Hauta Paraisilla

Suomen Sukututkimusseuran hautakivitietokanta.

HÄR HVILAR

DOMKYRKOSYSSLOMANNEN

MAGISTER

NIKLAS HJELT

FÖDD D. 2. JUNI 1739

DÖD D. 22. MAJ 1808

OCH DESS SÖNER

ADOLF ROBERT

FÖDD D. 25 MAJ 1778

DÖD D. 19 FEB 1808

CARL NIKLAS

FÖDD D. 20 OKT 1775

DÖD D. 16 DEC 1856

 
   Maisteri Niklas Hjeltin puoliso Margereta Caloander kuoli elokuussa 1807 ja hänet haudattiin Turkuun. Puoli vuotta myöhemmin, helmikuussa 1808, kuoli heidän poikansa Adolf Robert 29-vuotiaana. Hänet siunattiin tuomiokirkossa, mutta häntä ei haudattukaan äitinsä viereen, vaan Niklas Hjeltin hankkimaan hautapaikkaan Paraisten kirkkomaalla. Mikä oli syynä tähän erikoiseen järjestelyyn? Perhe ja koko suku olivat eläneet Turussa ja isä ja poika työskentelivät molemmat tuomiokapitulissa.

   Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, niin saattaa olla, että venäläisten sotatoimet ovat voineet vaikuttaa Niklas Hjeltin ratkaisuihin. Asian selventämiseksi täytyy helmi-toukokuun tapahtumia vuonna 1808 käydä läpi aikajärjestyksessä niin tarkkaan kuin se asiakirjoista on mahdollista. 

   19.2. Tuomiokapitulin varanotaari, maisteri Adolf Robert Hjelt kuoli Turussa keuhkotautiin naimattomana 29-vuoden iässä. Hänestä ja hänen julkaisuistaan löytyy sen verran tietoja, että voisi kuvitella hänellä olleen merkittävä ura edessään. 

   21.2. Venäläiset sotajoukot ylittivät Kymijoen Ruotsinpyhtäällä 30 asteen pakkasessa ja Suomen sota alkoi. Ruotsalaisten joukkojen vetäytyessä venäläiset etenivät nopeasti Viaporia piirittämään ja Satakunnan suuntaan.

   25.2. Adolf Robert Hjelt siunattiin Turun tuomiokirkossa, kelloja soitettiin neljä kertaa. Vainajaa ei vielä haudattu.

   2.3. Turun tuomiokapituli totesi Venäjän armeijan voimakkaan ja nopean etenemisen muodostavan suuren uhan Turulle ihan lähiaikoina. Tuomiokirkon arvokkain irtaimisto päätettiin siirtää turvaan. Kuljetus Ruotsiin ei vuodenajasta johtuen tullut kysymykseen. Sen sijaan taloudenhoitaja Niklas Hjeltin tehtäväksi määrättiin esineistön siirtäminen mahdollisimman turvalliseen säilytyspaikkaan. Niklas Hjeltille lankesi siis kaksi tehtävää, jotka piti suorittaa pikaisesti: poikansa hautaan saattaminen ja kirkon kalleuksien kätkeminen. Tiedetään, että hän suuntasi Paraisia kohti poikansa arkun kanssa. Sen sijaan ymmärrettävistä syistä ei ole säilynyt tietoa siitä, olivatko kirkon kalleudet lastattu samaan kuormastoon. Paraisilla määränpäänä on todennäköisesti ollut Kirjalan kylä ja siellä Niklas Hjeltin omistamat ja lampuodeille vuokraamat Norrgårdin ja Mellangårdin maatilat.

   6.3. Niklas Hjeltin maksu poikansa Adolf Robert Hjeltin haudasta kirjattiin maksetuksi Paraisten kirkonkassaan. Varsinainen hautauspäivä ei ole tiedossa, mutta edellä esitetyn perusteella se olisi voinut olla joku 3.-6.3. välisistä päivistä. Siunaus oli toimitettu Turussa noin viikkoa aikaisemmin, joten hautaan lasku voitiin järjestää ilman huomiota pienellä saattojoukolla. Entä minne tuomiokirkon kalleudet päätyivät? Oma arvaukseni on jompikumpi kahdesta vaihtoehdosta; joko Niklas Hjeltin maatiloille Kirjalassa tai Paraisten kirkkomaalle.

   22.3. Venäläiset marssivat Turkuun, jonne ylipäällikkö kenraali von Buxhoevden perusti päämajansa.

   21.5. Kenraali Buxhoevdenin vaatimuksesta suurin osa Turun papistosta, virkamiehistä ja porvaristosta vannoi uskollisuudenvalan Venäjän keisarille. Eivät kuitenkaan kaikki, esimerkiksi Niklas Hjeltin nimi puuttuu valan tehneitten luettelosta.

   22.5. Niklas Hjelt kuoli yllättäen pistokseen (sting). Hän oli silloin lähes 69-vuotias, mutta hoiti kuolemaansa saakka tehtäviään tuomiokirkon taloudenhoitajana. Tästä on osoituksena pari päivää myöhemmin pidetty tuomiokapitulin kokous, jossa Niklas Hjeltin kuolema todettiin ja sen jälkeen käsiteltiin hänen suunnitelmaansa kirkon kymmenyksinä saatujen ja vielä jäljellä olevien 48 viljatynnyrin käytöstä. Epäselväksi jää kuitenkin syy siihen, miksei Niklas ollut kuolemaansa edeltävänä päivänä vannomassa valaa keisarille. Voi olla, että hän oli silloin jo niin heikko, ettei halustaan huolimatta voinut osallistua. Voi myös olla mahdollista, että hän kieltäytyi vakaumuksellisista syistä ja menehtyi kaikesta järkytyksestä.

   31.5. Niklas Hjelt siunattiin Turun tuomiokirkossa. Kuolintietoihin on merkitty, että vainaja siirrettiin sen jälkeen Paraisille haudattavaksi, siis helmikuussa kuolleen poikansa viereen. Perillisten suorittama hautamaksu on merkitty Paraisten kirkonkassan tileihin 10.6.

   Myöhemmin. Niklaksen ja  Adolf Robertin lisäksi samaan hautaan haudattiin vuonna 1856 Niklaksen poika hovioikeuden notaari Carl Niklas Hjelt 81-vuotiaana. Hautakiven pystyttämisvuosi ei ole tiedossa.

-------------------------

Paraisten seurakunnan kirkonkassan tilit: 6.3.1808 ja 10.6.1808

Turun ruotsalaisen seurakunnan kuolleitten luettelo 1804-32

Turun tuomiokapitulin pöytäkirjat 2.3.1808 ja 25.5.1808

Wikipedia: Suomen sota 1808-09

Piippuhylly

   Sukuperinteessä kuvan piippuhylly kulki pitkään nimellä Oton piippuhylly Otto Hjeltin mukaan, jolta se aikoinaan periytyi hänen jälkeläisilleen. Hyllyssä on edelleen kolmetoista piippua. Vuonna 2018 Anna Perälä tutki Christian Ludvig Hjeltin perukirjaa vuodelta 1849 ja huomasi, että irtaimistoluettelossa oli mainittu piippuhylly ja kolmetoista piippua. Christian Ludvig kuoli 63-vuotiaana, joten hyllylle tuli sen verran lisää ikää, että sen voi nyt arvioida olevan noin kaksisataa vuotta vanha. Nyt on vain totuteltava kutsumaan hyllyä nimellä Christian Ludvigin piippuhylly.

   Otto Hjelt oli piippuhyllyn periessään 26-vuotias filosofian tohtori ja lääketieteen opiskelija. Greta Hjeltin kertomuksesta voi päätellä, että Oton piipunkäyttö jäi korkeintaan parin-kolmen vuoden pituiseksi. Toisin sanoen piiput ovat olleet pelkkänä koriste-esineinä yli 160 vuoden ajan.

   August Hjeltin tytär Greta kertoo kirjassaan siitä kuinka hän on kahdesti ollut mukana kuuntelemassa Otto Hjeltin kertomusta työhuoneensa seinällä olevasta piippuhyllystä. Ensimmäisellä kerralla Greta oli vielä tyttö, kun Otto esitteli Lepolaa Gretan eräälle serkkutytölle:

- Mitä tuolla seinällä on? Valtavan paljon piippuja. Onko farfari polttanut noin monta kaunista piippua?

- Nuoruudessani poltin, mutta sitten kun luin lääkäriksi ja sain enemmän tietoja tupakan ja alkoholin turmiollisesta vaikutuksesta ihmisruumiin elontoimintoihin, päätin jättää kaikki myrkkyaineet. Nuo piiput ovat nyt vain kauniita muistoesineitä. Olen pannut ne näytteille huoneessani, jotta paremmin voisin ne esitellä nuoremmille polville ja kertoa miten paljon pahaa niistä voi ihmisille koitua. Ne ovat kaikille varoituksena: jätä tupakoiminen, älä koskaan aloitakaan sitä. Älä polta paperossia, vielä vähemmän piippua!

Farfari vaikenee, tuumii kauan ja hymyilee sitten.

- On hyvä, etteivät tytöt poltakaan.

   Toinen tapaus oli myöhemmin, vuonna 1913 kun Greta vei sulhasensa, Väinö Krohnin, esiteltäväksi farfarille. Otto Hjelt esitteli poikansa Augustin tulevalle vävypojalle työhuonettaan:

- Nuoruudessani poltin, mutta sitten lopetin, kun sain tietää kuinka vaarallista se on. Sen neuvon annan Sinulle: älä koskaan rupea polttamaan! Näin on minulla ollut tapana neuvoa sukuun tulevia vävypoikia.
(Greta Krohn: Isoäiti kertoo, 1967)

Onko Geld = Hjelt?

Maaliskuisessa artikkelissa oli aiheena se, että vanhan sukuperinteen ja tuoreitten muinais-DNA tulosten perusteella sukumme ilmeinen alkuperä sijaitsee Hollannin Gelderlandissa. Tässä artikkelissa pohditaan, onko mahdollista, että Gelderlandista lähteneet esi-isämme ovat lisäksi tuoneet mukanaan vanhan asuinseutunsa nimen.


Clevet ja Hjeltit

   Oheinen kuva on otettu Cleve-suvun kartanossa Vehkalahdella. Kuvasta ilmenee miten Cleve-, Krohn- ja Hjelt-suvut ovat avioliittojen kautta yhteydessä toisiinsa. August Hjeltin tyttären Greta Hjeltin puoliso oli Väinö Krohn, appi Kaarle Krohn ja anoppi Julia Cleve. Cleve- ja Krohn-suvut ovat tulleet Saksasta Viipuriin; Clevet mahdollisesti Pohjois-Westfalenin Cleven kreivikunnasta ja Krohnit Rügenin saarelta. Cleve-suvun lisäksi löytyy monia muitakin saksalaisperäisiä sukuja, joitten vanha kotiseutu on säilynyt heidän sukunimissään Suomessakin. Voidaanko Hjelt-nimi selittää vastaavalla tavalla? Se ei ole yhtä suoraviivaista kuin saksalaisten nimien tulkinta, ja selvittäminen on hankalaa, koska hollannin kielessä ääntäminen poikkeaa niin paljon saksan- ja ruotsinkielistä.


Gelderlandin herttuakunta



Gelderlandin ja Cleven herttuakunnat vuonna 1477


   Kymmenkunta vuotta ennen sukuyhteyden muodostumista Cleve- ja Hjelt-sukujen välille August Hjelt oli kirjoittanut sukunsa mahdollisista alkujuurista Hollannin Gelderlandissa (ks. aikaisempi artikkeli). Väkisin tulee mieleen kuva Augustista ja Cleve-sukulaisista tutkimassa samantapaista karttaa kuin yllä. He ovat ehkä miettineet, voivatko heidän esi-isänsä olla lähtöisin samalta alueelta Maas-, Rein-, ja Ijssel-jokien suistossa. Kartassa näkyvät ko. alueen ruhtinaskunnat sellaisina kuin ne olivat vuonna 1477, kauan ennen Hollannin ja Saksan valtakuntien syntyä. Gelderlandin herttuakunta (kartassa vihreällä) on erikoinen siitä, että se koostuu kahdesta erillisestä maa-alueesta, joitten välissä sijaitsee pieni Cleven herttuakunta (kartalla D. of Cleves). 

   Kartalla näkyvä Hollandin kreivikunta ja Friisinmaa ovat lisäksi tulleet esille omissa Hjelt-suvun alkuperään liittyvissä artikkeleissani aikaisemmin, tosin hyvin heikkoina häivähdyksinä. 


Hollanti vääntyy ruotsiksi 

   Cleve-suvun ja Cleven herttuakunnan nimien yhdenmukaisuus on selvä. Sen sijaan on paljon ongelmallisempaa osoittaa nimien Hjelt ja Gelderland välinen yhteys. Enkä yritäkään sitä todistaa, mutta kun kuulin miten hollantilainen ääntää sanan geld, niin kyllä heti tuli mieleen, että sanoilla voi hyvinkin olla sama perusta. Yritän tuoda esiin ajatukseni seuraavalla ajatusleikillä Hjelt-nimen synnystä:

Gelderiläinen esi-isäni saapuu 1500-luvulla siirtolaisena Ruotsin Itägöötanmaalle.

Gelderiläinen: ”Päivää, nimeni on Geld [ xɛlt ].” (Kuuntele tästä miten hän sen lausui.)
Itägöötanmaalainen: ”Anteeksi kuinka? Voitteko kirjoittaa.”
Gelderiläinen kirjoittaa: Geld.
Itägöötanmaalainen:”Mutta tässähän lukee / geld /. Tehän sanoitte jotain aivan muuta.”

   Erilaisten kokeilujen jälkeen gelderiläinen ja itägöötanmaalainen pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että Ruotsissa G-kirjaimen paikalle olisi syytä kirjoittaa Hi ja lausua nimi siten, että H-kirjain yritetään pitää äännettäessä selvästi mukana. Lisäksi viimeinen kirjain /d/ kirjoitetaan Ruotsissa siten kuin se lausutaan eli /t/.

   Näin nimestä tuli Hielt, joka on sukumme nimen ensimmäinen kirjoitusasu Suomessa vuonna 1688. H-kirjaimen pitäminen mukana ääntämisessä oli ruotsalaisille ja erityisesti suomenkielisille kuitenkin vaikeaa. Ajan myötä se jäikin mykäksi eli sitä ei yksinkertaisesti lausuta enää ollenkaan. Tästä puolestaan seurasi se, että sanan ensimmäinen äännettävä kirjain muuttui konsonantiksi /j/ ja näin päädyttiin nykyiseen, kirjoitusasusta poikkeavaan, ääntämistapaan / jelt /. Oheiseen kaavioon olen kerännyt eri lähteissä esiintyviä sukumme nimen kirjoitusasuja vuosilta 1675-1810 (ks. myös artikkeli huhtikuu 2015). Nimi esiintyi pelkästään muodossa Hielt 1730-luvulle, jolloin rinnalle ilmaantui nykyinen muoto Hjelt. Oma arveluni on se, että kyseiseen kirjoitusasun muutokseen liittyi myös nimen ääntämisen muuttuminen / xɛlt / --> / jelt /. Molemmat kirjoitusmuodot esiintyivät rinnan 1810-luvulle asti, jonka jälkeen muotoa Hielt ei asiakirjoista enää löydy.




(Lähteet: Dahlströmin kortisto ja HisKi)

Gelderland

   Yli sata vuotta sitten August Hjelt mietti sukumme alkuperää ja välitti meille erään vielä 1800-luvulla eläneen sukutarinan: ”En ännu för några decennier sedan berättad tradition visste förtälja, att släkten skulle härstamma från provinsen eller staden Geldern i Holland samt att en dess äldste medlem inflyttat till landet [Sverige] öfver norra Tyskland.” (Släkten Hjelt, 1903) August piti mahdollisena myös sitä, että sukumme voisi olla lähtöisin Norjan Hedmarkista.

   Perinteisin sukututkimusmenetelmin ei ole löydetty mitään Norjan vaihtoehtoa tukevaa. Gelderniä ei puolestaan ole edes tutkittu. Geneettinen sukututkimus on kuuden-seitsemän viime vuoden aikana kuitenkin avannut uusia mahdollisuuksia. Norjalaisesta alkuperästä ei senkään avulla ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt mitään viitteitä. Sen sijaan Augus Hjeltin mainitsema vanha sukutarina sai tukea vuonna 2015, kun Euroopan asutushistoriaa alettiin kirjoittaa uusiksi DNA-tutkimusten perusteella. Siinä ohessa saatiin tiedonmurusia myös siitä, missä päin Hjelttien muinaiset esi-isät ovat eläneet ja liikkuneet. Ks. artikkeli toukokuu 2015.

   Vuoden 2015 jälkeen genetiikkaan perustuva väestöhistorian tutkimus on edennyt vauhdilla kun muinaisten vainajien DNA-tutkimukset ovat lisääntyneet tutkimusmenetelmien kehittyessä ja ennen kaikkea kustannusten romahdettua. Käsitykseni mukaan Länsi-Euroopasta on tähän mennessä valmistunut kolmisen sataa muinais-DNA:n sekventointia. Neljä tällaisista muinaisista miesvainajista on samaa genotyyppiä (R1b-DF27) kuin Hjelt-suvun miehet. Yksi heistä on Mr. Quidlenburger, josta olen kirjoittanut lokakuussa 2016. Kolme muuta ovat tämän vuoden löytöjä (2018) Hollannista. Olen oheiseen karttaan merkinnyt vainajien löytöpaikat ja vapaalla kädellä piirtänyt Hollannin Gelderland-provinssin sekä nykyään juuri ja juuri Saksan puolella sijaitsevan Geldernin kaupungin. Hämmästyttävää miten DNA-löydöt sopivat vanhaan sukutarinaamme.

   Se, että muinaisten vainajien genomeja pystytään nykyään selvittämään, antaa huimat uudet mahdollisuudet Euroopan väestöjen alkuperätutkimuksille. Onhan kyseisten vainajien ajoitus tehty jo aikaisemmin radiohiiliajoituksella, heidän elinympäristönsä tai ainakin hautauspaikkansa tunnetaan ja hautaesineistön perusteella tiedetään minkälaisessa kulttuuriympäristössä he elivät. Tässä mainitut neljä miesvainajaa elivät kellopikarikulttuurin piirissä, yhden haudassa oli lisäksi nuorakeramiikkaa. Genomiensa perusteella he olivat idästä tulleita jamnoja. HS:n erinomaisen artikkelin ”Keitä me olemme?” loppupuolella on hyvä esitys jamnoista.

   Kaikkea ne tiedemiehet pystyvätkin selvittämään. Tutkittuaan näitä kolme-neljä tuhatta vuotta vanhoja luita eräs luustontutkija totesi, että nämä miehet ratsastivat paljon. Ratsastaen jamnat tulivatkin Venäjän aroilta Länsi-Eurooppaan eivätkä silloiset eurooppalaiset olleet edes nähneet hevosta aikaisemmin. Gelderlandinhevonenkin on varmaan jamnojen hevosten jälkeläinen, vaikka ulkonäkö lieneekin myöhemmän jalostuksen tulosta.

Gelderlander Paard

---------------------------------------------------------------------

Vainajien DNA-data on tästä tutkimuksesta:

Olalde et. al:  The Beaker Phenomenon And The Genomic Transformation Of Northwest Europe, 2017

HeSa Kuukausiliite, maaliskuu 2018: Keitä me olemme?

Wikipedia:  Gelderland,    Geldern,   muinais-DNA,    jamnat

Aiheesta blogissa aikaisemmin:

Ovatko Hjeltit Norjasta?

Mr Quedlinburger

Arolta Keski-Eurooppaan

Hedvig Lovisa - paturien sukua

Hedvig Lovisa Hjelt (Chytraeus) 1790-1839

   Monen Christian Ludvig Hjeltin jälkeläisen kodista löytyy jäljennös tai kopio hänen puolisostaan tehdystä miniatyyrimaalauksesta. Ei pelkästään naisen kauneutta, vaan myös hänen korujaan on ihasteltu.

   Isänsä puolelta Hedvig Lovisa on vanhaa turkulaista padantekijöitten käsityöläissukua, joka tunnettiin nimellä Paturi. Kun padantekijän ja porvarin Matti Paturin perheestä ensimmäinen poika 1660-luvulla laitettiin katedraalikouluun, suomenkielinen sukunimi ei kelvannut ja opettajat antoivat hänelle uuden sukunimen Chytraeus. En mistään lähteestä löytänyt selitystä tälle nimenvalinnalle. Lopulta eräs kreikankielentaitoinen henkilö valisti, että nimi perustuu vanhan kreikan sanaan khýtra (χύτρα, pata). Kun sana aikoinaan lainattiin latinankieleen, se muuttui muotoon chytra, joka äännetään /kytra/. Siksi sukunimi esiintyi Turussa joskus muodossa Kytraeus ja raastuvanoikeuden pöytäkirjassa turkulaisittain Kytreeni, joissa nimen alkuosa ääntyy muodossa /kytr/. Mutta tämäkin nimi sulautui ruotsinkielen äännejärjestelmään, jossa alkuosa äännetäänkin /tsytr/ (vrt. esim. kyrka). Ymmärtääkseni sukunimen Chytraeus voi siis ääntää joko /kytréus/ tai /tsytréus/.

   Hedvig Lovisa Chytraeus syntyi Turussa 30.4.1790. Isä oli Turun tuomiokapitulin notaari, maisteri Henrik Chytraeus ja äiti Kalvolasta kotoisin oleva Catarina Carling. Hedvig Lovisa jäi perheen ainoaksi lapseksi ja sai mallikelpoisen kasvatuksen varakkaassa kodissaan. Häntä on kuvattu tyyneksi ja kärsivälliseksi naiseksi. Hänen mieltymyksensä suuntautuivat lukemiseen ja henkisiin harrastuksiin enemmän kuin käytännön taloudenpitoon. Tuomiokapitulin kansliassa Henrik Chytraeuksen ohella työskenteli varanotaarina monen vuoden ajan dosentti Niclas Hjelt. Heidän lapsensa Christian Ludvig Hjelt ja Hedvig Lovisa Chytraeus vihittiin vuonna 1811 Turussa. Hedvig Lovisa ehti olla naimisissa vasta kuusi vuotta, kun hänen isänsä kuoli. Äiti kuoli seitsemän vuotta myöhemmin. Heidän ainoana lapsena Hedvig Lovisa peri kolme maatilaa. Yhdessä Christian ja Hedvig omistivatkin Liedossa Vendelän, Uotilan, Äijälän ja Moision säterit, Paimiossa Kauhaisten rusthollin sekä maatiloja Liedossa, Paimiossa, Sauvossa, Pöytyällä ja Kaarinassa. Kesänsä perhe vietti Liedossa Moision tilalla. 

   Syyskuun neljännen ja viidennen päivän välisenä yönä 1827 syttyi Turussa suuri tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin. Vanhemmat olivat silloin kaupungissa ja lapset Moisiossa, jossa he läheiseltä mäeltä katselivat 10-12 kilometrin päässä roihuavia liekkejä. Moisiosta lähti vielä samana yönä miehiä ja hevosia kaupunkiin pelastustöihin. Perheen suuri kaupunkiasunto paloi kokonaan, vain joitakin huonekaluja ja taloustavaraa saatiin pelastettua. Talo ei ollut vakuutettu kuten eivät myöskään kirjapaino ja kustantamo. Vanhemmat tulivat Moisioon seuraavana aamuna ja isä sulkeutui masentuneena huoneeseensa useaksi päiväksi. Koko perhe joutui siten asumaan Moisiossa koko seuraavan talven. Kuitenkin jo syksyllä 1828 perhe pääsi muuttamaan vielä osittain raunioina olevaan Turkuun.

   Syksyllä 1831 Turkua koeteltiin jälleen, tällä kertaa kaupunkia koetteli vakava koleraepidemia. Hedvig Lovisa neuvoi lapsia keräämään poimuminttua, joilla tautia yritettiin tuolloin torjua. Epidemian jatkuessa koulut suljettiin ja jälleen Hjeltin perhe muutti Moisioon. Sielläkin koleraa ilmeisesti yritettiin torjua sen aikaisin menetelmin: huoneet täytti poltettujen katajanoksien ja tervahöyryn haju, johon oman lisänsä toi kloorikalkki. Lisäksi oli juotava milloin piparminttuteetä milloin vedellä laimennettua tervaa.

   Hedvig Lovisan elämästä ei ole tämän enempää tietoja, hänen kerrotaan pitkään sairastaneen ilmeisesti jonkinlaatuista syöpää. Hän kuoli 49-vuotiaana muutama päivä ennen joulua vuonna 1839. Hedvig Lovisan esivanhemmista olen vuonna 2010 laatinut kirjoituksen, joka löytyy täältä.

Rikos pappilassa

Alma Viktoria Hjelt (1861-1930)

   Alma Viktoria Hjelt solmi elämänsä aikana kolme avioliittoa. Ensimmäinen puoliso vuonna 1882 oli ruotsalainen näyttelijä Gustaf Carlsén. Kolmen vuoden kuluttua heille syntyi Tukholmassa tytär. Heti lapsen syntymän jälkeen isä lähti omille teilleen ja virallisesti tämä onneton avioliitto päättyi eroon vuonna 1890. Seuraavan avioliiton Alma solmi kuopiolaisen eläinlääkäri Frans Hellmanin kanssa vuonna 1893. Tämä avioliitto päättyi surullisesti miehen kuolemaan seitsemän vuotta myöhemmin. Kolmannen avioliiton Alma Hjelt solmi Pälkäneen kirkkoherra Gustaf Junneliuksen kanssa. Pariskunta muutti Tornioon, josta Junnelius oli saanut kirkkoherran viran. Tämä suhde oli ilmeisen epäonnistunut ja se päättyikin katastrofaalisesti uudenvuodenaattoon 1909.

   Uudenvuodenaattona 1909 Tornion pappilan renki Johansson yritti pistoolilla ampuen surmata kirkkoherran, joka haavoittui. Murhayritys herätti huomiota lehdistössä ympäri Suomea. Vielä suuremmiksi muuttuivat lehtien otsikot kun kävi ilmi, että kirkkoherran rouvakin pidätettiin osallisuudestaan rikokseen. Monivaiheista oikeudenkäyntiä seurattiin aina syksyyn 1910 saakka, jolloin tuomioiksi julistettiin: renki Johanssonille murhayrityksestä vankeutta 3 vuotta 10 kuukautta ja Alma Hjeltille aviorikoksesta ja yllyttämisestä murhaan kuritushuonetta yhteensä 4 vuotta 2 kuukautta.

   Alma Hjeltin jälkeläinen Björn Johnson käsittelee tapausta kirjassaan Om tre mödrar (Stockholm 2009). Ao. sivut löytyvät tästä.

Muinainen sukulainen

Monikulttuurinen hautalöytö (2003)


   Vuonna 2003 löydettiin keskisaksalaisen Quidlenburgin kaupungin lähistöltä neoliittisen kauden hautoja. Löydöt eivät olleet mitenkään sensaatiomaisia, mutta merkittäviä siinä mielessä, että alue sijaitsi kahden kulttuurialueen vaikutuspiirissä. Pyreneitten niemimaalta alkunsa saaneen kellopikarikulttuurin (Bell Beaker) ja itäisen nuorakeramiikan (Corded Ware) piirteet ilmenivät Quidlenburgissa yksittäisten vainajien haudoissa. Tässä artikkelissa seurataan erään miesvainajan tutkimista ja hänestä esiin tulleita mielenkiintoisia seikkoja. Tälle miehelle annettiin arkeologinen tunnus QLB28. Vuonna 2003 hän ei mitenkään eronnut muista saman kalmiston kuudesta vainajasta. Hänen todettiin kuollessaan olleen yli 50-vuotias. Radiohiiliajoituksen mukaan hautaus oli tapahtunut välillä 2431-2150 eaa. Hautaustapa oli kellopikarikulttuurille tyypillinen: ruumis lepäsi vasemmalla kyljellään luoteis-kaakkoissuunnassa, pää lepäsi vasemman kämmenen päällä, katse itään suunnattuna, polvet koukussa. Haudan esineistö oli kuitenkin kaksikulttuurinen; esim. keraaminen kellopikari ja vasarakirves.


Euroopan asutushistoriaa kirjoitetaan uusiksi (2014-15)


   Vuonna 2014 QLB28 yhdessä 69 muun muinaisen vainajan kanssa kaivettiin jälleen esille, tällä kertaa museoitten varastoista eri puolilla Eurooppaa. Muinaisjäännösten DNA:n tutkiminen oli päässyt vauhtiin 2010-luvun alussa tutkimusmenetelmien kehittyessä tehokkaammiksi ja halvemmiksi. Helmikuussa 2015 kyseinen Wolfgan Haakin johtama ryhmä julkaisi tuloksensa, jotka ovat mullistaneet aiempia käsityksiä Euroopan asuttamisesta. Raporttiin viitataan lähes kaikissa sen jälkeisissä alan artikkeleissa ja Wikipedia-artikkelit on kirjoitettu uudelleen. Ajan tasalla olevia populaarikirjoja olen löytänyt vain yhden; Jean Mancon Ancestral Journeys. Alunperin Jean Manco kirjoitti kirjansa jo vuonna 2013, mutta joutui julkaisemaan korjatun version jo syyskuussa 2015.

   Haakin tutkimuksessa muinaisten vainajien DNA-pätkiä eristettiin ja sekventoitiin. QLB28 sai uuden laboratoriotunnuksen I0806 ja hänet tunnetaankin keskustelufoorumeilla nykyään nimellä Mr. I0806. Hänen ja muutamien muitten miesten haploryhmäksi osoittautui R1b. Tähän haploryhmään kuuluvat miehet olivat tulleet Länsi-Eurooppaan Venäjän aroilta vasta muutamaa sukupolvea ennen Mr. I0806:n syntymää. Tästä arokansojen invaasiosta olen kirjoittanut artikkelin Arolta Keski-Eurooppaan (18.5.2015).



Kun genetiikan antamat tulokset lisätään Quedlinburgia koskeviin aikaisempiin tietoihin, kuva Mr. I0806:sta ja hänen elinympäristöstään muuttuu oleellisesti. Aroilta tulleet miehet toivat mukanaan ylivertaiset taitonsa ja ominaisuutensa; pronssin ja pronssiesineitten teko, pyörä, vaunut, hevoset, karjanhoito, laktoosinsieto jne. Tästä alkoi pronssikausi Länsi-Euroopassa. Lisäksi he puhuivat indoeurooppalaisia kieliä, joitten alle vanhat paleoeurooppalaiset kielet jäivät. Miehiä tulokkaitten joukossa oli 5-14 kertaa enemmän kuin naisia. Nopeasti he syrjäyttivät vanhan eliitin miehet, mutta sen sijaan eliittiin kuuluvat naiset otettiin puolisoiksi, ja se oli varmaan yksi syy siihen, että vanhojen kulttuurien monet piirteet vaikuttivat vielä pitkään. Oheinen neoliittisen kauden kulttuureja esittävä kartta on laadittu ennen kyseisiä geneettisiä löytöjä. Karttaan on myöhemmin lisätty R1b-miesten tulosuuntaa osoittava musta nuoli, joka entisestään sekoittaa eri kulttuureista koostuvaa soppaa Keski-Euroopassa - ja kaiken keskellä sijaitsee Mr. I0806:n kotiseutu Quedlinburg.



Vanha tuttu yllättää (syyskuu 2016)


   Edellä ilmenneitten asioitten lisäksi Mr. I0806 järjesti äskettäin vielä uuden yllätyksen minulle ja muulle Hjelt-suvulle (ja kymmenille miljoonille muille): mitenkään liioittelematta häntä voidaan nyt kutsua esihistorialliseksi sukulaiseksemme.

   Vuonna 2015 Haak ja kumppanit määrittivät I0806:n haploryhmän R1b karkealla tasolla, joka riitti heidän tutkimuksensa tarkoituksiin. Yksityiskohtainen data DNA-sekventoinnista on kuitenkin julkisesti saatavilla ja sitä alettiin tietenkin eri tahoilla käydä läpi. Syyskuun alussa 2016 selvisikin, että Mr. I0806 kuuluu R1b:n alahaploryhmään DF27, mutta sen alempien tasojen haploryhmiä hänestä ei enää löytynyt. Mutaatiotiheyksiin perustuvien laskelmien mukaan DF27-mutaatio on tapahtunut n. 2500 eaa. (plus suuri vaihteluväli). Toisin sanoen se mies, jossa DF27-mutaatio on tapahtunut, oli elänyt 100-350 vuotta tai 4-10 sukupolvea ennen kuin Mr. I0806. Tuo DF27-haploryhmän kantaisä oli varmasti myös meidän Hjelttien ja Mr. I0806:n yhteinen esi-isä. Toisin sanoen Mr. I0806 on voinut periaatteessa olla meidän paternaalinen esi-isämme, mutta kuitenkin todennäköisemmin jonkin meidän samoihin aikoihin eläneen esi-isämme ei niin kovin kaukainen serkku. Joka tapauksessa blogissani aiemmin esitetyt muinaisten esi-isiemme kulkureitit saavat tässä vahvistusta ja lisäksi voimme olla melko varmoja, että eräät esi-isämme elivät 4200-4500 vuotta sitten Reinin ja Elben välisellä alueella.



Lisää Mr. I0806:n järjestämistä yllätyksistä seuraavassa artikkelissa.

-----

Lähteitä:

Anthrogenica thread: Where did DF27 originate? and when and how did it expand? September 2016

Anthrogenica thread: More Bell Beaker U152 and one ZZ11? September 2016

Bell Beaker Blogger: Bell Beaker DNA and Quick Out-takes. February 2015

Bell Beaker Blogger: Fix & Mix - Quedlinburg & Middle-Saale Beakers. February 2015

Goldberg et al.: Familial migration of the Neolithic contrasts massive male migration during Bronze Age in Europe inferred from ancient X chromosomes. October 2016

Haak et al.: Massive migration from the steppe is a source for Indo-European languages in Europe. 2015

Landesamt für Denkmalpflege und Archäologie Sachsen-Anhalt: Ein Grab, aber zwei Kulturen - spätneolithische Völkerverständigung im Nordharz. März 2004

Manco, Jean: Ancestral Journeys. September 2015