Pakolaiset Tukholmassa

   (Artikkeli löytyy pdf-muodossa täältä.)

   Suuren Pohjan sodan aikana venäläiset miehittivät koko Etelä-Suomen kesällä 1713; alkoi isovihaksi kutsuttu aika. Elokuussa 1713 venäläiset valtasivat joukkopaon jäljiltä lähes tyhjäksi jääneen Turun. Virkamiehiä, pappeja ja kauppiaita oli kehotettu pakenemaan ja muutakin väestöä lähti käskemättä.

   Tukholmaan pakeni myös kolme sorvarimestari Börjel Björnsson Hjeltin poikaa; sorvarimestarit Niels ja Johan Hjelt sekä sorvari Börje Hjelt. Ei ole tietoa siitä, milloin veljekset saapuivat Tukholmaan, mutta tuskin he olivat enää autiossa Turussa elokuussa 1713. Niels ja Johan Hjelt palasivat Uudenkaupungin rauhan jälkeen Turkuun, ts. he asuivat Tukholmassa ainakin kahdeksan vuoden ajan. Börje puolestaan vaihtoi ammattinsa lasimestariksi ja jäi Tukholmaan loppuelämäkseen. Neljäntenä henkilönä tässä tarkastellaan tukholmalaista laivuri Roluf Heltiä (Roland Hjelt), jonka aikaisemmin on oletettu olleen edellä mainittujen kolmen sorvarin veli (Perälä, 2001). Hän kuitenkaan ei ollut pakolainen, vaan oli syntynyt Göteborgissa ja tullut Tukholmaan jo viimeistään vuonna 1703.

   Me Suomen Hjelt-sukuyhteisön jäsenet polveudumme sorvarimestari Niels Hjeltistä ja hänen puolisostaan Maria Elisabet Visiliasta.


Sorvarimestarit Niels Hjelt (1678-1731) ja Johan Hjelt (1680-1749)

Tukholmaan paetessaan Niels Hjelt oli jo noin 35-vuotias sorvarimestari. Mukana seurasivat puoliso Maria Elisabet Visilia ja heidän viisi lastaan. Nuorin lapsista Johan Niklas oli syntynyt Turussa vuonna 1713 vain vähän ennen lähtöä. Tukholmassa noin vuonna 1716 perheeseen syntyi vielä kuudes lapsi, joka ristittiin setänsä mukaan Börjeksi. Niels Hjelt asui Södermalmilla Fiskaren Större nimisessä korttelissa lasimestari Johan Telströmin vuokralaisena. Vuoden 1721 manttaalikirjoissa Nils oli merkitty sorvarimestariksi ja pakolaiseksi. Talouteen kuului silloin vaimo ja kuusi alle 15-vuotiasta lasta sekä 14-vuotias palvelustyttö Annika.

   Johan Hjelt oli Tukholmaan tullessaan vielä poikamies. Toukokuussa 1718 Johan ja toinen turkulainen pakolainen Christina Bergman vihittiin Skeppsholmin seurakunnassa. Huhtikuussa 1719 syntyi heidän ensimmäinen lapsensa Greta Maja, joka kuoli kolmen viikon kuluttua. Skeppsholmilla toukokuussa 1720 syntyi myös heidän seuraava lapsensa, tytär Christina. Ainakin viimeisen pakolaisvuotensa 1721 Johan Hjelt perheineen asui isoveljensä kanssa lasimestari Telströmin vuokralaisena Södermalmilla.

   Vaikka veljeksistä käytettiin nimitystä pakolainen, he eivät näy pakolaisten asioita hoitaneen pakolaiskomission avunsaajien luetteloissa. Kruunun avusta nautti kylläkin moni tunnettu Turun säätyläinen. Näitä avustusta saaneita suomalaisia pakolaisia on Johanna Aminoff-Winberg tutkimuksissaan löytänyt yli 9000.

   Hjelttien naapuritalossa Södermalmilla, ruokakauppias Erik Getingin vuokralaisina asui kaksi merkittävää pakolaista Turusta: raatimies, leski Henrik Tolpo kahden tyttärensä kanssa sekä tuomari Jost Schultz puolisonsa, seitsemän lapsensa ja anoppinsa kanssa. Nämä kaksi miestä olivat Turun säätyläistöä, Hjeltin veljekset puolestaan käsityöläisiä, mutta Tukholmassa he olivat kahdessa mielessä samassa asemassa. Kaikki olivat pakolaisia ja elivät vuokralaisina toistensa naapureina. Heidän välilleen on voinut hyvinkin syntyä ystävyyssuhde, joka on jatkunut Turkuun palaamisen jälkeenkin. Tästä voi olla osoituksena se, että Niels Hjeltin pojanpoika Niklas Hjelt avioitui Schultzien jälkeläisen Margareta Caloanderin kanssa vuonna 1774.

   Hyvä keino selvittää entisaikojen ihmisten välisiä sosiaalisia verkostoja ovat lasten kummit. Hjelttien veljeksille syntyi pakolaisvuosien aikana Tukholmassa vain kaksi eloonjäänyttä lasta; Niels Hjeltin kuopus Börje noin vuonna 1716 ja Johan Hjeltin Christina vuonna 1720. Vain Christinasta on löytynyt kastetiedot. Kummeista sain jäljitettyä seuraavat:

  - Nyörinpunojamestari Nils Klint, joka oli myös turkulainen pakolainen ja jonka kanssa Niels Hjelt riiteli tonttiasioista heti heidän palattuaan Turkuun vuonna 1722.

  - Kultaseppä Henrik Biörman, joka oli Turun pormestarin Balthazar Schultzin vävy. Balthazar Schultz itse asui Södermalmilla vain muutaman korttelin päässä veljestään Jost Schultzista ja Hjeltin veljeksistä.

  - Neiti Catharina Hjelt, joka oli Johan Hjeltin 14-vuotias tytär.

   Vuonna 1744 sorvarioltermanni Johan Niklas Hjelt painatti sururunon tukholmalaisesta leipurista Henrik Borgista. Johan Niklas oli vain 8-vuotias kun hän palasi isänsä sorvarimestari Niels Hjeltin ja muun perheen kanssa Tukholmasta Turkuun vuonna 1722. Sururuno on osoitus siitä, että pakolaisvuosina syntyneet suhteet säilyivät pitkään paluun jälkeenkin ja olivat tärkeitä myös seuraavalle sukupolvelle. (ks. tästä)

   Veljesten taloudellisista asioista selviää, että lasimestari Telströmille he maksoivat vuokraa Niels Hjelt 40 taaleria vuodessa ja Johan Hjelt 20 taaleria. Vertailuna naapurissa asuvista säätyläisistä Jost Schultz maksoi 100 taaleria vuodessa ja raatimies Henrik Tolpo 60 taaleria. Eivät sorvarimestari Niels Hjeltin lapset varmaankaan ihan köyhiltä pakolaisilta näyttäneet. Tukholman pakolaisaikana neljä perheen alle 15-vuotiasta lasta sai ennakkoperintönä kultasormukset: kuopus Börje sormuksista vähäisimmän sekä Johan ja Anna Greta vähän paremmat. Lisäksi Anna Katarina sai kultaisen kaulakorun. (Turun RO 8.7.1738)

Lasimestari Börje Hjelt ( k. 12.1.1753 Tukholma)

   Börje Hjeltin ammatiksi mainittiin Turussa vuonna 1711 sorvari. Sitten tuleekin pitkä väli, löysin tietoja Tukholmasta vasta vuodelta 1729, jolloin hän oli lasimestari. Börje ei siis isovihan jälkeen palannut enää Turkuun kahden veljensä kanssa. Vuonna 1729 Börje vihittiin Tukholman Jacobin seurakunnassa Helena Flobergin kanssa, kuulutuksen oli jättänyt morsiamen veli puuseppämestari Niclas Floberg. Nuori aviopari asui Norrmalmilla Trollhättan-nimisessä korttelissa. Talouteen kuului lisäksi 13-vuotias oppipoika, isännän täyskaima Börje Hjelt, joka oli tullut setänsä oppiin. Käytän hänestä jatkossa selvyyden vuoksi myös patronyymiä, siis Börje Nielsson Hjelt. Lasimestari Börjen avioliitto oli lapseton ja veljensä Niels Hjeltin kuoltua Turussa vuonna 1731 Börje otti tämän 15-vuotiaan pojan kasvattilapsekseen. Lasimestari Börje Hjeltin testamentissa vuonna 1753 Börje Nielsson Hjelt mainittiin olevan lasimestarikisälli ja oleskelevan ulkomailla, Edvard Hjeltin mukaan Saksassa.


Laivuri Rolof Helt (s. Göteborg, k. Tukholma)

   Sorvarimestari Niels Hjeltin perukirjassa vuodelta 1732 löytyy nimi laivuri Roland Hielt. Kirjallisuudessa hänen on oletettu olleen kuolleen Niels Hjeltin veli. Kun Tukholmasta löysin Södermalmilta veljesten Niels ja Johan Hjelt naapurista toiselta puolelta katua nimen laivuri Rolof Helt, niin olin varma, että neljäskin veli oli paennut Turusta. Kävi kuitenkin ilmi, että Rolof Helt oli elänyt perheensä kanssa Tukholmassa jo kymmenen vuotta ennen isovihan alkamista ja että hän oli syntynyt Göteborgissa.

   Niels Hjeltin perukirjaa tarkemmin katsoessa huomaa, että laivuri Roland Hieltiä ei mainittu perinnön saajien joukossa, vaan niitten henkilöitten joukossa, joilla oli kuolinpesältä saatavia (130 taaleria saatavien kokonaissummasta 574 taaleria). Perukirja on ainoa asiakirja, jossa nimi on kirjoitettu muodossa Roland Hielt. Siihen aikaan Turussa kaikkien esi-isiemme sukunimi kirjoitettiin näin, muoto Hjelt tuli käyttöön vasta 1750-luvun jälkeen. Tukholmassa puolestaan ei missään esiinny tällaista muotoa, yleisimmin laivurin nimi kirjoitettiin Rolof Helt (joskus myös Hält, Hällt tai Gält). Vanhemmissa asiakirjoissa etunimi oli myös muodossa Roluf. Samasta etunimestä on varmasti kyse: Roland, Rolof ja Roluf ovat pohjoisfriisiläisiä muotoja vanhasta germaanisesta etunimestä Rodolf. Sukunimi on ongelmallisempi. Laivurin sukunimestä puuttuu turkulaisten sukunimessä oleva i-kirjain. Luulen, että tämä ero näkyy myös siinä, miten sukunimi on aikoinaan äännetty. Asian tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että jos nimet Helt ja Hielt tai niitten yhteinen kantamuoto ovat peräisin Hollannista, niin täytyisi lisäksi tietää miten sukunimet ääntyivät hollantilaisen suussa, ja siitähän ei ota selvää Erkkikään!

   Jonkinlainen suhde laivuri Rolof Heltillä on selvästi ollut Tukholmassa pakolaisina eläneisiin Turun Hjeltteihin. Mutta onko kyseessä sukulaisuussuhde ja tunsiko laivuri pakolaiset jo aikaisemmin? Laivuri Helt oli ilmeisen varakas mies, joten hän saattoi auttaa turkulaisia Hjelttejä taloudellisesti. Hehän eivät käyttäneet pakolaiskomission avustuksia ja Niels Hjeltin kuolinpesä oli vielä vuonna 1731 velkaa laivurille ilmeisesti Tukholman ajalta. Niin tai näin, joka tapauksessa laivuri Rolof Helt on tutkimuksen arvoinen kohde.

   Laivuri Rolof Heltistä on tähän mennessä selvinnyt seuraavaa:

Laivuri Roluf Rolufsson Helt, s. Göteborg (1670-luvulla tai 1680-luvun alussa), k. Tukholma. Mainittu myös kauppiaana (handelsman) Tukholmassa. Hän asui Södermalmin Fiskaren Större-korttelissa. Omisti 1720-luvulla kaksi taloa, asuintalo ja vuokrattu talo. Hän oli ilmeisen varakas ja hänen lastensa kummien joukossa oli Tukholman säätyläisväkeä.

1. puoliso: Barbara Pärsdotter, kuoli kesäkuussa 1703 lapsivuoteeseen (ilmeisesti 1. lapsi).

2. puoliso: Anna Beata Pettersdotter, s. Amelandin saarella Friisinmaalla, k. 7.4.1716 Tukholma. Kirkonkirjan vihkitiedot ovat erikoiset; kuulutus 13.3.1704, morsian kastettiin 9.4. ja aviopari vihittiin 19.4. Syyksi kastamiseen pappi oli kirjoittanut, että morsiamen vanhemmat olivat mennoniittoja (menist), Friisinmaalla alkunsa saaneen reformoidun kirkkokunnan jäseniä. Mennoniitat olivat anabaptisteja, jotka kastettiin vasta aikuisiässä. Todennäköisesti Anna Beataa ei oltu kastettu ennen vihkimistä tai jos olikin, niin kaste piti suorittaa uudestaan luterilaisen kaavan mukaan.

3. puoliso: 6.4.1718 leski Ingred Eriksdotter, jonka 1. puoliso oli ruokakauppias Ananias Lang Tukholmassa.

Lapset 2. avioliitosta:

Petter s. 31.10.1705 Tukholma, laivuri
Rolof s. 28.12.1706 Tukholma, laivuri, puoliso 20.8.1734 Margaretha Hardt
Agneta Anna s. 1.9.1708 Tukholma, puoliso 23.7.1732 Swen Bodelin
Anders s.? Tukholma

   Jälkeläisiä en ole vielä selvittänyt pidemmälle, mutta näyttää siltä, että he ovat jossain vaiheessa alkaneet käyttää sukunimestään muotoa Heldt. Ja sehän on kiinnostavaa, koska Turusta löytyy myöhemmin Heldt-nimisiä, jotka ovat myös olleet läheisissä tekemisissä mm. Christian Ludvig Hjeltin kanssa. Lisäksi Heldt-sukunimi on ollut 1500- ja 1600-luvuilla käytössä Hollannissa.

   Tavoitteena voisi olla löytää laivuri Rolof Heltin elossa olevia jälkeläisiä ja yrittää teettää heillä DNA-testi. Tulos antaisi vastauksen siihen, ovatko he Suomen Hjelttien sukulaisia. Testaus pitäisi tehdä jollekin mieslinjan jälkeläiselle, autosomaalinen testi ei anna tarpeeksi varmaa vastausta niin monen vuosisadan takaisesta sukulaisuudesta kuin tässä tarvittaisiin.

Artikkelissa mainittujen henkilöitten asuinpaikat Tukholmassa nykykartalle sijoitettuina.

Uusi Amsterdam

   Laivuri Rolofin syntymätietoja ei ole löytynyt, mutta 1600-luvun Göteborg on kiinnostava kohde, melkein kuin olisi Hollantiin tullut. Kaupunki suunniteltiin hollantilaiseen tyyliin ja vanhimmat nykyiset rakennukset ovat hollantilaistyylisiä. Hollannissa Göteborgia kutsuttiinkin nimellä Nieuwe Amsterdam. Rakentamiseenkaan ei löytynyt tarpeeksi muurareita Ruotsista ja Göteborgin väestö olikin tuolloin vielä suurelta osin hollantilaista ja saksalaista. Kustaa II Aadolfin määräysten mukaan Göteborgin hallinnon johdossa oli kolme pormesteria, yksi ruotsalainen, yksi hollantilainen ja yksi saksalainen, sekä 12 raatimiestä, joista 4 piti olla ruotsalaisia, 3 hollantilaisia, 3 saksalaisia ja 2 skottia.

   Valitettavasti vain yhden Göteborgin seurakunnan kirjat 1600-luvulta on digitoitu. Niissä minulla oli aluksi vaikeuksia tulkita tekstiä, kunnes älysin, että nehän on kirjoitettu saksaksi. Muista asiakirjoista löytyy digitoituina vain eräitä manttaalikirjoja. Kolme Rolof-nimistä ja yksi Helt-niminen on toistaiseksi löytynyt. Lisäksi lukuisia Börjel- ja Björn-nimisiä (Tukholmassa näitä ei ollut nimeksikään). Selvä norjalainen vaikutus selittyy sillä, että välittömästi Göteborgin pohjoispuolella sijaitseva Bohusin maakunta kuului Norjaan (eli Tanskaan) Roskilden rauhaan saakka 1658. Näin ollen vanha Göteborg sopii hyvin paikaksi, jossa vanhimpien Helttien ja Hjelttien hollantilais- ja norjalaistyyppiset etunimet olisivat voineet elää rinnakkain.

Häivähdyksiä Hollannista

   Tässä artikkelissa tuli taas muutama tiedonsirpale lisää Hjelt-suvun mahdolliseen hollantilaiseen alkuperään. Kokosin oheiseen karttaan ne maantieteelliset alueet, joihin ne ja aikaisemmat tiedonsirpaleet osoittavat. Suurin piirtein aikajärjestyksessä:

1) Länsi-Friisinmaa. Kolme muinais-DNA löytöä radiohiiliajoituksen mukaan 2300 - 1900 eaa eläneistä vainajista. Kaksi heistä, tunnuksiltaan I4068 ja I4069, on haudattu samaan kalmistoon Oostwoudin kaupungin lähelle. Kolmannen vainajan (tunnus I5750) löytöpaikaksi on ilmoitettu vain Holland. Nämä kolme vainajaa ovat kaikista tähän mennessä testatuista muinaislöydöistä genotyypiltään lähimpinä Hjelt-suvun miehiä. Lisäksi heillä on sellainen haploryhmä (R1b-DF27), jonka geneetikot arvelevat syntyneen vain muutama vuosisata ennen kyseisten vainajien elinaikaa. Se tarkoittaa, että vainajat eivät ole olleet kovinkaan kaukaisia serkkuja silloin eläneitten Hjelt-suvun esi-isien kanssa, voivat olla jopa suoraan esi-isiämme. 

2) Gelderland. Vielä 1800-luvulla eläneen sukutradition mukaan Hjelt-suku on peräisin Gelderlandista. (Lue tästä.)

3) Pohjois-Friisinmaa. Laivuri Roluf Heltin etunimi on pohjoisfriisiläinen versio vanhasta germaanisesta etunimestä Rudolf. Etunimi Roluf oli laivurin suvussa käytössä kolmessa sukupolvessa n. 1650-luvulta n. 1750-luvulle. 

4) Friisinmaa. Laivuri Roluf Hjeltin 2. puoliso syntyi Amelandin saarella n. 1680-luvulla.

-------------------------------------------

Kansallisarkisto: Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat 8.7.1738

Riksarkivet, Stockholm: Jakob och Johannes kyrkoarkiv 1720-36

Katarinas kyrkoarkiv 1701-28

Skeppsholms kyrkoarkiv 1714-57

Stockholms mantalslängder 1711-45

Riksarkivet, Göteborg: Domkyrko- och Kristine kyrkoarkiv 1655-85

Mantallängd 1655

Stockholms stadsarkiv: Lysnings- och vigselböcker 1715-1820

Registernyckel för fastigheter 1730 och 1810

Aminoff-Winberg, Johanna: Finska flyktningar i Sverige under stora ofreden. 1995.

Otto Hjeltin mikroskooppi

   Optisten instrumenttien museosta Saksasta löytyy vanha Suomessa käytössä ollut mikroskooppi. 

   Museon ilmoituksen mukaan se on hankittu eräästä kokoelmasta Helsingistä. Myyjä kertoi hankkineensa mikroskoopin Hietalahden kirpputorilta vuonna 1999 eräältä 75 vuotiaalta naishenkilöltä. 

   Mikroskoopin lisäksi varustukseen kuuluu mahonkinen kotelo, kaksi okulaaria, käsinkirjoitettu käyttöopas sekä suurennustaulukko. Laitteen runkoon on kaiverrettu teksti: Schiek in Berlin No 881. Friedrich Wilhelm Schiekin yritys oli tunnetuimpia optisten laitteiden valmistajia Saksassa ja sen asiakas- ja tilausluetteloita on säilynyt. Sarjanumeron perusteella löytyi tilaaja vuodelta 1857: Herr Dr. Otto Hjelt in Helsingfors. Otto Hjelt oli tuolloin Helsingin yliopiston anatomian prosektori ja hänen tehtäviinsä ilmeisesti kuului laitoksen laitehankinnat.

Schiekin tilauskirja 1857

   Optisten instrumenttien museo on saksalaisella perusteellisuudella laatinut kuvauksen kyseisestä mikroskoopista (lue tästä). Schiekin tilausluetteloista ilmenee lisäksi, että tässä esitetty mikroskooppi oli ilmeisesti ensimmäinen Otto Hjeltin tilaamista. Vuonna 1857 hän löytyy vielä kahden muun mikroskoopin tilaajana, vuonna 1858 hän tilasi kuusi mikroskooppia, 1862 kolme ja vuonna 1864 vielä kolme. Toisin sanoen Otto Hjelt jatkoi mikroskooppien tilaamista vielä sen jälkeen kun hänet oli nimitetty patologisen anatomian professoriksi vuonna 1859.

   Museon kuvaus käsittää myös tiivistetyn biografian Otto Hjeltistä lääkärinä ja patologina. Saksalaisten kirjoittamana siinä tuodaan tietenkin keskeisesti esiin miten Otto Hjelt oli modernin patologian perustajan Rudolf Virchowin oppilas ja elinaikainen hyvä ystävä.

Polveudummeko Lutherista?

Ruotsalainen lehtiartikkeli 1917

   Jouluaattona 1917 isoisäni Arthur Hjelt sai lukea nimensä erikoisessa yhteydessä päivän Hufvudstadsbladetissa. Nimimerkki H.E.P. (ilmeisesti Hugo E. Pipping) oli kirjoittanut lehteen laajan artikkelin Lutherättlingar i Finland (lue tästä). Kirjoituksen pohjana oli pari kuukautta aikaisemmin Stockholms Dagbladetin vastaava artikkeli. Pipping oli omalta osaltaan lisännyt luettelon 26 suomalaisesta Lutherista polveutuvasta suvusta, näitten joukossa Hjelt-suku. Kustakin suvusta hän mainitsi lisäksi muutamien tunnettujen henkilöitten nimiä, kuten professori Arthur Hjelt. Sanomalehdissä kerrottujen tietojen pohjalta rakennettu, Martti Lutherista Hjelt-sukuun johtava jälkipolvien linja näyttäisi tällaiselta:

Lutherin ja Hjelt-suvun välinen sukuyhteys ruotsalaisen lehden mukaan 1917.

   Miksi tällainen tieto ei Arthur Hjeltin perheessä kuten ei ilmeisesti muuallakaan Hjelt-suvussa herättänyt sellaista intoa, että siitä olisi syntynyt jonkinlainen perhetraditio? Muutamissa muissa artikkelissa mainituissa suomalaisissa suvuissa sen sijaan into oli suuri. Esimerkiksi vielä vuonna 2004 Wittfooth-suvun sukukirjassa yhteys Lutheriin on esillä ja kaikki epäilyt sitä kohtaan torjutaan päättäväisesti. Sen sijaan Hjelt-suvun esivanhemmista kertovassa kirjassa vuodelta 2001 (Perälä) sukuyhteyttä Lutheriin ei mainita ollenkaan. Professori Arthur Hjelt oli teologi ja tiedemies ja hän toimi aktiivisesti erilaisissa kansainvälisissä kristillisissä järjestöissä. Maailmansodan takia yhteydet saksalaisiin yliopistoihin olivat lähes poikki, mutta hänen veljensä Edvard Hjelt toimi Berliinissä itsenäisyyssenaatin edustajana. Edvard Hjelt oli myös tiedemies, jolla oli kontakteja saksalaisiin yliopistopiireihin. Näin ollen veljekset todennäköisesti tiesivät, ettei saksalainen Luther-tutkimus tuntenut ruotsalaislehdissä kerrottua Lutherista Suomeen johtavaa jälkipolvilinjaa.

  Lehdissä esitettyjen tietojen kriittinen kohta koskee tietoja Lutherin tyttärentyttären Anna von Kunheimin puolisosta ja lapsista. Yksimielisiä ollaan siitä, että hän oli yksi Lutherin nuorimman lapsen Margareta von Kunheimin 9 lapsesta. Sen sijaan Anna von Kunheimin puolisosta ja erityisesti lapsista on neljänsadan vuoden aikana esitetty erilaisia käsityksiä, joko Suomeen johtavan jälkipolvilinjan puolesta tai sitä vastaan. Olen koonnut tiivistelmän niistä oheiseen kaavioon.

Erilaisia käsityksiä Anna von Kunheimin puolisosta ja heidän lapsistaan.

Perinteinen käsitys 1611

   Perinteisen käsityksen mukaan Anna von Kunheimin ja hänen puolisonsa avioliitto oli lapseton. Tämä ilmenee vuonna 1611 kuolleen Annan isän, Georg von Kunheimin, jälkeen painatetusta ruumissaarnasta (Leichenrede). Tuon ajan tavan mukaan saarnassa oli myös elämäkerrallinen osa, jossa lueteltiin vainajan elossa olevat jälkeläiset. Ennen isäänsä kuollutta Anna von Kunheimia ei mainittu, mutta elossa ollut puoliso Christoph Wolffert on mainittu. Avioparin lapsista ei ole merkintää päinvastoin kuin Anna von Kunheimin elossa olevista sisarusten lapsista. (Clasen, 1960 s. 287). Parinsadan seuraavan vuoden aikana Anna von Kunheimin perhetiedoista ei esitetty mitään tästä poikkeavaa. 1800-luvulla esitettiinkin sitten muitakin käsityksiä (ks. myöhemmin).

   Käsitys Anna ja Georg von Kunheimin avioliiton lapsettomuudesta on ollut Saksassa jälleen vallitseva 1900-luvun alusta lähtien. Luther-sukuseura, Lutheriden-Vereinigung, on 1920-luvulla julkaissut kirjoituksia, joissa poikkeavat käsitykset osoitetaan vääriksi (Sartorius, 1926, 1928, 1929). Nykyään aihe ei enää herätä edes keskustelua. Myös Suomen sukututkijoitten keskuudessa perinteinen käsitys on tänä päivänä vallitseva (Söderström, 1946), vaikka sitä pitääkin aika ajoin käsitellä sukututkijoitten keskusteluryhmissä. 

Lutherin päivällispöytävieras

   Martti Luther oli ison perheen isä ja suuren talouden isäntä. Puoliso Katarina von Bora emännöi voimakkaalla kädellä entistä augustinolaisluostaria Wittenbergissä, josta oli tullut sen entisen munkin ja luostaristaan karanneen nunnan koti. Heillä oli kolme poikaa ja kolme tytärtä: Hans, Elisabeth, Magdalena, Martin nuorempi, Paul ja Margaretha. Heistä nuorimman, Margaretha Lutherin, tytär Anna von Kunheim on Suomeen johtavan jälkipolvilinjan kannalta keskeinen henkilö. Lisäksi talouteen kuului sukulaisten orpolapsia, jotka olivat saaneet kodin Lutherin luona sekä tohtori Lutherin laiskanpuoleinen famulus eli oppinut yksityissihteeri, muutama palvelustyttö ja renki sekä ylioppilaita, joita Lutherilla oli luonaan täysihoidossa. Katarinalla oli hyvin hoidettu kasvimaa ja hän piti pihallaan kanoja, hanhia ja sikoja. Koiran nimi oli Tölpel (Tomppeli). Se oli nimestään huolimatta komea eläin ja Luther esitteli sitä pöytävierailleen esimerkkinä Jumalan luomistyön tarkoituksenmukaisuudesta.

Margaretha von Kunheim (Luther) (1534-70)

 (Lucas Cranach nuorempi)

   Mustan luostarin päivällispöytä oli avoin ystäville, työtovereille ja ylioppilaille. Luther johti keskustelua, mutta ei ollut yksin äänessä. Oppinut seurue puhui saksan ja latinan sekoitusta, eikä aiheista ollut pulaa. Joku paikalla ollut ylioppilas kirjoitti keskustelut usein muistiin, niin että myös lukeva yleisö pääsi nauttimaan Lutherin pöytäpuheista.

   Eräs nuori neitonen nimeltä Katarina (myöhemmin Katarina Kreutter) kävi muutaman vuoden ajan kuuntelemassa Lutherin päivälliskeskusteluja. Ei ole tiedossa oliko hän isännän tai emännän sukulaisia vai mahdollisesti jonkun naapurin tytär. Katarinalla ei Luther-kirjallisuuden kannalta ollut mitään merkitystä lähes kolmeensataan vuoteen, kunnes eräät hänen jälkeläisensä 1800-luvun alussa keksivät hänelle käyttöä. 

Ruumissaarna 1697

   Lutherin päivällispöytävieraan Katarina Kreutterin jälkeläinen kolmannessa polvessa, Katarina Elisabet Stoffel (os. Wolters) kuoli Neuenstadtissa vuonna 1697. Vainajan muistoksi painettiin ruumissaarna, jossa tavan mukaan kerrottiin hänen esivanhemmistaan. Vapaasti suomennettuna:

”[vainajan] isoäiti oli rouva Elisabeth, Kreutterin sukua .. isälinjan isoisän isä oli Henrik Wolters, äitilinjan isoisän isä oli Johann Kreutter, molemmat tohtoreita. Isoäidin äiti oli Lutherin kirjoituksissa mainittu jalo ja hyveellinen Katarina, joka neitona ollessaan muutamana vuotena vieraili Jumalan palvelijan, Tohtori Lutherin pöydässä. Hän kuunteli monesti tämän valistuneen teologin kauniita ja opettavaisia pöytäpuheita ja kertoi tilaisuuden tullessa lapsilleen ja lastenlapsilleen muistelevansa Herra Lutheria ja tämän hurskasta puolisoa suurella rakkaudella ja mielihyvällä.” (Clasen, 1960 s.2) 

   Ruumissaarna ei ollut tuolloin mitenkään erikoinen eikä sitä tunnettu Luther-tutkijoitten piirissä. 

Ruumissaarnan väärennös 1817

   Vuonna 1817 württembergiläinen maisteri Christian Mörike julkaisi pienen kirjoituksen ”Meine Abstammung von Dr. Martin Luther und sein Tischbecher” (Polveutumiseni tohtori Martti Lutherista ja hänen pöytämaljansa). Polveutumistaan uskonpuhdistajasta hän todisteli painetulla ruumissaarnalla, joka oli painettu hänen esivanhemmastaan, vuonna 1697 kuolleesta rouva Katarina Stoffelista, syntyään Wolters (ks. edellä). Ruumissaarnan sivuilla 19-20 luki, että vainajan isoisä, bremeniläinen salaneuvos Burkhardt Wolters olisi ollut Lutherin tyttärentyttären Anna von Kunheimin puoliso. Tämä oli täysin vastoin senaikuista käsitystä, että Anna von Kunheimin puoliso oli Christoff Wolffert ja että heidän avioliittonsa oli lapseton. 

”[vainajan] isoäiti oli rouva Anna, von Kunheimin sukua, äitilinjan isoisän isä oli Georg von Kunheim, maaneuvos Preussista, isoisän äiti oli rouva Margareta, rakastetun miehen Tohtori Martin Lutherin nuorin tytär, joka peri hurskaan isänsä jälkeenjääneen juoma- ja pöytämaljan, jota hän kunnioitti niin suuresti, että sitä on Woltersin suvussa säilytetty sukukalleutena näihin päiviin asti ...” (Clasen, 1960 s.2)

   Möriken esittämät tiedot herättivät epäilyksiä joissakin tutkijoissa (mm. professori Nobbe). Sen sijaan tuomiorovasti Nietzki puolestaan puolusti tietoja Lutherin tyttärestä Margareta von Kunheimistä tekemässään sukututkimuksessa vuonna 1900. Katso Nietzkin sukutaulu täältä. 

   Vuonna 1902 professori Cramer otti tarkemmin tutkittavakseen Möriken vuonna 1817 esille tuoman ruumissaarnan. Cramer huomasi, että sen 19. ja 20. sivu olivat irtonaisia. Cramer löysikin Stuttgartin kirjastosta ehjän alkuperäisen kappaleen vuoden 1697 ruumissaarnasta ja siinä sivut 19-20 (ks. edellä) poikkesivatkin täysin Möriken kappaleesta. Nyt vasta paljastui etteivät Mörike- ja Wolters-suvut polveutuneetkaan Lutherista. Heidän esiäitinsä Wittenbergissä olikin vain Lutherin päivällispöytävieras Katarina Kreutter eikä Lutherin tyttärentytär Anna von Kunheim. Lisäksi vain väärennetyssä kappaleessa kerrottiin Lutherin pöytämaljasta, jota Woltersin suvussa oli säilytetty sukukalleutena. (Sartorius, 1929 s.105) 

Käsitys Suomeen johtavasta jälkipolvilinjasta syntyy

   Tämän kirjoituksen alussa kerrotut artikkelit Stockholms Dagbladetissa ja Hbl:ssa vuonna 1917 perustuivat tuntemattomalta ruotsalaiselta henkilöhistorioitsijalta saatuihin tietoihin. Kuka hän oli? Samaa asiaa pohti Erik Söderström Genos-lehdessä vuonna 1946. Vanhin löytämäni maininta tällaisesta sukulinjasta löytyy Oskar Strokirkin kirjasta Kultur- och personhistoriska anteckningar (II-delen) vuodelta 1915. Strokirk oli ruotsalainen (sotilas)kapteeni ja sukututkija. Hän oli Turusta Ruotsiin siirtyneen Wittfooth-suvun haaran jälkeläinen ja siten innostunut ”löytämästään” Luther-sukulinjasta. Tästä on osoituksena hänen kirjoittamansa laaja selvitys Luther-yhteydestä Wittfooth-sukua käsittelevän luvun alussa (lue tästä). Kovin vakuuttavia hänen laatimansa sukutaulut eivät ole; turkulaisista Wittfootheista on vääriä tietoja, monet Wittfoothit puuttuvat ja hän lopettaa Wittfootheja koskevan lukunsa näin ”Ätten Witfoth (sic!) är för länge sedan utgången såväl i Sverige och i Finland”. Silti suomalaisen Kirsti Wittfoothin kirjoittamasta sukukirjasta (2004) löytyy iso joukko suomalaisia Wittfootheja vuoden 1915 jälkeen. 

   Oliko Oskar Strokirk Stockholms Dagbladetin artikkelin takana? Tärkeässä kohdassa Anna von Kunheimia koskevat tiedot kuitenkin poikkeavat toisistaan. Kirjassaan Strokirk kertoo hänen puolisonsa olevan Christoff Wolffert (tai Wolters), sanomalehtiartikkeli puolestaan Wolffert Christoffer von Sauchen. Strokirkin mukaan heidän tyttärensä eli Gevert Bugenhagenin puoliso oli nimeltään Dorothea Wolffert, sanomalehtiartikkelin mukaan Dorothea von Sauchen. Lisäksi nykyään nimi esiintyy usein muodossa Dorothea von Gauchen. Siihen voi olla syynä fraktuuralla kirjoitettujen S- ja G-kirjainten sekaantuminen. Nimen von Sauchen arvellaan puolestaan sekoittuneen Anna von Kunheimin sisaren puolison nimeen Hans von Saucken (Erik Söderström, 1946). Yhteistä Strokirkin kirjalle ja lehtiartikkelille on sen sijaan se, että molemmista puuttuvat lähdetiedot. Saattaa olla, että tuntematon ruotsalainen henkilöhistorioitsija kaiken edellä ilmenneen jälkeen ei enää halunnutkaan julkisuuteen. 

   Kaiken edellä esitetyn jälkeen lienee vastaus tämän artikkelin otsakkeeseen selvä; me Hjeltit emme polveudu Lutherista. Siitä huolimatta myytti Lutherin suomalaisista jälkeläisistä ja myytin avainhenkilöitten sotkuiset nimivariaatiot elävät edelleen internetissä ainakin sukuohjelmissa Geni, MyHeritage ja Geneanet sekä Wikipediassa ja myös joissakin sukukirjoissa eikä tilanteen korjaamiseksi voi käytännössä tehdä yhtään mitään.

----------------------------------
Clasen, Martin: Das neue Luther-Nachkommenbuch 1525-1960, 4. Ausgabe 1960

Hufvudstadsbladet 24.12.1917: Lutherättlingar i Finland. Nimimerkki H.E.P (Hugo E. Pipping).

Lutheriden-Vereinigung (Luther-sukuyhdistys)

Nuorteva, Jussi: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun Akatemian perustamista 1640. Helsinki 1997

Perälä, Seppo: Sukupuusta sorvattua. Niclas Hjeltin ja Margaretha Caloanderin esivanhemmat. 2001.

Sartorius, Otto: Die Nachkommenschaft D. Martin Luthers in vier Jahrhunderten nebst Anhang über Nachkommen seiner Seitenverwandten und vieler anderer Luther. Göttingen 1926

Sartorius, Otto: Margarete Luther. Familienblatt der Lutheriden-Vereinigung no 9/1928.

Sartorius, Otto: M. Luthers Familie, Nachkommenschaft und Seitenverwandtschaft. Familienblatt der Lutheriden-Vereinigung no 14/1929.

Nietzki, Albert: Margareta von Kunheim, ihr Gemahl Georg von Kunheim und deren Nachkommen bis zur Gegenwart, Königsberg 1900.

Strokirk, Oskar: Kultur- och personhistoriska anteckningar II-delen, 1915.

Söderström, Erik: Hypotesen rörande Luther-ättlingar i Finland. Genos 17, 1946.

Toropainen, Veli-Pekka: Skottirotta ja Ruotsin koira – Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600–1660, Genos 2003.

Toropainen, Veli-Pekka: Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670. Turku 2016

Wittfooth, Kirsti: Wuosisatoja nopein jaloin - Wittfooth-suku Suomessa. 2004

Vera Hjeltin teosofia

Vera Hjelt (1857-1947)

   Vera Hjeltistä kirjoitetut elämäkerrat taitavat mennä uusiksi. Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartisella on käynnissä (2017) Vera Hjeltin ystäväpiiriä käsittelevä tutkimus, johon liittyen on löytynyt tietoja siitä, miten keskeinen tekijä teosofia oli Veran maailmankatsomuksessa. Näistä löydöistään Marjo Kaartinen on kirjoittanut artikkelin Historialliseen Aikakauskirjaan (2/2017). Lue artikkeli tästä. Read the Article in English here.

   Aikaisemmissa Vera Hjeltistä kirjoitetuissa elämäkerroissa 1948 ja 2013 hänen teosofinen maailmankatsomuksensa ei ollut esillä mitenkään. Vera Hjelt on ilmeisesti omasta arkistostaan poistanut kaikki teosofiaan viittaavat lähteet. Myöskään Esther Hjelt-Cajanuksen yhteistyössä Vera Hjeltin kanssa laatima elämäkerta ei sisällä tietoja Veran uskonnollisesta ajattelusta. Kaartisen mukaan Vera Hjelt on selvästi sensuroinut itseään ja pitänyt teosofian osuuden elämästään näkymättömissä. Kaartisen löytämät tiedot sisältyvät 170 Veran kirjoittamaan pitkään kirjeeseen vuosilta 1888-1942, jotka hän on kirjoittanut ystävättärelleen Celia Mechelinille, joka oli myös teosofi. Veran kirjeistä pystyy jopa tarkkaan ajoittamaan hänen kokemansa teosofisen herätyksen, se tapahtui toukokuussa 1894 hänen tätinsä Carin Rosellin luona Kiskon Toijassa, siis 36-vuotiaana.

   Näitten paljastuneitten tietojen valossa kannattaa lukea Vera Hjeltistä tehtyjä elämäkertoja uudestaan. Koko hänen valtavan laaja ja monipuolinen elämäntyönsä saa selityksensä ja se tulee hyvin johdonmukaiseksi. Hyvin ymmärrettäväksi tulee esimerkiksi se, että kymmenen kansanedustajavuotensa jälkeen hän hylkäsi puolueensa RKP:n ja jätti eduskuntatyön vuonna 1917 äänestettyään omantuntonsa mukaan kahdeksantuntisen työpäivän puolesta, mutta puolueensa vastaisesti. ”Teosofia oli Hjeltille kokonaisvaltainen vakaumus, joka levittäytyi kaiken hänen tekemänsä ja ajattelunsa ylle kuin näkymätön kangas”, lopettaa Kaartinen artikkelinsa.

   Yksi Vera Hjeltin aatesisarista oli hänen pikkuserkkunsa, voimistelunopettaja Alma Hjelt (1853-1907). Molemmat osallistuivat tarmokkaasti naisasiatyöhön Suomen Naisyhdistyksessä, jonka sihteeri Alma oli 1884-89. Myös teosofia oli heitä yhdistävä tekijä. Marjo Kaartisen tekeillä oleva tutkimus varmastikin kertoo Veran ja Alman ystävyydestä ja yhteistyöstä enemmän.


---------------
Hjelt-Cajanus, Esther: Vera Hjelt - uranuurtaja. 1948
Kaartinen, Marjo: Vera Hjeltin teosofinen maailmantyö. Historiallinen Aikakauskirja 2/2017
Vuolle-Selki, Tuula: Vera Hjelt - työväensuojelija, 2013

Hauta Paraisilla

Suomen Sukututkimusseuran hautakivitietokanta.

HÄR HVILAR

DOMKYRKOSYSSLOMANNEN

MAGISTER

NIKLAS HJELT

FÖDD D. 2. JUNI 1739

DÖD D. 22. MAJ 1808

OCH DESS SÖNER

ADOLF ROBERT

FÖDD D. 25 MAJ 1778

DÖD D. 19 FEB 1808

CARL NIKLAS

FÖDD D. 20 OKT 1775

DÖD D. 16 DEC 1856

 
   Maisteri Niklas Hjeltin puoliso Margereta Caloander kuoli elokuussa 1807 ja hänet haudattiin Turkuun. Puoli vuotta myöhemmin, helmikuussa 1808, kuoli heidän poikansa Adolf Robert 29-vuotiaana. Hänet siunattiin tuomiokirkossa, mutta häntä ei haudattukaan äitinsä viereen, vaan Niklas Hjeltin hankkimaan hautapaikkaan Paraisten kirkkomaalla. Mikä oli syynä tähän erikoiseen järjestelyyn? Perhe ja koko suku olivat eläneet Turussa ja isä ja poika työskentelivät molemmat tuomiokapitulissa.

   Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, niin saattaa olla, että venäläisten sotatoimet ovat voineet vaikuttaa Niklas Hjeltin ratkaisuihin. Asian selventämiseksi täytyy helmi-toukokuun tapahtumia vuonna 1808 käydä läpi aikajärjestyksessä niin tarkkaan kuin se asiakirjoista on mahdollista. 

   19.2. Tuomiokapitulin varanotaari, maisteri Adolf Robert Hjelt kuoli Turussa keuhkotautiin naimattomana 29-vuoden iässä. Hänestä ja hänen julkaisuistaan löytyy sen verran tietoja, että voisi kuvitella hänellä olleen merkittävä ura edessään. 

   21.2. Venäläiset sotajoukot ylittivät Kymijoen Ruotsinpyhtäällä 30 asteen pakkasessa ja Suomen sota alkoi. Ruotsalaisten joukkojen vetäytyessä venäläiset etenivät nopeasti Viaporia piirittämään ja Satakunnan suuntaan.

   25.2. Adolf Robert Hjelt siunattiin Turun tuomiokirkossa, kelloja soitettiin neljä kertaa. Vainajaa ei vielä haudattu.

   2.3. Turun tuomiokapituli totesi Venäjän armeijan voimakkaan ja nopean etenemisen muodostavan suuren uhan Turulle ihan lähiaikoina. Tuomiokirkon arvokkain irtaimisto päätettiin siirtää turvaan. Kuljetus Ruotsiin ei vuodenajasta johtuen tullut kysymykseen. Sen sijaan taloudenhoitaja Niklas Hjeltin tehtäväksi määrättiin esineistön siirtäminen mahdollisimman turvalliseen säilytyspaikkaan. Niklas Hjeltille lankesi siis kaksi tehtävää, jotka piti suorittaa pikaisesti: poikansa hautaan saattaminen ja kirkon kalleuksien kätkeminen. Tiedetään, että hän suuntasi Paraisia kohti poikansa arkun kanssa. Sen sijaan ymmärrettävistä syistä ei ole säilynyt tietoa siitä, olivatko kirkon kalleudet lastattu samaan kuormastoon. Paraisilla määränpäänä on todennäköisesti ollut Kirjalan kylä ja siellä Niklas Hjeltin omistamat ja lampuodeille vuokraamat Norrgårdin ja Mellangårdin maatilat.

   6.3. Niklas Hjeltin maksu poikansa Adolf Robert Hjeltin haudasta kirjattiin maksetuksi Paraisten kirkonkassaan. Varsinainen hautauspäivä ei ole tiedossa, mutta edellä esitetyn perusteella se olisi voinut olla joku 3.-6.3. välisistä päivistä. Siunaus oli toimitettu Turussa noin viikkoa aikaisemmin, joten hautaan lasku voitiin järjestää ilman huomiota pienellä saattojoukolla. Entä minne tuomiokirkon kalleudet päätyivät? Oma arvaukseni on jompikumpi kahdesta vaihtoehdosta; joko Niklas Hjeltin maatiloille Kirjalassa tai Paraisten kirkkomaalle.

   22.3. Venäläiset marssivat Turkuun, jonne ylipäällikkö kenraali von Buxhoevden perusti päämajansa.

   21.5. Kenraali Buxhoevdenin vaatimuksesta suurin osa Turun papistosta, virkamiehistä ja porvaristosta vannoi uskollisuudenvalan Venäjän keisarille. Eivät kuitenkaan kaikki, esimerkiksi Niklas Hjeltin nimi puuttuu valan tehneitten luettelosta.

   22.5. Niklas Hjelt kuoli yllättäen pistokseen (sting). Hän oli silloin lähes 69-vuotias, mutta hoiti kuolemaansa saakka tehtäviään tuomiokirkon taloudenhoitajana. Tästä on osoituksena pari päivää myöhemmin pidetty tuomiokapitulin kokous, jossa Niklas Hjeltin kuolema todettiin ja sen jälkeen käsiteltiin hänen suunnitelmaansa kirkon kymmenyksinä saatujen ja vielä jäljellä olevien 48 viljatynnyrin käytöstä. Epäselväksi jää kuitenkin syy siihen, miksei Niklas ollut kuolemaansa edeltävänä päivänä vannomassa valaa keisarille. Voi olla, että hän oli silloin jo niin heikko, ettei halustaan huolimatta voinut osallistua. Voi myös olla mahdollista, että hän kieltäytyi vakaumuksellisista syistä ja menehtyi kaikesta järkytyksestä.

   31.5. Niklas Hjelt siunattiin Turun tuomiokirkossa. Kuolintietoihin on merkitty, että vainaja siirrettiin sen jälkeen Paraisille haudattavaksi, siis helmikuussa kuolleen poikansa viereen. Perillisten suorittama hautamaksu on merkitty Paraisten kirkonkassan tileihin 10.6.

   Myöhemmin. Niklaksen ja  Adolf Robertin lisäksi samaan hautaan haudattiin vuonna 1856 Niklaksen poika hovioikeuden notaari Carl Niklas Hjelt 81-vuotiaana. Hautakiven pystyttämisvuosi ei ole tiedossa.

-------------------------

Paraisten seurakunnan kirkonkassan tilit: 6.3.1808 ja 10.6.1808

Turun ruotsalaisen seurakunnan kuolleitten luettelo 1804-32

Turun tuomiokapitulin pöytäkirjat 2.3.1808 ja 25.5.1808

Wikipedia: Suomen sota 1808-09

Piippuhylly

   Sukuperinteessä kuvan piippuhylly kulki pitkään nimellä Oton piippuhylly Otto Hjeltin mukaan, jolta se aikoinaan periytyi hänen jälkeläisilleen. Hyllyssä on edelleen kolmetoista piippua. Vuonna 2018 Anna Perälä tutki Christian Ludvig Hjeltin perukirjaa vuodelta 1849 ja huomasi, että irtaimistoluettelossa oli mainittu piippuhylly ja kolmetoista piippua. Christian Ludvig kuoli 63-vuotiaana, joten hyllylle tuli sen verran lisää ikää, että sen voi nyt arvioida olevan noin kaksisataa vuotta vanha. Nyt on vain totuteltava kutsumaan hyllyä nimellä Christian Ludvigin piippuhylly.

   Otto Hjelt oli piippuhyllyn periessään 26-vuotias filosofian tohtori ja lääketieteen opiskelija. Greta Hjeltin kertomuksesta voi päätellä, että Oton piipunkäyttö jäi korkeintaan parin-kolmen vuoden pituiseksi. Toisin sanoen piiput ovat olleet pelkkänä koriste-esineinä yli 160 vuoden ajan.

   August Hjeltin tytär Greta kertoo kirjassaan siitä kuinka hän on kahdesti ollut mukana kuuntelemassa Otto Hjeltin kertomusta työhuoneensa seinällä olevasta piippuhyllystä. Ensimmäisellä kerralla Greta oli vielä tyttö, kun Otto esitteli Lepolaa Gretan eräälle serkkutytölle:

- Mitä tuolla seinällä on? Valtavan paljon piippuja. Onko farfari polttanut noin monta kaunista piippua?

- Nuoruudessani poltin, mutta sitten kun luin lääkäriksi ja sain enemmän tietoja tupakan ja alkoholin turmiollisesta vaikutuksesta ihmisruumiin elontoimintoihin, päätin jättää kaikki myrkkyaineet. Nuo piiput ovat nyt vain kauniita muistoesineitä. Olen pannut ne näytteille huoneessani, jotta paremmin voisin ne esitellä nuoremmille polville ja kertoa miten paljon pahaa niistä voi ihmisille koitua. Ne ovat kaikille varoituksena: jätä tupakoiminen, älä koskaan aloitakaan sitä. Älä polta paperossia, vielä vähemmän piippua!

Farfari vaikenee, tuumii kauan ja hymyilee sitten.

- On hyvä, etteivät tytöt poltakaan.

   Toinen tapaus oli myöhemmin, vuonna 1913 kun Greta vei sulhasensa, Väinö Krohnin, esiteltäväksi farfarille. Otto Hjelt esitteli poikansa Augustin tulevalle vävypojalle työhuonettaan:

- Nuoruudessani poltin, mutta sitten lopetin, kun sain tietää kuinka vaarallista se on. Sen neuvon annan Sinulle: älä koskaan rupea polttamaan! Näin on minulla ollut tapana neuvoa sukuun tulevia vävypoikia.
(Greta Krohn: Isoäiti kertoo, 1967)

Onko Geld = Hjelt?

Maaliskuisessa artikkelissa oli aiheena se, että vanhan sukuperinteen ja tuoreitten muinais-DNA tulosten perusteella sukumme ilmeinen alkuperä sijaitsee Hollannin Gelderlandissa. Tässä artikkelissa pohditaan, onko mahdollista, että Gelderlandista lähteneet esi-isämme ovat lisäksi tuoneet mukanaan vanhan asuinseutunsa nimen.


Clevet ja Hjeltit

   Oheinen kuva on otettu Cleve-suvun kartanossa Vehkalahdella. Kuvasta ilmenee miten Cleve-, Krohn- ja Hjelt-suvut ovat avioliittojen kautta yhteydessä toisiinsa. August Hjeltin tyttären Greta Hjeltin puoliso oli Väinö Krohn, appi Kaarle Krohn ja anoppi Julia Cleve. Cleve- ja Krohn-suvut ovat tulleet Saksasta Viipuriin; Clevet mahdollisesti Pohjois-Westfalenin Cleven kreivikunnasta ja Krohnit Rügenin saarelta. Cleve-suvun lisäksi löytyy monia muitakin saksalaisperäisiä sukuja, joitten vanha kotiseutu on säilynyt heidän sukunimissään Suomessakin. Voidaanko Hjelt-nimi selittää vastaavalla tavalla? Se ei ole yhtä suoraviivaista kuin saksalaisten nimien tulkinta, ja selvittäminen on hankalaa, koska hollannin kielessä ääntäminen poikkeaa niin paljon saksan- ja ruotsinkielistä.


Gelderlandin herttuakunta



Gelderlandin ja Cleven herttuakunnat vuonna 1477


   Kymmenkunta vuotta ennen sukuyhteyden muodostumista Cleve- ja Hjelt-sukujen välille August Hjelt oli kirjoittanut sukunsa mahdollisista alkujuurista Hollannin Gelderlandissa (ks. aikaisempi artikkeli). Väkisin tulee mieleen kuva Augustista ja Cleve-sukulaisista tutkimassa samantapaista karttaa kuin yllä. He ovat ehkä miettineet, voivatko heidän esi-isänsä olla lähtöisin samalta alueelta Maas-, Rein-, ja Ijssel-jokien suistossa. Kartassa näkyvät ko. alueen ruhtinaskunnat sellaisina kuin ne olivat vuonna 1477, kauan ennen Hollannin ja Saksan valtakuntien syntyä. Gelderlandin herttuakunta (kartassa vihreällä) on erikoinen siitä, että se koostuu kahdesta erillisestä maa-alueesta, joitten välissä sijaitsee pieni Cleven herttuakunta (kartalla D. of Cleves). 

   Kartalla näkyvä Hollandin kreivikunta ja Friisinmaa ovat lisäksi tulleet esille omissa Hjelt-suvun alkuperään liittyvissä artikkeleissani aikaisemmin, tosin hyvin heikkoina häivähdyksinä. 


Hollanti vääntyy ruotsiksi 

   Cleve-suvun ja Cleven herttuakunnan nimien yhdenmukaisuus on selvä. Sen sijaan on paljon ongelmallisempaa osoittaa nimien Hjelt ja Gelderland välinen yhteys. Enkä yritäkään sitä todistaa, mutta kun kuulin miten hollantilainen ääntää sanan geld, niin kyllä heti tuli mieleen, että sanoilla voi hyvinkin olla sama perusta. Yritän tuoda esiin ajatukseni seuraavalla ajatusleikillä Hjelt-nimen synnystä:

Gelderiläinen esi-isäni saapuu 1500-luvulla siirtolaisena Ruotsin Itägöötanmaalle.

Gelderiläinen: ”Päivää, nimeni on Geld [ xɛlt ].” (Kuuntele tästä miten hän sen lausui.)
Itägöötanmaalainen: ”Anteeksi kuinka? Voitteko kirjoittaa.”
Gelderiläinen kirjoittaa: Geld.
Itägöötanmaalainen:”Mutta tässähän lukee / geld /. Tehän sanoitte jotain aivan muuta.”

   Erilaisten kokeilujen jälkeen gelderiläinen ja itägöötanmaalainen pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että Ruotsissa G-kirjaimen paikalle olisi syytä kirjoittaa Hi ja lausua nimi siten, että H-kirjain yritetään pitää äännettäessä selvästi mukana. Lisäksi viimeinen kirjain /d/ kirjoitetaan Ruotsissa siten kuin se lausutaan eli /t/.

   Näin nimestä tuli Hielt, joka on sukumme nimen ensimmäinen kirjoitusasu Suomessa vuonna 1688. H-kirjaimen pitäminen mukana ääntämisessä oli ruotsalaisille ja erityisesti suomenkielisille kuitenkin vaikeaa. Ajan myötä se jäikin mykäksi eli sitä ei yksinkertaisesti lausuta enää ollenkaan. Tästä puolestaan seurasi se, että sanan ensimmäinen äännettävä kirjain muuttui konsonantiksi /j/ ja näin päädyttiin nykyiseen, kirjoitusasusta poikkeavaan, ääntämistapaan / jelt /. Oheiseen kaavioon olen kerännyt eri lähteissä esiintyviä sukumme nimen kirjoitusasuja vuosilta 1675-1810 (ks. myös artikkeli huhtikuu 2015). Nimi esiintyi pelkästään muodossa Hielt 1730-luvulle, jolloin rinnalle ilmaantui nykyinen muoto Hjelt. Oma arveluni on se, että kyseiseen kirjoitusasun muutokseen liittyi myös nimen ääntämisen muuttuminen / xɛlt / --> / jelt /. Molemmat kirjoitusmuodot esiintyivät rinnan 1810-luvulle asti, jonka jälkeen muotoa Hielt ei asiakirjoista enää löydy.




(Lähteet: Dahlströmin kortisto ja HisKi)