Eräässä aikaisemmassa artikkelissa on aiheena ollut Niklas Hjeltin seitsemän lasta, jotka kokivat Turun palon vuonna 1827 (lue tästä). Seuraavan sukupolven Hjelttejä olikin sitten jo niin iso joukko, etteivät he mahdu enää yhteen artikkeliin. Niinpä olen tähän rajannut Niklaksen jälkeläisistä ne viisi, jotka toimivat kauppiaina Turun palon jälkeisinä vuosina 1800-luvulla: sekatavarakauppias, rautakauppias, apteekkari, verkakauppias ja kirjakauppias. Kauppiaita ilmestyi Hjelt-sukuun vasta 1800-luvulla; sitä ennen oltiin käsityöläisiä ja virkamiehiä. Onkohan sillä ollut merkitystä, että Niklas Hjeltin puolison Margareta Caloanderin esivanhempien joukosta löytyy 1600- ja 1700-luvuilla Turussa vaikuttaneita saksalaisia kauppiassukuja, kuten Wittfooth, Schultz ja Bugenhagen.
Kauppias J. G. Hjelt
Tammikuussa 1863 Turun poliisikamari ilmoitti sanomalehdissä:
25 p. ilmoitettiin, että pari nahalla wuorattuja, mamseli Hjeltin päällis-kenkiä oli wiety entisen kauppiaan Widellin esihuoneesta kaupp. J. G. Hjeltin talossa 2:ssa kaup. osassa. (Sanomia Turusta 2.1.1863)
Kauppias Johan Georg Hjeltin talo sijaitsi Suurella Hämeenkadulla merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjeltin tontin Hämeenkadun puoleisen osan naapurissa. Ilmaisu ei välttämättä tarkoita sitä, että hän olisi omistanut talon. Todennäköisesti hän oli tullut kauppias Widellin tilalle, joka jäi asumaan samaan taloon. Kenkänsä menettänyt mamselli oli J. G. Hjeltin kaksi vuotta vanhempi sisko, 49-vuotias Eva Julia Hjelt, joka asui naimattomana samassa korttelissa, merikapteeni Hjeltin talossa.
Kauppias J. G. Hjeltin talosta ei ole kuvaa, mutta tiedetään sen olleen puutalon. Oheinen kuva on otettu Tuomiokirkon tornista etelän suuntaan vähän vuoden 1892 jälkeen. Kuvassa kauppias Hjeltin talo jää paitatehtailija Juseliuksen korkean kivitalon taakse.
![]() |
Johan Georg Hjelt ja hänen perheensä |
Perhekuvassa kauppias Hjeltin 31-vuotias puoliso Amalia Charlotta Hjelt lastensa kanssa. Lapset vasemmalta lukien: Ida, Amalia, Alma, Karl ja Julius. (Kuva vuodelta 1857, valokuvaaja Johan Jakob Reinberg. Åbo Akademin kuvakokoelma). Amalia Hjelt kuului aateliseen Bäck i Finland-sukuun, hänen isänsä oli yleisen revisio-oikeuden asessori Carl Bäck.
Johan Georg Hjelt syntyi vuonna 1816. Hänen isänsä oli kaupunginkasööri, huutokaupanpitäjä ja kauppias Johan Gustaf Hjelt. Perhe asui Weselius-nimisessä talossa Tuomiokirkon vieressä Aurajoen rannassa (Kirkkokortteli no 9). Lähde kävelylle Weselius-talon ympäristöön ennen vuoden 1827 paloa tästä.
Vuonna 1825 perhe joutui suuriin vaikeuksiin. Kauppias oli pahasti velkaantunut ja hän kuoli keuhkotautiin helmikuussa. Seuraavana vuonna kahdestatoista lapsesta kaksi kuoli kesäkuussa ja kolmas vuoden päästä. Johan Georg oli yhdeksänvuotias ja hänkin vaikeasti sairas. Kirkonkirjaan on pappi hänen kohdalleen kirjoittanut: sjuk sängläggande sedan Michelsmässan [29.9.] 1826.
![]() |
Le Moinen litografia 1820-luvulta Ryssänmäeltä (nyk. Yliopistonmäki) (Museovirasto) |
Pitsitöitä, siirtomaatavaroita, viinejä, länsi-intialaista rommia, punssia,Bishcoffia [maustettu punaviini], tislattua paloviinaa, baijerilaista ja tavallista olutta, värijauhoja,öljyjä, uutta riikalaista pellavaa, myyrännahkoja, norjalaista silliä, tupakkaa,sikareita ja lajiteltu valikoima jo tunnettuja ja pidettyjä nuuskalajeja, J. G. Hjeltin luona.
Joitakin vuosia myöhemmin perheen tilanne paheni ja rouva Amalia Hjelt määrättiin sairaan miehensä huoltajaksi. Perhe joutui muuttamaan pois ja vuonna 1866 puolisoille myönnettiin laillinen avioero. Johan Georg Hjelt kuoli Helsingissä vuonna 1890.(Åbo Underrättelser 19.12.1856)
Raastuvanoikeus on tänään antamallaan tuomiolla asettanut huoltajan heikkomieliselle kauppias Johan Georg Hjeltille, joka ei kykene itse hoitamaan omaisuuttaan, ja määrännyt huoltajaksi hänen vaimonsa Amalia Charlotta Hjeltin; mikä kuninkaallisen säädöksen 11.5.1774 mukaisesti täten tiedoksi saatetaan. Ex officio: Carl Arwid Tollet, sihteeri.
(Finlands Allmänna Tidning 3.7.1861, vapaasti suomentanut Erkki Hjelt)
Rautakauppias Wilhelm Alexander Hjelt
Ei ole tiedossa, missä merikapteeni Hjelt asui Turun palon jälkeiset vuodet ennen uuden komean empiretyylisen talonsa valmistumista vuonna 1831. Voi olla, että perhe asui omistamallaan Kaponmäen rusthollilla Kaarinan Rauvolassa. Mahdollisesti siellä heinäkuussa 1829 syntyi merikapteenin viides lapsi Wilhelm Alexander.
Viimeistään vuodesta 1855 lähtien Wilhelm Alexander Hjelt toimi rautakauppiaana Hjelt-talossa Suurtorin laidalla. Toisin sanoen hän ja hänen serkkunsa sekatavarakauppias Johan Georg Hjelt toimivat kauppiaina samassa talossa viiden vuoden ajan. Ei ole tiedossa oliko serkuilla yhteinen kauppaliike vai kummallakin omansa. Lehti-ilmoituksissa käytettiin ilmaisua rautakauppias Hjeltin talo, mutta sekään ei selvennä asiaa.
Merikapteeni Hjeltin kuoli vuonna 1858 ja Wilhelm Alexander Hjelt lunasti muilta perillisiltä koko kiinteistön itselleen 20.000 hopearuplalla. Hjelt oli perheetön ja talosta vapautui niin paljon tilaa, että kauppias tarjosi vuokrattavaksi kokonaisen asuinkerroksen; yhdeksän huonetta, keittiö, tarpeellisia ulkohuoneita sekä kauppapuoti katutasolla. Vuokralaista ei löytynyt ja jonkin ajan kuluttua Hjelt ilmoittikin vuokraavansa erillisiä huoneita poikamiehille, opiskelijoille ja koululaisille. Myöhempinä vuosina sanomalehdissä olikin sitten runsaasti Hjeltin vuokralle-tarjotaan ilmoituksia.
Muutama vuosi ennen kuolemaansa heinäkuussa 1874 Hjelt myi rautakauppansa. Maaliskuussa 1876 Hjeltin talo myytiin huutokaupassa 100.250 markalla paitatehtailija Juseliukselle. Juselius oli jo aikaisemmin hankkinut omistukseensa naapurina olevan Vanhan raatihuoneen ja korttelin Hämeenkadun varrella olleen rakennuksen, joka tunnetaan nykyään nimellä Juseliuksen talo.
![]() |
Åbo Underrättelser 26.4.1859 |
4 ja 5 sylen tukkeja,
Suippotorneja ja tukipuita,
Yksinkertaisia 7 kyynärän lautoja;
tarkemmin tämän lehden painossa
Ruotsalaisia kattopeltejä, 1
1/2 ja 2 tuuman pärenauloja, suurempia
vaakatankoja ja portinsaranoita,
tappilukkoja,
saranoita ja säppiä,
kääntöauroja ja äkeitä,
ankkureita ja ruoppaimia
(naaroja), köysikoneistoja, köysiä ja rattaita,
riverautoja, sisarkoukkuja,
purjeköysiä(?), rullalyijyä
muotti-, pultti- 2 ½ ja 3 tuuman neliskulmarautoja, W. A. Hjeltin luona
(Käännös Sven Hjelt)
Wilhelm Alexander Hjeltillä ei ollut jälkeläisiä, mutta hän jätti jälkeensä W. A. Hjeltin apurahaston, jonka alkupääoma oli melkein koko kuolinpesän suuruinen. Apurahasto myönsi halpoja lainoja ja apurahoja kaupungin varattomille leskille ja lapsille sekä jakoi vuosittain jouluavustuksia Naantalin köyhille ja stipendejä kauppakoulun varattomille oppilaille. Vuonna 1916 rahaston varat olivat 513.000 mk (n. 86.000 euroa). Rahasto toimi vielä 1930-luvulla Turussa.
Apteekkari Hjelt
![]() |
Sanomia Turusta
13.7.1858 |
Herman Wilhelm Hjelt oli rautakauppias Hjeltin veli. Koulunkäyntinsä jälkeen Hjelt aloitti apteekkiharjoittelijana Turun kaupunginapteekkari, kauppaneuvos Erik Julinin luona vuonna 1843. Sen jälkeen hän oli harjoittelijana Pietarissa ja Tampereella. Hjelt sai proviisorin oikeudet 1854 ja oikeudet avata Turun neljännen apteekin vuonna 1858. Hän myi apteekin vuonna 1880 ja omistamansa apteekkirakennuksen vuonna 1888. Apteekkari oli isältään, merikapteeni Fredrik Wilhelm Hjeltiltä perinyt Kapon talon Kaarinan Rauvolasta. Vuonna 1867 hän osti Vaarniemen kruununtilan ja myöhemmin Ylilemun kartanon Kaarinasta. Perilliset myivät nämä kiinteistöt apteekkarin kuoltua vuonna 1901.
(August Hjelt: Släkten Hjelt 1903)
Apteekkari Herman Wilhelm Hjelt vaikutti muutenkin liike-elämässä. Hän harjoitti puutavaran vienti- ja tuontikauppaa ja toimi laivanvarustajanakin. Hän oli osaomistaja Suomi-nimisessä parkissa, joka haaksirikkoutui Hullin edustalla toukokuussa 1871. Vakuutus korvasi kuitenkin vahingon, olihan Herman Wilhelm Hjelt Suomen merivakuutusseuran puheenjohtaja.
Hjeltillä oli monia luottamustoimia: Suomen merivakuutusseurassa, Turun Säästöpankin johtokunta, Suomen Lääkäriseuran johtokunta ja senaatin pankkivaliokunnan Turun konttorin komitean jäsen.
Turun kaupunginmuseossa on joitakin apteekkari Hjeltille kuuluneita esineitä, kuten tämä tulensuoja.
Verkakauppias Hjelt
Rautakauppias Hjeltin ja apteekkari Hjeltin veljenpoika Edrik Hjelt valmistui Turun kauppaopistosta vuonna 1879. Sen jälkeen hän oli harjoittelijana Saksassa ja opiskeli Hampurin kauppa-akatemiassa. Hjelt toimi Littoisten verkatehtaalla kirjanpitäjänä ja kassanhoitajana vuodesta 1883. Sen lisäksi Edrik Hjelt toimi vuodesta 1893 Littoisten verkatehtaan isännöitsijänä ja yhtenä omistajana. Hänellä oli myös verkakauppa omistamassaan talossa Turun kauppatorin varrella vuodesta 1892.
Edrik Hjeltistä voi lukea enemmän Maria Ekmanin kirjasta: Allan Hjelt – murrosvaiheen liikemies (2021). Edrik Hjelt oli Allan Hjeltin isä.
![]() |
![]() |
Åbo stads
adresskalender 1904
Kirjanpainajana paremmin tunnettu Christian Ludvig Hjelt toimi myös kirjakauppiaana jo ennen Turun paloa. Aluksi hän myi kodissaan kirjapainonsa tuotteita ja vuodesta 1826 Suuren Hämeenkadun varrella olleesta puodistaan myös ulkomaista kirjallisuutta. Turun palossa tuhoutuivat kaikki Hjeltin kaupungissa sijainneet rakennukset: asuintalo, kirjapaino ja sen työntekijöitten rakennus, kirjapuoti sekä kaksi muuta vuokralle annettua kiinteistöä. Palovakuutusta ei ollut.
Tuolle paikalle kohosivat vuonna 1831 kirjanpainaja Hjeltin empiretyylinen asuintalo, painotalo ja puinen Åhuset joen pientarelle. Tarkemmin kirjanpainaja Hjeltin elämään voi perehtyä Anna Perälän tietoteoksessa.
------
Kiitokset käännösavusta Sven Hjelt ja Ann-Marie Hjelt.
Finna-hakupalvelu, www.finna.fi
Digitaalinen sanomalehtiarkisto, Kansalliskirjasto
Turun ja Porin läänin henkikirjat, Kansallisarkisto
Turun ruotsalaisen seurakunnan arkisto, Kansallisarkisto
Maria Ekman: Allan Hjelt – murrosvaiheen liikemies (2021)
August Hjelt: Släkten Hjelt (1903)
Anna Perälä: Tilanomistaja kirja-alalla. Christian Ludvig Hjelt tilanomistajana, kirjanpainajana ja kirjakauppiaana 1823-1849. (2019)