Orpo Margareta Bugenhagen puolustaa perintöään

Margretta Bugenhagen (1625 - 1692)

Nimikirjoitus vuodelta 1682

   Lyypekissä syntynyt kauppias ja raatimies Gevert Bugenhagen kuoli 46-vuotiaana Turussa kesäkuussa vuonna 1636. Hänen ainoa lapsensa ja perillisensä oli tytär Margareta, joka jäi orvoksi 11-vuotiaana. Me kaikki Hjelt-sukuyhteisön jäsenet olemme Margareta Bugenhagenin jälkeläisiä Niklas Hjeltin puolison Margareta Caloanderin kautta. Kuriositeettina mainittakoon, että Margareta Bugenhagenista Margareta Caloanderiin johtava jälkeläisten linja koostuu kuuden sukupolven naisista, joilla on sama etunimi: Margereta Bugenhagen, Margareta Wittfooth, Margareta Schultz, Margareta Siercken ja Margareta Caloander. Naislinjan seitsemäntenä on vielä Niklas Hjeltin tytär Margareta (myöh. Schybergson).

   Margareta Bugenhagenin lähin omainen oli hänen setänsä Didrich Bugenhagen, vehnäolutpanimon omistaja Lyypekissä. Hänet oli Lyypekin raati nimennyt Gevert Bugenhagenin kuolinpesän hoitajaksi ja alaikäisen Margaretan holhoojaksi. Ennen kuin Didrich saapui Turkuun noutamaan veljensä tytärtä, kaupungin raati oli ottanut väliaikaisesti hoitaakseen holhoojan tehtävät ja huolehti siitä, ettei kukaan voinut käyttää Margaretan haavoittuvaa tilannetta hyväkseen ryöstämällä tämän omaisuutta. Tämä kuului raadin velvollisuuksiin. Raati ilmoitti, että Bugenhagenin saksalaiset kauppapalvelijat saivat jäädä pitämään huolta kauppatavaroista, myymään niitä Margaretan hyväksi sekä perimään kuolinpesän saatavia. Kolmelle turkulaiselle kauppiaalle annettiin lisäksi tehtäväksi myydä helposti pilaantuva tavara, kuten turkikset, nahat, suolakalat ja ruokatavarat.

   Didrich Bugenhagen nouti Margaretan luokseen Lyypekkiin kasvattaakseen hänestä kauppiastalon emäntää. Sen sijaan Margaretan perintöasioita setä ei hoitanut kunnolla ja Turun raati totesikin heinäkuussa 1638, että hän ei ollut maksanut kaikkia kuolinpesän velkoja. Koska Gevert Bugenhagen-vainajalla oli ollut kunnioitettu asema Turun raadissa, ei raati vielä halunnut puuttua Margaretan omaisuuteen. Raati katsoi riittävän, mikäli Didrich Bugenhagen maksaa Margaretan perinnöstä 2000 hopeataaleria ja antaa raatihuoneeseen hyvän seijarin eli kellon, jossa on viisarit. Tätä vastaan kruunu ja Turun kaupunki luopuivat muista vaatimuksistaan koskien omaisuutta, jota Margareta täysivaltaiseksi tultuaan saisi hallita Jumalan ja hengellisen ja maallisen lain mukaan niin kuin parhaiten taisi. Perintöön kuuluva talo Aurajoen rannalla Kirkon Jokikadun varrella myytin hoidon puutteessa vuonna 1638 (nykyisen ravintola Pinellan kohdalla).

   Jo 20-vuotiaana Margareta joutui puolustamaan perintöään. Hänen huoltajansa ja setänsä Didrich Bugenhagen kuoli vuonna 1645 Lyypekissä ja Didrichin omat ja hänen hoidossaan olleet veljen pesän varat olivat ilmeisesti suloisesti sekaisin. Didrichin perikunta ts. Margaretan serkut vaativat omaisuuksien selvittelyä ja voidakseen palata Turkuun Margaretan oli selvittelyn ajaksi talletettava Lyypekkiin vakuudet.

   Margareta Bugenhagenilta jäi Turkuun joukko saatavia, jotka odottivat hänen aikuistumistaan. 21-vuotiaana vuonna 1646 hän palasi Turkuun ja tästä raati ilahtui niin, että kuvasi häntä sanoilla ”Jumalinen ja hyveellinen Margareta Bugenhagen”. Sitten alkoi aikaa vaatinut saatavien perintä oikeusteitse. Margaretan nostamia oikeusjuttuja oli kaikkiaan 25 kappaletta. Pelkästään Anders Mertheniltä Margaretan oli haettava saataviaan viidessä eri jutussa raastuvanoikeudessa. Oikeusjuttuja nostaneet naiset olivat pääsääntöisesti perintöjään puolustavia leskiä. Margareta Bugenhagen puolestaan oli nuori naimaton nainen.

Vuosina 1623−1670 eniten oikeuskäsittelyjä käyneet Turun porvariston naiset.

(Veli Pekka Toropainen, 2016)

   Margareta Bugenhagen ei kuitenkaan palannut Turkuun yksin. Mukana matkusti viisi vuotta vanhempi lyypekkiläinen kauppias Jochim Wittfooth, johon Margareta oli tutustunut Lyypekin vuosinaan. Heidän vihkimispäivänsä ei ole tiedossa ja erään asiakirjan mukaan vielä vuosi saapumisensa jälkeen he olivat vain ”lupautuneet toisilleen”, mutta eivät vielä naimisissa. Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi joko 1647 tai 1648.

   Paluumatkalla Turkuun Margareta oli luvannut lahjoittaa kellon kirkkoon, joka olisi lähimpänä sitä paikkaa, missä hän ja Jochim nousisivat Suomen kamaralle. Kirkko oli Turun hospitaalin pieni punainen puukirkko Turun linnaan johtavan tien varrella nykyisen Läntisen Rantakadun eteläpäässä. Margareta piti lupauksensa ja lahjoitti kellon. Se palveli myöhemmin hospitaalin paikalle rakennetun pakkahuoneen tontilla palokellona. Sieltä se siirrettiin Puolalanmäen palotorniin, josta se kutsui kaupunkilaisia jumalanpalvelukseen Tuomiokirkon kellojen tuhouduttua vuoden 1827 palossa. Sitten kello siirrettiin Tuomiokirkon torniin. Nykyään Tuomiokirkon tornissa on kuusi soittokelloa, joista tämä Wittfoothin kellona tunnettu on vanhin.

(Turun tuomiokirkkomuseo; valokuva P.O. Welin)

   Jochim Witffothista tuli nopeasti eräs Turun merkittävimmistä ja varakkaimmista porvareista. Yhdessä Margaretan kanssa he antoivat lahjoja Tuomiokirkolle. Niistä oheinen hopeinen kastemalja on esillä Tuomiokirkkomuseossa. Maljan keskelle on kaiverrettu Jochimin ja Margaretan nimikirjaimet sekä omistuskirjoitus: Gott zu ehren undt diser Kirchen zum ziradt ist dises Becken auf die Taufe verehret von den Ehrbaren Iochim Witfoot undt Kaufhandeler diser stat Aboo 1666.

   Margareta Bugenhagen kuoli 67-vuotiaana vuonna 1692. Hänet haudattiin Tuomiokirkon pääalttarin alla sijaitsevaan hautaholviin vanhempiensa ja puolisonsa viereen. Hautaholviin on erillinen sisäänkäynti alttarin takana. Lapset lahjoittivat Tuomiokirkolle alttaritaulun, johon maalattiin myös Jochimin ja Margaretan muotokuvat. Taulut tuhoutuivat vuoden 1827 suurpalossa, mutta säilyneen aikalaiskuvauksen mukaan Margaretan tauluun liittyi teksti: Die im Gott Sehl, hoch Ehr- und Tugendsame Frau, Fr. Margareta Bugenhagen, gebohren 1625. Entschlafen 1692. 

--------------------------------------------------
Seppo Perälä: Sukupuusta sorvattua, Niclas Hjeltin ja Margareta Caloanderin esivanhemmat,(2001).
Veli Pekka Toropainen: Skottirotta ja Ruotsin koira - Turun ulkomaalainen porvaristo vuosina 1600-1660, (2003). (Lue tästä)

Veli Pekka Toropainen: Päättäväiset porvarskat - Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623-1670, (2016). (Lue tästä)

Veli Pekka Toropainen: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista, (2019).