiedemiehille vainajien hankkineen ravintonsa elinaikanaan hyvin laajoilta alueilta ja he olivat ratsastaneet paljon. Vainajilla on lisäksi tehty DNA-tutkimuksia jo sen verran runsaasti eri puolilla Eurooppaa, että niistä näkyy näitten miesten nopea maantieteellinen leviäminen.

-----------------------------------

Anthrogenica, Genetics & Anthropology Discussion Forum, R1b-DF27 Sub-Forum.

Ancient R-DF27, A Genealogy Site by Chris Corner.

Andaine Seguin-Orlando et al.: Heterogeneous Hunter-Gatherer and Steppe-Related Ancestries in Late Neolithic and Bell Beaker Genomes from Present-Day France, 2021

Carla García-Fernández: Y-chromosome target enrichment reveals rapid expansion of haplogroup R1b-DF27 in Iberia during the Bronze Age transition, 2022.

Iñigo Olalde et al.: The genomic history of the Iberian Peninsula over the past 8000 years, 2019  



 




















sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Hjeltit Turussa 1827

 

Turun palo, Gustaf Finnberg 1827

(Kansalliskirjaston kuva-arkisto)


  Kaikki sukuyhteisömme jäsenet polveutuvat Turun tuomiokirkon taloudenhoitaja Niclas Hjeltistä (1739-1808). Hänellä oli viisitoista lasta, joista viisi oli kuollut jo ennen Turun paloa ja kolme muuttanut pois syntymäkaupungistaan. Turussa vuonna 1827 eläneitten seitsemän sisaruksen lapset asuivat vielä vanhempiensa luona. Lisäksi vuonna 1825 kuolleen huutokaupanjohtaja Johan Gustaf Hjeltin lapset oli otettu hänen kahden veljensä perheisiin kasvateiksi. Seitsemästä Hjelttien taloudesta viisi asui omistamillaan tonteilla ja kaksi vuokralla. Neljä omisti maatiloja Turun ympäristössä, mistä oli taivaan alle jääneille sisaruksille suuri apu kaupunkikotien tuhouduttua. 

   Seuraavassa yhteenveto em. seitsemän sisaruksen tilanteesta juuri ennen Turun paloa. Kaikkien asuintalot tuhoutuivat, mikä ei ole ihme; yli 2500 rakennusta eli 75% Turun rakennuskannasta paloi. Sisarukset on lueteltu ikäjärjestyksessä.

 

Hjelt-sisarukset Turussa 1827
(Karttapohja Johan Tillberg 1808)


1. Hovioikeuden ylimääräinen notaari Carl Niclas Hjelt, vanhin sisaruksista, oli palon syttyessä 51-vuotias. Hän asui poikamiehenä omistamassaan Klemelä-nimisessä talossa Viskaalinkadun varrella (Kirkkokortteli no 66) seuranaan ainoastaan piika Maria. Carl Niclas oli aikanaan perinyt isältään Norrgårdin ja Mellangårdin rusthollit Paraisten Kirjalassa, jonne hän todennäköisesti muutti kaupunkitalon tuhouduttua.

2. Margareta Charlotta Schybergson (Hjelt) oli naimisissa Porin Rykmentin kapteeni Magnus Schybergsonin kanssa. He asuivat Taattisten rusthollissa Merimaskussa. Huhtikuussa 1927 kapteeni kuoli äkillisen halvauksen saaneena. Heti toukokuun alussa 49-vuotias leskirouva Margareta huutokauppasi koko rusthollin irtaimiston ja muutti poikansa kanssa takaisin syntymäkaupunkiin. Kuolinpesän varat eivät riittäneet velkojen maksuun, vaan Margaretan oli julkaistava sanomalehdessä kuolinpesän konkurssi-ilmoitus. Turussa hän asui vuokralla oikeuspormestari Sjöstedtin talossa Keskisen Poikkikadun varrella (Pohjoiskortteli no 49). Syyskuun alussa oli sitten koko kortteli savuavana rauniona ja Margareta Hjelt joutui taas lähtemään, tällä kertaa Vehmaalle. Siellä hän ehti asua vain neljä kuukautta ennen kuin tuntemattomasta syystä kuoli tammikuussa 1828.

3. 48-vuotias mamselli Lovisa Magdalena Hjelt asui Turun palon syttyessä merikapteeni Korströmin talossa Kuninkaankadun varrella (Luostarikortteli no 67). Lovisa eli samassa taloudessa serkkunsa leskirouva Hedvig Lovisa Caloanderin ja tämän kolmen alle 9-vuotiaan lapsen kanssa. Talo oli viimeinen tuhoutunut rakennus Kuninkaankadun varrella, sen lännen puoleiset naapurit säästyivät.

4. 45-vuotias merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjelt ei ollut ehtinyt perheensä kanssa asua Weselius-nimisessä talossaan Piispankadulla (Kirkkokortteli no 9) kuin vuoden ennen sen tuhoutumista suuressa palossa. Sitä ennen talo kuului hänen veljelleen, huutokaupan johtaja Johan Gustaf Hjeltille. Fredrik Wilhelmin neljäs poika Herman Wilhelm syntyi elokuun viimeisenä päivänä 1827. Vain neljän päivän vanhana pienen vauvan oli muun perheen mukana paettava kotoaan suurta tulimyrskyä. Todennäköisesti määränpäänä oli merikapteenin omistama Kaponmäen rustholli Kaarinan Rauvolassa.

5. Hedvig Fredrika Palmros (Hjelt) oli vuonna 1827 42-vuotias ja asui perheensä kanssa kellarimestari Lindströmin lesken talossa Jokikadun varrella (Luostarikortteli no 10). Aviopuoliso oli entinen kauppias Henrik Palmros. Entinen sen takia, että Palmrosin kauppiastoiminta oli pari vuotta aikaisemmin päättynyt konkurssiin. Hedvigin nuorempi sisko Anna Sofia Hjelt oli aluksi apuna taloudessa, mutta heinäkuussa hän meni naimisiin kokkolalaisen kauppiaan Jakob Lithénin kanssa ja lähti Kokkolaan. Elokuussa Henrik Palmros yllättäen kuoli ja Hedvig jäi leskeksi kuuden alle 15-vuotiaan lapsensa kanssa. Hautajaisista ei ehtinyt kulua kuukauttakaan, kun syyskuun alussa talo ja koko asuinympäristökin oli mennyttä.

6. Kirjanpainaja Christian Ludvig Hjelt oli 41-vuotias Turun palon syttyessä. Hän omisti vierekkäiset tontit Ison Hämeenkadun varrella (Kirkkokortteli nro:t 149, 150). Tonteilla sijaitsivat Hjelttien asuintalo, kirjapainon työntekijöitten talo, kirjapaino ja kirjapuoti. Lisäksi Christian Ludvig omisti kaksi muuta tonttia Kirkkokorttelissa, joita hän vuokrasi (no:t 108, 110). Oli Hjeltillä kirjojen lisäksi muutakin myytävää: Godt Finskt Sädesbrännwin, i större och mindre partier, uti gården N:s 149 & 150 wid stora Tavastgatan. (Viimeinen Åbo Underrättelser ennen Turun paloa)

Syyskuun 4. päivänä 1827 Christian Ludvig Hjelt oli puolisonsa kanssa kaupungissa ja muu perhe Moision kesäasunnolla Liedossa. Otto Hjelt muistaa miten hän 4-vuotiaana läheiseltä kalliolta saattoi seurata tulipaloa ja suurten liekkien loimuamista taivasta vasten. Hän ymmärsi kotinsa tuhoutuvan, mutta suurinta huolta hän kantoi leluistaan. Isä ja äiti tulivat palon jälkeisenä päivänä. Isä sulkeutui huolien murtamana muutamaksi päiväksi omaan huoneeseensa, jonne vain äiti sai mennä.

7. Agatha Carolina Richter (Hjelt) oli 38-vuotias nahkatehtailija Christoffer Richterin puoliso ja kahdeksan alle 16-vuotiaan lapsen äiti. Richterin tehdas sijaitsi Aurajoen länsirannalla Keskisen Välikadun varrella rajautuen silloiseen kaupunginrajaan (Pohjoiskortteli no 39). Samalla tontilla sijaitsi Richterien kolmikerroksinen kivitalo, jossa oli 20 huonetta. Tontilla oli myös muutama kookas lisärakennus, joita pidettiin vuokralla. Kadun toisella puolella oli lisäksi kaksi Richterin omistamaa tonttia (no:t 40, 46). Turun palon aikana isäntäväki ei ollut paikalla, mutta heidän renkinsä kuljettivat irtaimistoa Multavierun tullin takaiselle niitylle. Asuintalo vaurioitui pahasti, mutta se korjattiin ulkoasultaan entisen näköiseksi jo seuraavana vuonna.


Paluu

Sisarusten perheistä ensimmäisinä pääsivät palaamaan Richterit ja tehtailija Richter ilmoittikin toiminnan alkamisesta jo helmikuun alussa 1828:

Att jag, efter den förstörande brand som de 4 och 5 dagarna i sistw. Sept. månad öfwergick denne Stad, såwida åter i stånd kommit, att hos mig finnas diwerse sorter läder och saffianer till försäljning, samt att jag numera äfwen är i tillfälle att, såsom tillförene emottaga hudar och skin till beredning, och att denna min rörelse drifwes på gammal ställe uti gården N:o 39 i Norra Qwarteret, får jag härmedelst allmänheten tillkännagifwa. Åbo den 5 Febr. 1828. Christoph Richter. (Finlands Allmänna Tidning 9.2.1828)

  Nopeasti palasi myös kirjanpainaja Hjelt. Professori Lagus oli muuttanut Yliopiston mukana Helsinkiin ja Hjelt vuokrasi professorin palolta säästyneet kaksi tonttia Piispankadun päästä (kartalla no 6.1, tulipalon raja merkitty punaisella). Ne, ja eräs kolmas tontti olivat ainoita Kirkkokorttelissa säästyneitä. Painokoneet ja suurimman osan ensi alkuun tarvitsemistaan työvälineistä Hjelt sai nopeasti hankittua toimintansa lopettaneesta kirjapainosta Tukholmassa. Heinäkuussa 1828 painossa päästiin töihin käsiksi ja Christian Ludvig saattoi virallisessa lehdessä tiedottaa toiminnan käynnistymisestä:

Att mitt genom branden härstädes förstörde Boktryckeri, nu mera är uti Process, och Ridd. Doctor Lagi wid Biskopsgatan belägne gård, retableradt, får jag wördesammeligen tillkännagifwa
Åbo d. 9 Julii 1828. Christ. Ludw. Hjelt

  5-vuotias kirjanpainajan poika Otto Hjelt aloitti koulunkäyntinsä uudelleenrakennetussa alkeiskoulussa, joka sijaitsi Uuden Torin takana. Koulumatka oli pitkä ja synkkä: sen varrella oli vielä pelkkiä palaneita taloja ja niitten keskeltä kohoavia savupiippuja.

  Christian Ludvig Hjelt aloitti välittömästi rakennustyöt Kirkkotorin varrella sijainneella tontilla, jonka hänen veljensä omisti ennen paloa. Vuonna 1831 perhe pääsi muuttamaan komeaan uuteen kotitaloonsa, joka on edelleen olemassa (Gezeliuksenkatu 2). Samalle tontille valmistui vähän myöhemmin uusi kirjapainorakennus, Tryckerihuset (Piispankatu 19).

  Fredrik Wilhelm Hjeltillä ei ollut paikkaa minne palata, ja hän aloittikin tarmokkaasti oman uudisrakennuksen toteuttamisen Vanha Suurtorin varrelle (Hjeltin talo). Se valmistui vuonna 1831 ja merikapteenin oman perheen lisäksi sinne muuttivat myös hänen kaksi siskoaan: mamselli Lovisa Magdalena Hjelt ja leskirouva Hedvig Fredrika Palmros kuuden lapsensa kanssa.

--------------------------------------
Videoita paloa edeltävästä Turusta (Turun museokeskus)
--------------------------------------
August Hjelt: Släkten Hjelt, 1903
Edvard Hjelt: Otto E. A. Hjelt – Hans liv och gärning, 1916
Anna Perälä: Tilanomistaja kirja-alalla. Christian Ludvig Hjelt kirjanpainajana, kustantajana ja kirjakauppiaana 1823-1849, 2019.
Hannu Salmi: Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827, 2022

Dahlströmin kortisto
Kansalliskirjaston sanomalehtiarkisto
Turun ja Porin läänin henkikirjat 1824-32
Turun ruotsalaisen seurakunnan pääkirjat 1812-31










sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Hjeltit 1600-luvun Göteborgissa

 

Kungliga Sjö- och Stapelstaden Göteborg



Voit ladata pdf-muodossa täältä 

Miksi juuri Göteborg?

   Ensinnäkin: isovihan aikana kolme Hjeltin sorvariveljestä Turusta elivät kahdeksan vuotta (1713-21) pakolaisina Tukholmassa. Siellä he saivat tukea Göteborgissa syntyneeltä varakkaalta laivuri Roluf Rolufsson Heltiltä, joka ilmeisesti järjesti pakolaisille asunnon aivan naapuristaan ja joka ilmeisesti myös taloudellisesti tuki heitä (lue tästä). Voisivatko samalta vaikuttavat sukunimet merkitä yhteisiä sukujuuria Göteborgissa?

   Toiseksi: Siinä sukutraditiossa, jonka mukaan Hjeltit ovat lähtöisin Geldernin kaupungista Hollannin Gelderlandissa, mainitaan esi-isien tulleen Saksan kautta Ruotsiin. Mikä olisikaan luontevampi paikka saapua kuin Göteborg, jota 1600-luku käsittelevissä kirjoituksissa luonnehditaan hollantilaisten siirtokunnaksi – ”Nieuwe Amsterdam”. Em. Roluf Helt on taustaltaan selvästi friisinmaalainen, mutta löytyisikö Göteborgista joitain vihjeitä Hjelttien hollantilaisesta alkuperästä?


Tontinomistajat

   Göteborgin Larmtrumman-korttelissa, Korsgatanin ja Södra Larmgatanin kulmassa, sijaitsee tontti, jonka omistajat vuosina 1637-69 olivat Hielt-nimisiä. Manttaalikirjat alkavat vasta vuodesta 1637, joten Hieltit ovat voineet asua siinä jo aikaisemminkin. Ensimmäisenä mainitaan Nils Gunnarsson Hielt ja sen jälkeen hänen poikansa Lars Nilsson Hielt vuodesta 1653 kuolemaansa saakka vuonna 1669. Larsin puoliso Elin Esbjörnsdotter peri talon leskeksi jäätyään ja myi sen vuonna 1675. Heidän poikansa Nils Larsson Hielt mainitaan vain kerran, vuonna 1666. Muitakin perheenjäseniä on varmaankin ollut, mutta heistä ei ole mitään tietoa.

Detalj av en fransk plan över Göteborg 1693.

   Käytettävissä olevista asiakirjoista löytyy ainoastaan yksi toinen Hielt-niminen henkilö: raastuvanoikeuden raatimiehenä vuonna 1621 toiminut Oluf Hielt. Muitakin on ehkä ollut, mutta Göteborgin 1600-luvun kirkonkirjoja on säilynyt vain kolmelta vuodelta (1669-71). Ainoa kirkonkirjoista löytynyt tieto koskee Lars Hieltin kuolemaa 2.4.1669. Tässä esitetyt tiedot perustuvat tutkija Olga Dahlin kokoamiin tietoihin 1600- ja 1700-luvun tontinomistajista ja henkilöistä, jotka esiintyvät tontteja koskevissa asiakirjoissa: erilaisia veroluetteloita, perukirjoja, maistraatin ja raastuvanoikeuden pöytäkirjoja sekä kaupungin tilikirjoja, joissa sukulaissuhteita ilmenee vain satunnaisesti. Missään ei mainita näiden Hielttien ammattia, sinänsä outoa.

   Vanhin merkintä Hielteistä löytyy raastuvanoikeuden pöytäkirjasta 25.8.1636. Oikeastaan kyse oli Nils Gunnarson Hieltin vaimosta, jonka nimeä ei mainita: ”Nils Hiälts fraw ist heut dato vor Gericht erschienen …” (Niels Hieltin vaimo on tänä päivänä tullut oikeuden eteen …). Nilsin vaimo pyysi raatia myymään erään Agnes-nimisen, häpeäpaalurangaistuksen kärsineen naisen vaatteet ja korvaamaan siten huostaansa ottaman Agneksen lapsen kuluja. Olga Dahlin mukaan kyseessä on vanhin saksankielinen raastuvanoikeuden pöytäkirja Göteborgissa (ks. täältä ).

   Olga Dahl on myös translitteroinut runsaasti otteita asiakirjojen teksteistä, joita on sekä ruotsiksi että saksaksi. Henkilöitten nimistä, asiakirjojen sisällöistä ja tekstien kielestä voi karkeasti päätellä, että 1600-luvulla tontinomistajista selvästi alle puolet oli taustaltaan ruotsalaisia ja lopuista puolet hollantilaisia ja puolet saksalaisia. Göteborgin hallinnon johdossa oli kolme pormesteria, yksi ruotsalainen, yksi hollantilainen ja yksi saksalainen, sekä 12 raatimiestä, joista neljän piti olla ruotsalaisia, kolme hollantilaista, kolme saksalaista ja kaksi skottia. Voiko Nils Hieltin vaimoa koskevan pöytäkirjan kielestä päätellä mitään vaimon tai Nilsin äidinkielestä tai alkuperästä? Tuskin, todennäköisesti se merkitsee vain sitä, että alasaksi oli ruotsin ohelle raatimiesten ”työkieli”. 

 

  

   Kuvassa on kaksi esimerkkiä Hielt-nimen kirjoitusasusta. Nils (Gunnarsson) Hielt Göteborgin manttaaliluettelossa vuonna 1637 ja merkintä hänen poikansa Lars (Nilsson) Hjeltin kuolemasta vuonna 1669. Se on viimeinen tieto Hielt-nimisistä Göteborgissa 1600-luvulla.

 

Tulivatko Turun Hieltit Göteborgista?

   Kirjoitan tästä kysymyksestä ikään kuin vastaus olisi myönteinen. On kuitenkin selvää, etteivät tiedot yhteydestä Göteborgin ja Turun välillä riittäisi vakuuttamaan käräjäoikeutta, mutta tämähän on blogikirjoitus.

   Vain vähän sen jälkeen, kun Hielt-nimi katosi Göteborgin arkistoista, sama nimi ilmestyi Turkuun. Käytän tässä kirjoitusasua Hielt, joka oli käytössä molemmissa kaupungeissa tuohon aikaan. Hjelt-muoto tuli käyttöön vähitellen vasta 1700-luvun puolivälin jälkeen.

   Viimeinen maininta Nils Larsson Hieltistä Göteborgissa on vuodelta 1666. Ensimmäinen maininta Nils-sorvarista Turussa löytyy raastuvanoikeuden pöytäkirjasta 8.3.1669: ”Nils Swarfare nämnes som värderingsman.” Sukunimeä ei mainita. Göteborgissa Nilsin isä Lars Hielt on merkitty kuolleeksi 2.4.1669 ja talo siirtyi Nielsin äidin, Elin Esbjörnsdotterin, omistukseen. Börjel Björnsson Hieltistä on ensimmäinen maininta vuonna 1675 Turussa, jolloin hän oli ainoa sorvarikisälli edesmenneen sorvari Nilsin lesken luona. Kiltasääntöjen mukaan kuolleen käsityöläisen leskellä oli oikeus jatkaa toimintaa, mikäli siihen löytyy tarpeeksi kokenut kisälli. Seppo Perälä arvelee tutkimuksessaan, että edesmennyt sorvari Nils olisi voinut olla Börjelin setä. Nils Hieltin mukana Göteborgista olisi voinut tulla mahdollisesti hänen vaimonsa ja veljenpoikansa Börjel Björnsson oppipoikana tai kisällinä. Nilsillä ei ainakaan Turussa ollut omia lapsia. Siksi on luontevaa, että Börjel jatkoi setänsä työtä tämän talossa Turun Aninkaisissa.

   Käytössä olevat tiedonpalaset molemmista kaupungeista sopivat yhteen, ristiriitaisuuksia ei ole. Mutta yksi tärkeä palanen puuttuu; mitään tietoja ei löydy Börjelin isästä Björnistä. Oheisessa kaaviossa palapeliin on lisätty hänestä kuvitteellinen puuttuva pala, jossa hän olisi nimeltään Björn Larsson Hielt, Lars Nilsson Hieltin ja Elin Esbjörnsdotterin poika ja Nils-sorvarin veli. Oli aika yleistä, että vanhemmat antoivat ensimmäiselle pojalleen etunimen isänsä isän mukaan, tässä tapauksessa siis Nils Larssonin etunimi tulee Nils Gunnarssonilta, joka on voinut olla hollantilainen tai saksalainen nimeltään Niclas Günterssohn. Seuraava poika sai etunimensä äitinsä isän mukaan, tässä tapauksessa Björn Larssonin etunimi tulisi hänen äidinisältään, selvästi ruotsalaiselta Esbjörniltä ja näkyisi tuntemamme Börjel Björnsson Hieltin patronyyminä (Esbjörn-nimisellä miehellä on jumalten antamat karhun voimat). Tämä olisi myös kaunis selitys asialle, jota olen aina ihmetellyt; sukutraditio ja DNA-testit osoittavat selvästi Hollantiin, etunimet Börjel ja Björn puolestaan Skandinaviaan.


   Erikoista on Nils/Niclas-nimen suosio: Göteborgissa se on ollut käytössä kahdessa sukupolvessa kolmesta ja sama tahti jatkui Turussa kolmessa sukupolvessa neljästä.

 

Olivatko Göteborgin Hieltit hollantilaisia?
 
   Nils Gunnarsson Hieltin syntymäaika voidaan vain karkeasti arvioida asiakirjamainintojen avulla, mutta sen on täytynyt olla aivan 1500-luvun loppuvuosia. Silloin ei vielä ollut mitään Göteborgin kaupunkia; Kustaa II Aadolf aloitti rakentamisen vuonna 1619 ja myönsi kaupunkioikeudet vuonna 1621. Niels Hielt on ehkä ollut niitten ensimmäisten lukuisten hollantilaisten ja saksalaisten joukossa, jotka saapuivat kaupunkia rakentamaan. Vielä 1800-luvulla eläneen sukutraditiomme mukaan hän lähti Geldernin kaupungista (August Hjelt). Traditio ei kerro lähdön ajankohtaa, mutta tuskin tuollaiset traditiot elävät paljoa kahtasataa vuotta kauemmin, jolloin lähtö ei olisi tapahtunut paljoa ennen 1600-lukua. Alankomaissa käytiin 1500-luvun loppupuolella kahdeksankymmenvuotista sotaa; Yhdistyneitten Alankomaitten Provinssit taistelivat itsenäisyytensä puolesta espanjalais-habsburgilaisia joukkoja vastaan. Vuodesta 1587 Geldern kuului Espanjan Alankomaihin, toisin sanoen Nils Gunnarsson on elänyt Espanjan kuninkaan Filip II:n alamaisena. Työntöä Alankomaista muualle on varmaan esiintynyt ja Kustaa II Aadolf on puolestaan varmistanut, että Göteborgiin on ollut vetoa. Nykyään Geldern kuuluu Nordrhein-Westfalenin osavaltioon vain kahdeksan kilometriä Hollannin rajalta.

   Jos Nils Gunnarsson Hieltiä haluaa etsiä Geldernin arkistoista, niin olisi ehkä hyvä aloittaa saksalaisilla nimivastineilla Niclas Günterssohn ja ilman sukunimeä. Sukunimi Hielt ilmeisesti kertoo nimen kantajan olevan kotoisin Geldernistä eikä nimi tietenkään ole siellä asuttaessa ollut vielä käytössä. Hielt- ja Geldern-nimien oudolta kuulostava yhteys selittyy hollantilaisten erikoiselta kuulostavalla tavalla ääntää sananalkuinen G-kirjain (kuuntele tästä). Tässä voi olla myös selitys sille, että alkuaikoina sukunimi esiintyi joskus G-alkuisena: Gält, Gäldt. Lue Hjelt-nimen etymologiasta enemmän täältä.


Laivuri Roluf



   Hielttien taloa vastapäätä, Södra Larmgatanin toisella puolella, sijaitsi vuonna 1646 perustettu köydenpunontarata (reparebana). Se oli 210 metrin pituinen ja 4,8 metrin levyinen rakennelma ja sijaitsi aivan kaupungin vallihaudan vieressä eikä näin ollen saanut muodostaa estettä kaupungin puolustukselle. Rata oli rakennettava kokonaan puusta ja se oli oltava nopeasti purettavissa eli ilmeisesti se ei ollut katettu. Mestarina (banemästare) toimi Roluf Lambertsson niminen mies, joka työntekijöittensä ohella varmaankin kutsui työpaikkaansa saksalaisittain nimellä Reeperbahn. Friisinmaalainen etunimi Roluf oli 1600-luvun Göteborgissa harvinainen. Alasaksilaista Lambert-nimeä ei puolestaan löydy kuin tämä yksi. Roluf Lambertson on ainoa, joka nimensä ja muitten tietojensa perusteella sopisi entuudestaan tuntemamme Roluf Rolufsson Heltin isäksi. 1660-luvulla Roluf Lambertsson alkoi köydenpunonnan ohella yhä enemmän toimia kaupankäynnin ja laivanvarustamisen parissa ja maistraatti kehotti häntä hakemaan niihin elinkeinolupaa. Näin tapahtui ja Roluf Lambertsonista käytettiin myöhemmin nimityksiä borgare, handelsman ja skeppare eli hän oli ulkomaankauppaan oikeutettu valtaporvari ja oman kauppa-aluksen omistaja. Hänen pojastaan Roluf Heltistä käytettiin Tukholmassa samoja nimiä handelsman ja skeppare, joten näyttää siltä, että hän jatkoi isänsä ammattia ja oli varakas mies jo saapuessaan Tukholmaan 1700-luvun alkuvuosina. Arvoitukseksi jää kuitenkin se, miksi Roluf Lambertssonilla ei näy asiakirjoissa mitään sukunimeä, mutta pojalla on Tukholmaan tullessaan sukunimenä Helt.

   Laivuri Roluf Heltin ja kolmen turkulaisen Hjelt-sorvariveljeksen välinen kahdeksanvuotinen naapuruus ja kanssakäyminen Tukholmassa isovihan aikana ei varmaankaan syntynyt sattumalta, vaan he olivat entuudestaan jotenkin tienneet toisistaan. Lisäksi laivuri Roluf mainitaan yhden veljeksistä, sorvarimestari Niels Hieltin, perukirjassa vuonna 1732: skepparen Roland Hielt oli yksi pesän velkojista melko suurella summalla. Velka oli todennäköisesti peräisin veljesten Tukholman pakolaisvuosilta, kun laivuri auttoi heitä taloudellisesti.

   Riittääkö näihin yhteyksiin se, että heidän isänsä elivät ja työskentelivät saman kadun varrella Göteborgissa? Vai oliko heidän välillään lisäksi jokin sukuyhteys? Tässä asiassa ei voi kuin spekuloida, koska Roluf Heltin äidin nimi ei valitettavasti ole tiedossa, mutta ei se nyt ihan mahdotonta ole, että äiti olisi ollut joku Göteborgin köydenpunontaradan vastapäisen talon tyttäristä. Tällöin Turun kolme sorvariveljestä olisivat olleet Roluf Heltin serkkuja hänen äitinsä puolelta.

   Mainittakoon vielä, että Tukholmassa laivuri Roluf Helt sai 1720- ja 1730-luvuilla kuusi lasta, jotka kaikki ottivat sukunimekseen Heldt.

Pinassi     (Helsingin Kaupunginmuseo)


   Laivuri Roluf Hieltin laivan (laivojen) tyypistä ei ole tietoa, mutta todennäköisesti se oli pinassi, joka 1660-luvusta alkaen oli yleisesti käytössä Itämerellä.



Onko genetiikasta apua?

   Onhan genetiikasta ollut jo apua Hjelt-suvun alkuperän selvittämisessä ja varmasti uudet DNA-testit tuovat jatkossakin lisää tietoa. Tähän mennessä on selvinnyt, että Hjelt-suku ja sitä geneettisesti lähimmät kahdeksan ruotsalaissukua sijoittuvat yhteiseen haplopuun haaraan (lue geneettisistä ruotsalaisserkuistamme täältä). Mainitun haaran alkukoti näyttää olleen jossain Hollannin ja Luoteis-Saksan alueella. Hjelt-suvun ja kolmen sitä geneettisesti lähimmän ruotsalaissuvun yhteisen esi-isän arvioidaan eläneen 1400-luvun jälkipuoliskolla. Kaikkien yhdeksän suvun yhteisen esi-isän arvioidaan eläneen 1300-luvulla. Jos pitää paikkansa, että Hjeltit ovat saapuneet Ruotsiin 1600-luvun alussa ja jatkaneet kolmen sukupolven jälkeen Turkuun, niin ainakin Hjelttien ja em. sukujen yhteiset esi-isät ovat eläneet muualla kuin Ruotsissa. Periaatteessa kahdeksan ruotsalaissuvun kesken yhteisiä esi-isiä voisi löytyä Ruotsistakin, mutta tiedot näistä suvuista eivät oikein tue tätä ajatusta.

   Miksi sitten Hollannista ja Saksasta ei löydy vastaavia DNA-tuloksia? Eiväthän kaikki samaan haplopuun haaraan kuuluneet miehet ole sieltä Ruotsiin lähteneet. Yksi syy voi olla siinä, että molemmissa maissa, mutta varsinkin Saksassa tehdään huomattavasti vähemmän DNA-testejä kuin Suomessa ja Ruotsissa. Ei auta muu kuin vain odotella.

-----------------------------

Lähteitä:

Wilhelm Berg: Genealogiska anteckningar om Göteborgssläkter. (Manuskript 1939)
Olga Dahl: Det äldsta Göteborgs roteindelning. Sveriges släktforskarförbund. Årsbok 1989.
Olga Dahl: Göteborgs tomtägare 1637-1807. (Manuskript 2007). http://www.gbgtomter.se/
Göteborgs stad: Historiska kartor.
Seppo Perälä: Sukupuusta sorvattua. Niclas Hjeltin ja Margaretha Caloanderin esivanhemmat, Helsinki 2002.
Arkivdigital: Göteborgs bouppteckningar 1663-96
Arkivdigital: Göteborgs rådhusrätts protokoll 1624, 1665-68
Riksarkivet: Göteborgs Domkyrkoförsamling: död- och begravningsbok 1669-71
Riksarkivet: Göteborgs Mantallängd 1655
Det Gamla Göteborg. http://gamlagoteborg.se/
Wikipedia: Göteborgs historia. https://sv.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6teborgs_historia





lauantai 2. heinäkuuta 2022

Geneettiset ruotsalaisserkkumme

 



   Joitakin vuosia on kulunut siitä, kun täällä viimeksi ovat aiheena olleet Hjelt-sukua geneettisesti lähimmät suvut, kaikki Ruotsista. Sen jälkeen on tehty muutamia DNA-testejä, joiden tulokset ovat tarkentaneet kuvaa sukujemme välisistä yhteyksistä. Lisäksi Y-DNA-testejä tehneitten miesten esi-isien haploryhmistä tehdyt aika-arviot ovat kehittyneet. Meitä geneettisesti lähinnä on nyt kahdeksan ruotsalaista sukua, joitten keskinäistä sukuyhteyttä ei voida asiakirjoin osoittaa. Näistä erottuu vielä meitä lähempinä kolmen suvun ryhmä. Perinteisen käsityksen mukaan heitä ei ehkä enää voi pitää sukulaisinamme, mutta geneettisen sukututkimuksen aikajänne on niin pitkä, että heitä voi kutsua geneettisiksi serkuiksemme. Serkuiksi me myös kutsumme toisiamme yhteisessä Facebook-ryhmässämme.

   Hjelt-sukuyhteisöön kuuluvien neljän testatun miehen yhteinen haploryhmä on R-BY3280, jota ei esiinny missään muualla. Haploryhmän R-BY3280 viimeisimmän yhteisen esi-isän syntymävuodeksi geneetikkojen aika-arviot antavat laskennallisesti 1742 (95%:n luotettavuusväli 1552-1870). Oheisen kaavion pohjana on FTDNA:n aika-arviolaskelma haploryhmästä BY3280. Olen muokannut kuvaa suomentamalla tekstit ja lisäämällä samaan aikajanaan Hjelt-suvun mieslinjan edustajien elinkaaret. Geneetikkojen laskelmat pitävät tältä osin hyvin paikkansa, koska me tiedämme vanhastaan, että em. neljän testatun Hjelt-miehen viimeisin yhteinen esi-isä oli Niclas Hjelt (1739-1808).


   Hjelttejä lähinnä olevien kolmen ruotsalaisen suvun keskinäistä sukuyhteyttä ei ole löytynyt asiakirjojen perusteella. Suvut ja niitten vanhimmat tunnetut esi-isät ovat:

Fredrickson-suku: Lars Olofsson s. noin 1630 Itä-Göötanmaalla (lue enemmän täältä)
Karlsson-suku: Bengt Olofsson s. 1712 Bergslagenin alueella (lue enemmän täältä)
Larsson-suku: Anders Hansson s. 1730 Älvsborgin läänissä

   Näitten kolmen suvun sukunimet vakiintuivat vasta 1800-loppupuolella. Sitä ennen suvuissa käytettiin vain patronyymejä. Fredrickson- ja Karlsson sukujen esi-isät olivat vuoritalonpoikia (bergsmän), metallin valmistajia, seppiä, kaivosmiehiä ja kaivosvouteja. Larsson suvun esi-isät puolestaan tilattomia maaseudun asukkaita.

   Geneettiset ruotsalaisserkkumme kuuluvat heidän yhteiseen haploryhmään R-BY13492 ja laskennallisesti heidän viimeisimmän yhteisen esi-isänsä arvioidaan eläneen noin vuonna 1646 (95%:n luotettavuusväli 1421-1802). Fredrickson-suvun vanhin tunnettu esi-isä on syntynyt vuonna 1630, joten periaatteessa hän voisi olla ruotsalaisten yhteinen esi-isä. Asiakirjojen perusteella näin ei kuitenkaan ole, joten näitten kolmen suvun yhteisen esi-isän on täytynyt elää sitä aikaisemmin, mutta ei välttämättä kovin paljoa. Jos yhden sukupolven pituutena käytetään 30 vuotta, niin silloin ruotsalaisserkkumme olisivat suunnilleen 10.-12. serkkuja keskenään.

  Oheisessa kaaviossa näkyy FTDNA:n aika-arvio ruotsalaisserkkujemme yhteisen esi-isän syntymäajasta. Kuvaan on lisätty kullekin ruotsalaissuvulle aikajana siihen saakka, kun heidän esi-isänsä ovat tiedossa.


   Entä milloin Hjelt-suvun esi-isälinja on erkaantunut geneettisten ruotsalaisserkkujemme yhteisestä esi-isälinjasta? Hjelt-suvun ja ruotsalaisten viimeisin yhteinen haploryhmä on R-BY33251, jonka arvioidaan syntyneen n. vuonna 1475 (95%:n luotettavuusväli 1243-1648). Hjelttien ja ruotsalaisserkkujen geneettiset linjat ovat siis erkaantuneet sen jälkeen. Tällöin DNA-testin tehneet kolme ruotsalaisserkkuamme olisivat suunnilleen elossa olevien Hjelt-miesten 15.-17. serkkuja.

   Jos Hjelt-suku on lähtöisin Hollannista, kuten oletetaan, niin lähtö on ilmeisesti tapahtunut aikaisintaan 1500-luvun puolivälissä, todennäköisesti vasta 1600-luvun puolella. Tämä merkitsisi sitä, että myös geneettisten ruotsalaisserkkujemme esi-isät olisivat lähtöisin Hollannista. Oheisessa kuvassa näkyy aika-arvio kaikkien tässä mainittujen seitsemän miehen ja neljän suvun yhteisen esi-isän syntymäajasta. Kuvaan on lisätty sukujen esi-isien aikajanat niin pitkälle kuin ne tunnetaan. On selvää, että yhteisen esi-isämme selvittäminen kirjallisten lähteitten perusteella ei onnistu. Sen sijaan voi hyvinkin ilmestyä uusia DNA-testejä, joitten tulokset tarkentavat tässä esitettyjä geneettisiä sukulaisuussuhteita.

------
Tässä kirjoituksessa olevat aika-arviolaskelmat perustuvat Family Tree DNA:n ja Iain McDonaldin kehittämään algoritmiin.
Kaaviopohjat: FamilyTree DNA Discover https://discover.familytreedna.com/  



lauantai 23. huhtikuuta 2022

Lyseolaisen sotilaskivääri

 



   Yllä oleva kuva löytyy Helsingin Suojeluskuntapiirin historiateoksesta. Siinä Helsingin Koululaispataljoonalle jaetaan kiväärit Katajanokalla Merikasarmin asevarastolla 23. päivänä marraskuuta 1918. Olin heti varma, että tyytyväisenä myhäilevä juuri aseen saanut koululainen on isäni. Huom. varustus: kravatti kaulassa ja nenäliina rintataskussa. Asiasta olivat vakuuttuneita myös sisarukseni. Joka tapauksessa 16-vuotias isäni oli todistettavasti paikalla. Tämä selviää asekuitista, jonka löysin isäni jälkeen jääneistä papereista, kun selvittelin niitä kolmisenkymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Asekuitin mukaan I pataljoonan I komppaniaan kuuluva koululainen Kauko Hjelt kuittasi 23.11.1918 vastaanottaneensa venäläisen sotilaskiväärin no: 106974. Meillä Kaukon lapsilla ei ennen kuitin löytymistä ollut aavistustakaan tällaisesta toiminnasta.



   Helsingin Suojeluskuntapiirin historiikissa kuvataan tapausta näin:

”Sotakomissariaatti luovutti Koululaispataljoonalle aseet 23.11.1918. Pataljoona marssi suljetussa osastossa Katajanokalla olleelle armeijan asevarastolle, jossa jokainen suojeluskuntalainen sai kuitata kiväärin. Aseistetut, mutta vielä siviilipukuiset komppaniat marssivat Kauppatorin laidalle, jossa suojeluskuntalaiset saivat käskyn mennä suorinta tietä kotiin. Osa pojista meni kuitenkin Espalle näyttämään ”saalistaan”. Poliisi tietysti ihmetteli aseistautuneiden siviilipukuisten nuorukaisten ilmestymistä katukuvaan - olivathan mielialat vielä syksyllä hieman levottomat. Lehtori Blomqvist joutui selvittämään asiaa poliisiasemalle, jolloin tilanne rauhoittui. Onneksi patruunoita ei vielä jaettu.”

   Sisällissodan aikaisessa Helsingissä toimi maan alla Valkokaarti, jonka toiminnassa Kaukon 17-vuotias isoveli oli ollut mukana. Kaukolta moinen toiminta oli ehdottomasti kielletty ja isoveljen osallistuminen ase kädessä Helsingin valtaukseen 12. huhtikuuta oli nuoremmalle kova pala. Mutta äiti ei antanut periksi:

”… siinähän on pääsemättömissä, kun hän [Kauko] saa päähänsä jotain. Koko iltapäivän hän jankkasi kanssani, niin että ihan olin uuvuksissa. Nyt hän makaa sängyllä itkemässä. Saa nähdä voittaako hän itsensä ja alistuu.”

   Valtauksen jälkeen Valkokaarti sulautettiin armeijaan ja näin syntyi Helsingin Jääkäriprikaati, johon Lauri-veli liittyi lyhyeksi aikaa. Tästä johtuen pääkaupungissa oli kesällä 1918 poikkeuksellinen tilanne; täällä ei ollut minkäänlaista suojeluskuntajärjestöä. Eräät voimistelunopettajat ja koululaiset eivät jääneet toimettomiksi. Ensimmäisinä suojeluskuntia ryhtyivät perustamaan koululaiset Ressun voimistelunopettajan lehtori Johan Blomqvistin johdolla. 22.10. pidetyssä Ressun toverikunnan kokouksessa laadittiin muitten koulujen toverikunnille kirje, jossa niitä pyydettiin nimeämään edustajansa seuraavana päivänä keskustelemaan kysymyksestä:” Onko uudestaan perustettavalla suojeluskunnalla Helsingin oppikoululaisten kannatus?”. 23.10. pidettyyn kokoukseen osallistui edustajia yhteensä 11 koulusta. Kokouksessa päätettiin elokuussa annettuun suojeluskuntia koskevaan lakiin perustuen perustaa Koululaispataljoona. Jäseniksi hyväksyttiin kaikki aikaisemmat suojeluskuntalaiset ja valkokaartilaiset sekä 17 vuotta täyttäneet koululaiset. Mukaan pääsi jopa muutamia 13-vuotiaita vanhempiensa luvalla. Kun sitten Helsingin Suojeluskuntapiiri perustettiin marraskuun alussa, niin toimintansa jo aiemmin aloittaneet koululaiset saivat kunnian tulla nimitetyksi Suojeluskuntapiirin 1. pataljoonaksi.

   Koululaispataljoonaan ilmoittautui heti niin runsaasti jäseniä, että siihen voitiin perustaa neljä yksikköä: kaksi suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen kiväärikomppania sekä kaksikielinen konekiväärikomppania. 1. Komppaniaa kutsuttiin ”Normaalilyseon komppaniaksi”. Siihen kuului koululaisia Norssin lisäksi Uudesta Yhteiskoulusta ja Kallion Yhteiskoulusta. 2. Komppania koostui ruotsinkielisistä kouluista. 3. Komppaniaa kutsuttiin ”Reaalilyseon Komppaniaksi. Ressun lisäksi siihen kuuluivat Suomalainen Lyseo ja Suomalainen Yhteiskoulu. Konekiväärikomppanian päällikkönä toimi lyseolainen Akseli Pietiläinen, Kaukon luokkatoveri ja tuleva lanko. Luokka- ja koulutovereittensa lisäksi Kaukolla oli tuttu mies Koululaispataljoonan komentajana; vänrikki Heikki Järnefelt Lepolan naapurista.

   Juho Kusti Paasikivi puolisoineen oli aktiivisesti mukana Koululaispataljoonan perustamisessa ja sen toimintaa tukemassa. Anna Paasikivi mm. osallistui pataljoonan lipun naulaamiseen. Heidän vanhempi poikansa, Jussi oli Kaukon luokkatoveri ja mukana myös Koululaispataljoonassa. Paasikivet olivat muutenkin tuttu näky Lepolassa, olihan Paasikivi toiminut senaattorina Edvard Hjeltin ja sitten August Hjeltin senaatissa. Lisäksi heidän Jukola-niminen maatilansa sijaitsi vain pienen matkan päässä Keravalla, ja heidän poikansa olivat mukana Tuusulanjärven nuorison riennoissa.

-------------------

Roudasmaa, Stig: Helsingin Suojeluskuntapiirin historia 1918-1944. Jyväskylä 1997.


sunnuntai 12. joulukuuta 2021

1921 - viimeinen kesä Lepolassa

 

Lepolan päärakennus

   Sata vuotta sitten vuonna 1921 päättyi Hjelttien aika Lepolassa Tuusulanjärven rannalla. Otto Hjeltin kuoleman jälkeen vuonna 1913 Lepola oli jäänyt hänen poikiensa August ja Arthur Hjeltin haltuun. August kuoli vuonna 1919, jonka jälkeen toiseksi omistajaksi jäi hänen leskensä Lisbeth.

   Kevääseen 1921 mennessä Arthur ja Lisbeth olivat tulleet siihen tulokseen, etteivät taloudellisesti pysty enää hoitamaan Lepolaa. Asia oli edennyt jo sen verran, että oli ilmaantunut kaksi ostajaehdokasta; Elanto ja professori E.N. Setälä. Arthur ja Lisbeth eivät kuitenkaan pitäneet Setälän tarjousta 400.000 mk sopivana. Heinäkuun lopulla näytti kuitenkin jo siltä, että kaupasta oltaisiin jo päästy yksimielisyyteen Setälän kanssa. Mutkia tuli kuitenkin matkaan kun Setälä kiinnostuikin enemmän Koivikon tilasta, joka tuli yllättäen myyntiin agronomi Hernbergin kuoltua vain 42-vuotiaana ja perikunnan joutuessa laittamaan Koivikon myyntiin. Syyskuussa Koivikko myytiin kuitenkin Suojeluskuntajärjestölle, jonka päällystöopistona se sitten toimi 1940-luvulle saakka. Suojeluskuntien lakkautuksen jälkeen paikalla toimi Taistelukoulu.

   Koivikon kaupan näin ratkettua pääsivät Arthur ja Lisbet uudelleen Setälän kanssa sopimukseen Lepolan myynnistä. Osan kauppahinnasta Setälä näyttää maksaneen omistamillaan Merilinnan osakkeilla, koska Arthurin perhe muutti Merilinnan Neitsytpolun puoleisesta portaikosta Setälän tilavampaan asuntoon Merikadun puolella.

   ”Ilmeisesti on tämä kesä todella viimeinen, jonka vietämme Lepolassa. Täällä on käynyt ostajia useampia paikkaa katsomassa. Näyttää kuitenkin varmalta, että Lepola joutuu prof. Setälälle. Ratkaisu tapahtunee tällä viikolla. Kyllä tuntuu raskaalta luopua rakkaasta lapsuudenkodista, mutta se on osoittautunut yhä selvemmin välttämättömyydeksi, johon on pakko alistua.” (Arthur Hjelt 31.7.1921)

   Kesään 1921 päättyi siis Lepolan tarina Hjelt-suvun keskeisenä paikkana. Eron haikeus on varmaankin ollut käsin kosketeltavaa kun kolmen perheen irtaimistoa huutokaupattiin syksyllä.

Keski-Uusimaa 14.9.1921 

   Toimeliaana miehenä Setälän mielestä Lepola-nimi ei ollut hänelle sovelias; hän vaihtoi sen Toimela-nimeen. Marraskuussa 1921 Setälä oli jo muuttanut Lepolaan, mutta pienestä lehti-ilmoituksesta päätellen hänen Hupi-koiransa ei tainnut sinne kotiutua.

Uusi Suomi 20.11.1921 

   Nykyään paikalla toimii Seurakuntaopisto, jossa Lepolan muistoa vaalitaan yhdessä sen mukaan nimetyssä opiston huoneessa ja puutarhassa olevalla Yolanda Hjeltin mukaan nimetyllä hiljentymispaikalla.




torstai 15. heinäkuuta 2021

Tulipalo Oulunkylässä


   Huhtikuussa vuonna 1891 Vera Hjelt ilmoitti näkyvästi Uuden Suomettaren etusivulla:

   Allekirjoittanut saa kunnioittavasati ilmoittaa, että Oulunkylän pysäkin luokse perustan Höyrysaha & Höyrynikkaritehtaan ja että tilauksia jo nyt voidaan jättää konttoriini Vladimirinkatu 6.

   Tehdas toimittaa rakennustöitä, sisustaa asuinhuoneita, valmistaa sekä komeita, että yksinkertaisia huonekalunikkaritöitä: myöskin huviloita, kokoushuoneita, ruokahuoneita, tamburia ja kyökkiä varten; sisustaa konttorihuoneistoja ja myymälöitä, valmistaa puu-osia tarvekaluihin, valmistaa kouluhuonekaluja mm. hygienisiä koulupulpettia; valmistaa ja asentaa kuntoon voimistelutelineitä kouluihin ja koteihin; valmistaa koulukirjakauppatarpeita; linjaleja, penaleja, kynänvarsia, piirustuslautoja j.n.e. Varastossa myydään veistomallia, höyläpenkkiä, sorvia ja veistokaluja, sekä kokoelmissa kouluja varten, että kappaleittain. Työ toimitetaan halpaan hintaan ja taataan sen hyvyys. 
 VERA HJELT


   Tehdas oli aluksi yksin Vera Hjeltin omistuksessa, mutta parin vuoden kuluttua se muutettiin osakeyhtiöksi. Tehdasalue sijaitsi Jokiniementien varrella lähellä junaradan tasoristeystä (nykyään kevyen liikenteen silta).

   Saha- ja tehdasrakennusten lisäksi alueelle rakennettiin raaka-aine- ja valmistuotevarastoja sekä kaksikerroksinen konttorirakennus. Asuinrakennuksia oli neljä: isännöitsijä Lindholmilla ja työnjohtaja Pettersonilla kummallakin omansa ja kaksi työväelle tarkoitettua taloa. Tehdasalueella sijaitsi myös Folkets Hus, joka ilmeisesti oli tarkoitettu työväen harrastuksille. Työväkeä oli suurimmillaan satakunta henkilöä.

   Lauantaina heinäkuun 25. päivänä 1896 Oulunkylän tehtailla oltiin täydessä työn touhussa. Tehtaan toiminta oli laajentunut eikä tuotteita pystytty toimittamaan niin paljon kuin niitä oli tilattu. Klo 11 aikaan höyrykoneen hoitaja oli pistäytynyt tarkistamaan veden tuloa. Kun hän 5 minuutin kuluttua palasi, oli konehuone täysin tulen vallassa; tulipesästä oli tippunut kekäle lattialla olleeseen lastukasaan. Tuli levisi räjähdysmäisen nopeasti konttorirakennukseen, jonka toisessa kerroksessa työskennellyt konttoristi oli jäädä loukkuun, mutta pelastautui ikkunan kautta. Tehdasrakennus, kaksikerroksinen konttorirakennus ja neljä asuinrakennusta olivat parin tunnin jälkeen palaneet poroiksi perustuksiaan myöten. Rakennus, jossa oli sahalaitos, kuivaushuoneita ja höyrykonehuone sekä vastatulleita koneita, tuhoutui. Puusepäntehdas, jossa oli 250 puolivalmista ovea ja juuri valmistuneet 500 ikkunakarmia ja joukko ovenkarmeja, paloi kuten myös puutavaravarasto ja siellä olleet 500 tukkia ja 100 syltä halkoja. Maalitehdas ja valmiitten tuotteitten varasto, jossa oli koulupulpetteja, tuoleja, pöytiä, kaappeja ja hienompia huonekaluja, tuhoutuivat. Radan varrella varastoidut 2500 tukkipuuta säilyivät.

   Palo levisi myös tehdasalueen ulkopuolelle. Jokiniementien puhelinpylväät paloivat ja puhelinyhteydet Oulunkylään olivat poikki pari päivää. Jokiniementien toisella puolella sijainnut leskirouva Nyholmin huvilarakennus ulkohuoneineen tuhoutui. Pohjoispuolella sijainnut Ekströmin huvila, jossa toimi Nikanderin kauppa, paloi. Suurta pelkoa aiheutti lähistöllä sijainnut Julius Tallbergin ruuti- ja dynamiittivarasto, joka onneksi sijaitsi tuulen yläpuolella.

   Sammutusjoukoista ensimmäisinä tulivat paikalle Kumtähden ja Arabian tehtaitten ruiskut miehistöineen, sitten Oulunkylän ruisku. Rautateitse ylimääräisillä junilla paikalle saapuivat Helsingin VPK:n ja VR:n ruiskut. Avuksi oli myös komennettu sotilaita Uudenmaan Pataljoonasta ja venäläisestä varuskunnasta. ”Kaikilla palopaikalle johtavilla teillä oli joutilasta väkeä tungokseen saakka ja suureksi haitaksi sammutukselle. Warkauksia sekä palon aikana ja jälkeen ovat harjoittaneet pahankuriset pojat ja naiset”, kirjoitti Päivälehti.

--------------------------

Uusi Suometar 9.4.1891
Päivälehti 26.7. ja 28.7.1896
Aura Korppi-Tommola: Hjelt, Vera (1857-1947). Kansallisbiografia.
Tuula Vuolle-Selki: Vera Hjelt - työväensuojelija, 2013